Niinistö peräänkuulutti avoimempaa kulttuuria uudenvuoden puheessa. Avoimuus ja rehellisyys on hyve, millä suomalaiset ovat ylpeilleet maailmalla, ihan häpeäksi asti. Historiaa tarkastellessa voi vain uumoilla, että salailua on enemmän kuin annetaan ymmärtää, saunakapinetit, mielisairaista puhuminen takanapäin, tarinoiden sepittäjät ja niitä kumartavat aina äärimmäisyyksiin saakka. Salailu on monien ongelmien taustalla ja onpa tuo nähtävissä konsulttien suuri ryntäys työpaikoillekin. Joskus ulkopuolinen tuo uusia näkökulmia asian avaamiseksi ja se voi helpottaa asian käsittelyä, mutta uudeksi tarinaksi luotuna se luo ihmisille enemmän ahdistusta, koska he voivat joutua valheen ja vallan kierteeseen. Tarinaa voi käyttää oppimisessa, etäännyttäminen helpottaa asian käsittelyä. Näyttää siltä, etteivät ihmiset ole oppineet satujen kautta lukien erottelemaan totta ja tarua, olen puhumisen kannalla, mutta paras tie on selkiyttää ihmisen tunne-elämää ja oppia havaitsemista. Lukemista tarvitaan, se on itseisarvo oppimisessa, rehellisyys on enemmän oikeutta, kuinka saa olla läsnä ja olemassa, ilmaista itseään.
Yhteisön tukemat
arvot, normit ja asenteet, asemat ja roolit ovat omiaan luomaan valhetarinoita,
jossa vallan väärinkäyttö mahdollistuu. Eriarvoisuus on kuin syöpä, joka
synnyttää yhteisöllisen sairauden yksilön kannettavaksi ja yhteisön ilmapiirin
valheen, josta kaikki kärsivät. Valhe luo ihmiseen ahdistuksen, koska hän ei
voi havaita totuutta, hänen pitää uskoa ja/tai kertoa tarinaa. Näin jouduin
itse tekemään vakavan rikoksen uhriksi joutuessani, kun yhteisö ei hyväksynyt
totuutta. Voisi melkein sanoa, että yhteisön valhe tuotti mielen murtumisen,
pakotettu tarina. Jos olisin saanut kertoa asian, olisi suuret ongelmat
vältetty, valhe toi yhteisöihin jälkeenpäinkin paljon ahdistusta myös muihin, koska
minun ahdistukseni ahdisti muita ja koska he joutuivat kantamaan valhetarinaa
ja toimivat takanpäin, koska se oli menetelmä, jota sairaanhoidossa
toteutettiin.
Mutta miten
toimia, jos yksilön psyyke luo oman tarinan ja se tarina on psyyken
puolustusta. Se onkin havaitsijan ja tutkijan suurin tehtävä, poimia totuutta
ja nähdä harhoja. Totuuden puhujat ovat usein vainon alla. Kyllä ihmisellä saa
olla salaisuuksia, esim. yksityisessä elämässään, ei niitä tarvitse kaikille
kertoa, niin kauan kuin niissä ei tehdä rikoksia toisia kohtaan. Lapsuudesta
voi nähdä, kuinka kaikilla lapsilla on erilaiset muistot. Siinä ei ole mitään
väärää, se on luonnollista, ollaan eri ikäisiä, eri aikaan eri pakoissa, ei
näkemässä. Toiselle voi olla vaikeampaa hyväksyä se, että ei muista oikein, tai
ei ole kuullut ollenkaan asiaa. Valtataistelussa hyökätään toisia vastaan,
osittain se on luonnekysymys tai ehkä enemmän opittu rooli. Joku voi joutua
muistajan rooliin, ahkeran rooliin, valehtelijan jne. Näin nämä roolit kotona
suuressa perheessä ja opiskelu toi ymmärtää tätä enemmän. Yhden sisaren mukaan
meillä kotona oli puhelin ja minun mielestä ei. Muistan niin elävästi juoksut
naapuriin puhelimeen, mutta ehkä puhelin oli myöhemmin, kun en ollut enää
kotona.
Perheissä
miesten ylivalta on tuonut monia ongelmia. Äidit ovat joutuneet tarkkailun
alaiseksi ja ala-arvoiseen asemaan, tytöt ovat heikommassa asemassa kuin pojat.
Miehet ovat käyttäneet valtaansa lasten avulla kertomalla lapselle tarinan, eikä
lapsi ole voinut luottaa omiin havaintoihinsa ja lapset ovat joutuneet taistelemaan
äitiä vastaan ja se on tuonut negatiivista ahdistusta, joissa syyttelyt ovat
puhjenneet vuorovaikutuksessa. Hyvä ahdistus on sellainen, jossa on ristiriita
asiassa, tapahtumien välillä ja yksilö voi luottaa siihen, että näkökulmat on
rakennettavissa johdonmukaisesti monista kulmista katsottuna.
Salailu ja
vaikeneminen ovat todella mielen murtajia, jota soisi enemmän pohdittavan
suomalaisessa kulttuurissa saunan taakse asenteiden sijaan. Valheesta syntynyt
ahdistus voi kehittyä niin vahvaksi, ettei ihminen kestä sitä, se voi murtaa
mielen. Olen nähnyt, että tämä on vahvin ihmisten välillä oleva ongelma,
työpaikolla, perheissä, harrastuksissa jne. Mennään tarinoiden maailmaan,
salailuun ja jos joku tuo totuuden esiin, hänet syrjäytetään ja esiin
etsitäänkin todisteita siitä, että tuo syrjitty on käyttäytynyt huonosti.
Useimmiten tuo huonosti käyttäytyjä on tehnyt pari vastaansanomista vallankäyttäjille,
tai puuttunut räikeisiin epäkohtiin, mutta psykologisoitunut ja käyttäytymistä
syynäävä yhteisö ei näe metsää puilta vaan ajaa itseään yhä enemmän tarinoihin
ja valheisiin.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti