Ihmisille näyttää
oleva perin vaikeaa olla asiallisia, ainakin osalle ihmisistä, vallankin
silloin kun tunteet ja mieli johtaa ajatuksen kulkuja, pommittaa epämääräisiin
kuviin, heittää eteen kummallisia muistikuvia, menneestä, tulevasta tai
nykyhetkestä, ja todellisuuden havaitseminen ei onnistu. Me olemme antautuneet
pahan ohjattaviksi, olemme valinneet valhetarinat, uskomukset, tunteet ja
mielen, jossa valta sanelee ja kulttuuri anelee. Olemme orjia kehityksen hitaassa
kulussa, koska olemme ajautuneet tielle, josta ulkopuolelta tulevan ohjauksen
luullaan olevan opettavaisinta yksilöllisen sisäistyneen oppimisen kariutuessa.
Yksilöllisyys, itsetuntemus, ja itsereflektio ovat olleet sosiaalisen vallan välineitä
estää yksilön kehitystä, se on pitkälti kommunistista oppia, jossa tukeudutaan
tarinan voimaan, yhteiseen säveleen, mitä kaikki laulavat ja uskovat.
Kommunismi ja uskonto ovat hyvin lähellä toisiaan.
Luen
parhaillaan kirjaa, jossa ihmistä kuvataan pyhyydestä pahuuteen. Näitä kirjoja
on maailma pullollaan ja yhä vain suositellaan vahvasti niiden lukemista kaiken
korjaavana. Pitäisikö kuitenkin kysyä, voisiko olla toisin, kun mitään ei
opita, vaan yhä olemme pahoja toisillemme ja kirjat suorastaan opettavat ja
toisintavat tätä pahuuden syntymistä. Taiteen ylitarjonnalla on ongelmansa. Totuutta
ei saa hylkiä taiteessakaan, mutta kasvatuskeinona itsen tutkiminen
psyykkisesti on paljon tehokkaampaa oppimista ja johtaa objektiivisimpiin asioiden
tarkasteluihin, eivätkä tunteet pääse johtamaan. Puheen kautta voisimme saada
paremmin totuutta esiin, mutta sekään ei auta, jos emme osaa estää mielen
ylivaltaa ja opi ymmärtämään mieltä. Mieli on ehdottomasti ihmiselle tarpeellinen,
sitä ei voi estää toimimasta, sillä silloin se luo yhä voimakkaimpia
reaktioita.
Sosiologiassa
olen saanut oppia, että syrjintä on vakio, noin 20 % joukosta. Uskon tämän
kehittyvän juuri vallan ja hierarkian kautta, mutta myös oppimisesta, siihen
opitaan, kun sitä koko ajan syötetään. Koko suunta tulisi muuttaa, lähteä tutkimaan
ihmistä sisältä päin ja luoda edellytykset itsetuntemukseen. Tämä ihmisyyden ymmärtäminen
on omituista, lähdetään korjaamaan ihmistä vaurioitumisen jälkeen, eikä ennaltaehkäistä
vakavien ongelmien syntyä.
Mielikuvien
kulkeminen ihmisistä toisille on pääosin häpeän synnyttämää mielen reaktiota,
jossa suojaudutaan häpeältä ja syyllisyydeltä ja luodaan kaunis tarina tapahtumasta.
Työpaikalla joskus tutkittiin tapausta, jossa syyllisen penkille oli joutunut
apulainen, häntä vainottiin ja rangaistiin milloin mistäkin pienestä asiasta
vaatien lopulta potkuja töistä. Kun asiaa purettiin, taustalta löytyi toisen
työntekijän perhe, jossa vaimo oli miehensä alistamisen ja terrorismin alla, ja
vaimo pyrki hallitsemaan ongelmaa apulaisen kautta levittämällä hänestä juoruja
omasta syyllisyydestään johtuen, josta mies syyllisti häntä, hän projisoi, tuoden
näin ongelmansa näyttämölle. Apulainen joutui puolustustilaan, josta häntä
syytettiin, ettei hän tunne vastuuta teostaan. On tärkeää erottaa hyökkäys ja
puolustus, ei voida vaatia syyllisyyteen puolustamisesta. Se olisi kuin nyt Ukrainaa
syytettäisiin Venäjän hyökkäyksestä.
On syytä
erottaa teot, josta ihminen on vastuussa, ja josta syntyy syyllisyyttä, kun tehdään
väärin, vastoin opetettuja normeja, mitä niitäkin osattava kritisoida, kun ne
synnyttävät ongelmia. Teot ovat enimmäkseen opittuja, valittuja ja kehitettyjä,
mitkä ovat tietoisen minän operoimia. Häpeä on enemmän synnynnäistä, jossa
lapsi on oppinut vieroksumaan vierasta jo 7 kuukauden iästä alkaen ja joka
toimii usein puolustuksena ja myös tiedostamattomana tunteiden seurauksena. Lapsi
rakastuu tuttuun ja turvalliseen vaarallisestikin, josta irtaantumiseen
tarvitaan rohkeutta ja itsenäistymistä, oppia havainnoimaan totuuden mukaisesti
ja valitsemaan. Valitettavan usein opetuksissa ilmenee alistamista ja sokeaa
uskomiseen sekä tottelevaisuuteen ohjaamista kuin itsenäiseen ja kriittiseen
ajatteluun ohjaamista. Oppisuunta, jossa itsenäistä ajattelua tuetaan, on
konstruktiivinen, tottelevaisuususko on behavioristinen, mikä on koirien
kasvatuksesta tuttua, ärsyke, reaktio, palkinto. Häpeä tulee vahvana
kulttuurista, mikä voimistuu julmaksikin yhteisöissä, yhteiseksi menetelmäksi
kohdella yksilöä, jolloin yksilöä häpäistään ja se tuhoaa yksilön minuutta,
siksi on tärkeää kiinnittää huomio tekoon häpäisyn sijaan, ettei mielelle
anneta valtaa. Häpäisemistä perustellaan usein juuri uskonnoista tulevan hyvä/paha
akselin kautta.
Yksi
tärkeimmistä ulottuvuuksista mielen hallitsemisessa ja vastuun sekä syyllisyyden
kehittymisessä on havainnoida todellisesti tapahtunutta. Tottelevaisuudesta on
tie itsenäisyyteen, nk. äidin/isän murha, taito uskaltaa vastustaa vanhempiaan,
mutta valita viisas totteleminen. Ihminen taistelee tiensä ulos sokeasta
tottelevaisuuden kehästä rohkeudella, eikä siirrä tunteitaan toisiin, mitkä
ovat kehittyneet oman itsen sulkeutumisesta kasvatuksen keinoin vanhempien tai
muiden kasvattajien/opettajien taholta. Kun hän itsenäistyy ja aikuistuu, hän alkaa
nähdä syitä ja seurauksia selkeämmin ja näkee tekijän vastuun. Itse sain oppia
tämän kantapään kautta. Pitkään jatkunut halveksunta ja elämääni tunkeutuminen yhteisössä
päättyi, kun aloin puolustautua, hyökkäsin vahvastikin. Seurauksena oli
yhteisöstä ulos sulkeminen. Kysymys kuuluu, pitääkö alistua ja uhrautua, jos
halveksujat eivät tunne vastuuta, vaan luovat vain uutta valhetarinaa, ikään
kuin ottaa uhrina vastuu toisten teoista, tapahtuu uhriutumista. Ei ole oikein
kunnioittaa rikollisuutta. Syyllisyyden, häpeän ja vastuun siirtäminen on kuin
tie hierarkkisuuteen, toisen oikeuksien ja velvollisuuksien riistämistä ja
vallan antamista, jossa pelastetaan ja noustaan itse tai toinen yläpuolelle.
Aikuisena jokaiselle kuuluu vastuu teoistaan, sen riistäminen on ihmisyyden
riistoa. Joskus voi olla vaikeaa irtaantua näistä, jos on julmat rankaisut ja on
pakotettu rooliin. Liiallisten vaatimusten osoittaminen voi viedä valheeseen.
Kaikkein raskainta on joutua syylliseksi teoista, joita ei ole tehnyt. Silloin ihminen mitätöidään.
Syrjintää
voi yrittää luokitella. On tunnesyntyisiä, vuorovaikutteisia, asemaan liittyvää
valtaa, tiedon puutetta, valtataistelua, hyökkäystä, suojautumista ja
puolustamista.
Raija