JA MIES LOI NAISEN

Historia todistaa sen järjettömän seikan, että naisesta on tehty miehen jatke. Jokseenkin tuntuu siltä, että myös ihmiskuva on miehen kehityksen ongelma. Nykyään tiedetään paljon ihmisen fyysisestä, sosiaalisesta, kielellisestä ja tunne-elämän kehityksestä. Jokseenkin tuntuu siltä, että mies on itse ongelma, jonka hän projisoi naiseen. Historia.net sivuilta keräämäni kursivoidut lainaukset ”Nainen on mysteeri” ovat kuin miehen seksuaalisia  yllykkeitä, jotka mies näkee naisissa.

Miehen omnipotenssiongelma eli kaikkivoipaisuus on luonut ihmiskuvaa, jossa toinen on ongelma. Tunnetusti esimerkiksi lapsikuvassa ensimmäisiä elinvuosia kuvataan omnipotenssi ongelmien kautta. Lapsi nähdään itsekkäänä ja omia tavoitteitaan jääräpäisesti taistelevana. Jos lapsikuvan olisivat luoneet naiset, se olisi erilainen. Kuka on nähnyt vauvojen syöksyvän kehdostaan?  Minä olen nähnyt vain heikkoja ja avuttomia vauvoja, jotka hätääntyvät helposti ja pelkäävät ulkopuolista maailmaa.

Aristoteles vertasi naista eläimeen, Martti Luther epäili, että anatomiansa vuoksi nainen soveltuu parhaiten istumaan, ja psykoanalyysin isä Sigmund Freud oli vakuuttunut, että naisten tulisi pidättäytyä ajattelua vaativista toimista. Monille kuuluisille miehille nainen on ollut arvoitus, josta he eivät ole millään päässeet selville.

Freudin mukaan naisten psyykkiset ongelmat johtuivat pitkälti peniskateudesta, naisten halusta olla miehiä. Peniskateudesta seurasi toki se hyvä, että se saattoi motivoida naisia menemään psykoanalyysiin. 

Saksalaisfilosofi Friedrich Nietzschen mielestä naisia, jotka eivät hyväksy asemaansa miehen alamaisena, piti kurittaa. Nietzschen innoittamana natsit ryhtyivät kampanjoimaan naisten kotiin jäännin puolesta.

Teoksessaan Näin puhui Zarathustra hän muistutti: ”Menossa naisen luo? Älä unohda piiskaa!”

”Naisilta on sosialistien ja juutalaisten tapaan otettava pois heidän oikeutensa ansaita rahaa”, Hitler totesi.

Naiset menettivät myös oikeutensa osallistua lautamiehistöön, sillä Hitlerin mukaan heitä ohjasivat tunteet, joten he olivat kykenemättömiä ajattelemaan loogisesti tai tekemään objektiivisia päätöksiä.

Sosiologi Gustave Le Bon jatkoi Darwinin viitoittamaa polkua ja väitti, että ”monien naisten aivot ovat kooltaan lähempänä gorillan kuin kehittyneempiä miehen aivoja. 

Kasvatusfilosofi Jean-Jacques Rousseau oli yksi valistusajan edistyksellisimpiä ajattelijoita:

”Naisen koulutus pitää aina suhteuttaa mieheen. Hänet pitää kouluttaa miellyttämään, olemaan avulias, saamaan meidät rakastamaan ja arvostamaan häntä, opettamaan meitä lapsina, huolehtimaan meistä aikuisina, neuvomaan, lohduttamaan ja tekemään elämästämme helppoa ja miellyttävää.”

Väkivalta ja sodat ovat useimmiten miesten luomuksia. Voi vain todeta, että mies on häiriötekijä ihmiskunnan kehityksessä. Myös nainen voi kehittyä väkivaltaiseksi, jos väkivalta on keino suhtautua ihmiseen. Jatkuvasti muuttuva ihminen on itsessään steretypioiden vastainen.

Raija

’

IHON ALLE

Meillä ihmisillä on taipumus selitellä asioita, etsiä syy seuraus suhteita, uskoa tietävänsä totuuden, kuvitella asioita ja kertoa ne totuutena. Äärimmäinen epäily on yksi totuuden vääristäjistä. Vaikkakin on tervettä epäillä asioita, niin se herkästi muuttuu luuloksi. En nähnyt työurallani kovinkaan paljon tervettä epäilyä, sen sijaan näin paljon epäilyä, joka puhuttiin totena, juorut kulkivat kilpaa ja muuttuivat totuudeksi. Selittämisellä on pitkät perinteet, olihan kymmenen käskyä ja selitykset. Kauhistuttavaa on sekin, että jonkun sana on pyhää ja muuttumatonta.

Ihon alle uimisessa on ikäviä jälkiseurauksia. Ikään kuin uija luo uuden totuuden epäilyksen ja kuvittelun turvin. Jokseenkin ymmärrän niin, että yksilön merkityksiä ja tarkoituksia ei voi ymmärtää ulkopuolinen havaitsija, vain sen kokenut tietää, mitä tarkoittaa kyseinen konteksti. Ihminen voi toki muuttaa selityksiään, ymmärrys lisääntyy, häpeä sulkee suun ja olosuhteet vääristävät. Mutta ei ulkopuolinen voi koskaan tietää toisen ajatuksia ja tunteita, se on aina uusi totuus asiasta, minkä on toisesta tulkinnut.

Selittämisellä on pitkät perinteet. Jo yksistään Raamattua selitetään, Jeesuksen sanomisia ja tekemisiä. Tiede on selityksien ihmemaa. Jos ihminen esimerkiksi pohdiskelee jotakin asiaa ystävälleen, ei sitä ystävä voi mennä kertomaan muille hänen mielipiteenä, sillä pohdiskelun jälkeen hänen käsityksensä asiasta on voinut muuttua. Erehtyväisyys pitää ottaa huomioon. Ja ylipäätänsä ei meillä ole oikeuksia tunkeutua toisen ihon alle selittämään mitä hän ajattelee, väittää sitten valehtelijaksi ja/tai ymmärtämättömäksi. Ihmisen ajattelu on vaiheittaista, joka kehittyy näkemykseksi pikkuhiljaa. Ensin on myyttinen vaihe, jossa asia on epämääräinen, sitten hahmotusvaihe, jossa kootaan ja luodaan asiasta kokonaiskuvaa, sitten rakenteluvaihe, ja lopuksi vasta tulos.

Ihminen voi puhua tiedostamattomasti, tapoina, pakotettuna virallisena totuutena, ja/tai psyykkisen puolustuksen voimalla. Kirjoitin kokonaisen kirjan käsitellessäni psyykkistä traumaa, kun mahdollisuus tuli ottaa asia käsittelyyn, oli riittävä turvallisuus. Siitä tuli vain kaunista virttä. On viisasta olla arvostelematta ihmisen puhetta, se voi olla hyvin herkän kokemuksen alla. Brutaalinkin puheen voi ohittaa ja kohdata ihminen inhimillisen ottein.

Raija

LIIMAUTUVA RAKKAUS

Useimmat meistä ovat kokeneet tuon rakkauden hurman ja pakkoliittymisen tunteen. Ilman sitä eivät parit pariutuisi, se on kuin liimaa, joka lujittuu ja pitää kiinni loppuun saakka, ikuisesti. Hurma voi johtaa vahvaan seksuaalisuuteen ja niin ihmissuku jatkaa lisääntymistään. Onneksi tuon kuherruskauden jälkeen alkaa erottautumisprosessi, ja yksilöt alkavat taas toimia itsenäisinä persoonina.

Rakkauden huuma on kuin symbioosi lapsen ja äidin välillä aina kahteen ikävuoteen saakka. Tällöin lapsen tunne-elämä on koko kehoon vaikuttava ja kokonaisvaltainen, liikkuminen on kokonaisvartalon liikettä, jossa on jännitettä liikaa ja äiti on sama kuin itse. Tällainen on raskasta tunnekokemukseen. Vaikkakin rakastumisesta voi sanoa, että se antaa voimaa, mutta pidemmän päälle se uuvuttaa. Uupumisessa on usein kysymys siitä, että tunteet ovat kuin kertapaukku, ne eivät ole eriytyneet.

Vuorovaikutuksen voimasta syntyy eriytymisen prosessi tunteissa, ja itsenäistymisen erillisyys. Juuri eriytymisen seurauksena tunteet muodostuvat vuorovaikutuksen ja kilpailun alla erilaisiksi. On kateutta, ihailua, ahneutta, mustasukkaisuutta, vihaa, on ylpeyttä, jotka johtavat itsetunnon kehittymiseen ja tulevat vertailun alaiseksi. Tämä on välttämätöntä tunnekehityksessä. Kehityksen edistyessä tunteet jäsentyvät arvojärjestykseen. Vertailu ja kilpailu, mitä ihmisarvo ei tarvitse itseisarvona, nostavat pintaan negatiiviset tunteet, siksi kaikkein tärkeintä on pitää yllä kunnioitusta, jossa yksilöt voivat yltää parhaimpaansa ja negatiiviset tunteet eivät ohjaa liikaa.

Kilpailu synnyttää lapseen seksuaalisuutta, jota ei normaalisti ole, on vai ihailu. Jo Freud oivalsi tämän, aikakautena, jossa lapsen oikeudet olivat heikot, ja äiti oli kaukana isän omistamana. Lapsen mieli on pelon ja ihailun värittämä ja hän lähtee herkästi kilpailuun, koska kokee suurta pienuutta ja heikkoutta.  Itse koin vasta nuoruudessa seksuaalisia kokemuksia, hormonitoiminnan alkamisen jälkeen. Siksi lapsi on minulle viaton, ja kilpailu omasta asemasta tuo seksuaalisuuden, mikä on pelosta syntynyttä yliaistillisuutta. Lapsen kunnioittaminen innostuvana, oppivana ja tunteitaan vahvasti kokevana on jalusta, josta erilaiset kasvun tiet lähtevät ja eriytyvät, kun kasvatus on hyvää. 

Liian nopeaan ja yksipuolisesti toteutettu opetus ja kasvatus vievät lapsesta pois herkkyyden, jolla hän ohjautuisi hyväksi havaitsijaksi. Siihen vie myös liian varhain ja liikaa toteutettu sanakieli, tunteet jäävät kokonaisiksi, melkeinpä möykyiksi, eikä yksilö ehdi niitä käsitellä.

Raija 

VALEHTELU, IHMISKUNNAN SYÖPÄ

Elämän kauhistuttavimpia asioita on valehtelu. Valehtelu on niin luontaista ihmiselle, ettei hän aina edes huomaa valehtelevansa. Valehtelu voi olla sekä tietoista että tiedostamatonta. Vaikeneminen on yksi muoto salailusta ja valehtelemisesta, jossakin kohtaa hyve. Kun ei kerro toiselle avoimesti asioista, toisen on arvailtava asioita. Arvailu saa aikaan epätietoisuutta, epätoivoa, ja mielen järkkymistä, sillä luottamus murenee. Ei ihmisen tarvitse tietää kaikkea toisista ihmisistä, mutta ei ole hyväksi sekään, että annetaan asioista vääristynyt kuva ja ohjaillaan asioita valehtelijan päämäärien mukaan kuulematta muita.  Valehtelijan arvot alkavat suunnata valintoja ja tekoja. Tänä päivänä on suuri määrä ideologioidensa mukaan kulkevia poliitikkoja, jotka ajavat agendaansa muista piittaamatta.

Valehtelun ehkä syvin ja merkittävin alkulähde on omille vanhemmille valehtelu. Vanhemmat odottavat liikaa, vaativat liikaa, valitsevat arvot lasten puolesta, valitsevat ammatin ja lapsen täytyy valehdella saadakseen hyväksynnän. Eläinkunnasta olemme huomanneet, että jo eläin voi muuttaa muotoaan kilpaillessaan, muuttaa väriään piiloutuakseen, kilpaa kosiessa löytyy jos jonkinmoisia eleitä. Valehtelu ja muuntautuminen ovat siis osin myös synnynnäistä kykyä. Meillä onkin jatkuva kilpailu siitä, saammeko totuuden esiin, voimmeko luottaa vilpittömyyteen vai saako valhetarinat totuudesta pääpalkinnon.

Valehtelu tuottaa tuskaa yksittäisten ihmisten elämään ja sillä on suuret vaikutukset yhteiskuntaelämään. Totuudesta vaietaan, sitä muutetaan, että bisnekset voivat tuottaa voittoa. Valhetta vastaan on taisteltava jatkuvasti. Hyvässä kilpailussa on rehellisyyteen ohjaavat pelisäännöt.

Tärkeää on huomata, mihin kontekstiin valhe sijoittuu. Jos teot ja puheet ovat erilaisia, luottamus heikkenee. Mutta vaikeampaa on huomata, miten esimerkiksi omat tunteemme kertovat eri kieltä kuin sanakielemme, emme edes välttämättä tunnista, miten petämme itseämme. Uskomme rakastavamme, mutta emme ole eritelleet, mitä. Rakastammeko aistielämyksiä vai kenties arvoja, joita kohde edustaa? Arvomme muuttuvat kokemusten myötä, emme ehkä kunnioitakaan lähimmäistä sen jälkeen, kun hän on muuttunut ihmisenä, tai olemme muuttuneet itse.

Raija

HÄPEÄN VOIMA

Psykologit tutkivat, kuinka menestyä ihmisten kanssa parhaiten. Ohjeena oli, että kannattaa käyttäytyä niin kuin ryhmän muut jäsenet. Tuntui tasapäistämiseltä. Joukkovoima oli nostettu korkeaan arvoon. En ole mikään yksilöä yliarvostava ihminen, mutta en myöskään jumaloi joukkovoimaa.

Ahdistus ja häpeä ovat tunnevoimaa, mikä saa joukon hylkimään yksilöä. Nämä tunteet ovat hallitsevia joukossa. Vain joku aika sitten katsoin teeveen paneelikeskustelua, jossa yksi oli ahdistunut, ja sain seurata, kuinka kaikkien kehonkieli alkoi jäykistyä. Tunteita pitäisi saada kokea todellisuuden mukaan, ei muiden mielialojen. Kun joukkovoima on manipuloiva ja alistava, yksilöt kärsivät. Ryhmän tulokas koki ahdistusta ja pelkoa, kun muut ryhmän jäsenet olivat osaamisessaan taidokkaita.

Olin eilen yhdessä palaverissa ja pari minuuttia myöhässä. En ehtinyt ihan ovelle, kun sain vihaisen puhelun, ”missä sinä oikein olet”. Joukko oli tottunut siihen, että olen ajoissa paikalla. Vihainen ilmaisu nosti pintaan häpeän, jonka olin aiemmin kokenut hyvin vahvasti vääristä syytöksistä, auktoriteetilta. Nyt huomasin käytökseni kömpelöksi, halasin väärässä kohtaa onnitteluhalauksen, kun olisi pitänyt vain kätellä.

Häpeän nousu ei ole mitenkään pieni juttu, kun sen on kokenut vahvana. Se luhistaa kehon kielen, ääni katoaa ja tulee hyvin matalaksi. Tämä on asia, mikä saa myös joukon ahdistumaan. Kun joukossa on joku ahdistunut, joukko alkaa myös ahdistua. Yhtä lailla kuin mielekkäät kehoelämykset, myös negatiiviset tarttuvat ja niistä seuraa negatiivinen hyljeksintä. En usko, että on aina viisasta yhtyä joukon kokemuksiin. Se on inhimillistä, mutta se vie myös yksilöllisyyttä harhaan. Yhtäkkiä huomaakin reagoivansa liikaa joukon kokemuksiin ja omat kokemukset hämärtyvät. Häpeä on vahvasti yhteisösidonnainen.

Häpeä liittyy useimmiten kehoon, syyllisyys tekoon. Olen huomannut, että häpeäni resonoi vahvasti syyllisyyteen. Kun auktoriteetti ilmaisi paheksunnan, sain häpeäkokemuksen. Minua on syyllistetty paljon, ja häpeästä on tullut vahva vaikuttaja. Vaikka olen käynyt hyvin läpi häpeän kokemukseni, silti se nousee helposti pintaan ja liikaakin. Häpeä on vahvasti synnynnäinen tunne. Sen kanssa ei ole järkevää leikkiä. Kaikkein helpoin keino estää liiallisia häpeän kokemuksia on kunnioittaa toista ihmistä, virheettömyyteen ei pysty kukaan. Yläpuolelle asettuminen on ensimmäinen askel kohti valtaa ja alistamista, mikä kohdistetaan johonkin yksilöön ja jossa häpeä voi nousta kukistamaan heikkoa, mutta se on inhimillistä käyttäytymistä.

Raija

ESINEELLISTETTY IHMINEN

Enää ei voi puhua vain naisten esineellistämisestä, myös miehet ovat kohteita, joita operoidaan erilaisin menetelmin. En ole aikuisiällä hyväksynyt missikisoja, mutta luonnollisesti silloin, kun olin nuori, ulkonäkö oli tärkeä asia viehättävyyden kannalta ja taisin laittaa johonkin kilpailuun kuvani.

Esineellistämistä tapahtuu monella tasolla. On ymmärrettävää, jos lääketiede pyrkii parantamaan ihmisen terveyttä, ja korvaa elimiä, mutta silloin kysymykseni herää, jos lähdetään luomaan uutta ihmistä, uutta rotua. Luonnon menetelmät mutaatioissa ovat hitaita, ja ehkä tarkoituksen mukaisia. 

Genetiikka luo mahdollisuuden muuttaa perimää ja sen käyttäytymistä. Nyt kehitetään jo miesraskauksia. Hormoneilla saadaan aikaan rauhastoiminnan muutoksia. Ehkä mies imettää muutaman vuoden kuluttua. Sopiiko rasvatuotanto ja hormonit yhteen on eri asia? Näyttää siltä, että tiedon lisääntyessä, myös tiedon hallinnan kautta luomme uusia totuuksia.

Ehkä ydinihminen vailla rasvamolekyylien käyttäytymistä on tunteet. Saadaanko mies rasvahormonimuutosten jälkeen enemmän tunteita kokevaksi, naisellisemmaksi? Kemikaalien vaikutuksista on huomattu, että sukuhormonit voivat lisääntyä tai vähentyä. Ja riippumatta rasvamäärästä, syntyvätkö tunteet persoonallisuuden kehittymisen myötä omanlaiseksi ja omannäköiseksi. Naisten rasvakudosten tiedetään vaikuttavan hedelmällisyyteen.

Jokseenkin olen vanhanaikainen ja haluaisin miehen säilyvän miehenä ja naisen naisena, mutta en liikaa rajoitettuna. Ihmisyys on minulle inhimillisyyttä, jossa osin toimivaltaa on synnytettyinä tietoisuuksina. Tunteet syntyvät kuitenkin tiedostamattomasta, joten ne ovat ikään kuin suoja inhimillisyydelle. Se on kuin rakkauden ydintä, synnyttää vuorovaikutuksella kulttuuria, jossa on inhimillistä olla ja kokea. En halua rasvamolekyyliksi, joka tuottaa liikehormonia energiatuotannon kautta.

Raija

SYYTTÖMÄNÄ SYYTETTY

Usein kuulee sanottavan, ettei toisten moralisoinnista pidä välittää. Uskon henkilöiden, jotka pahoittavat mielensä herkästi, saavan syytöksiä olemisestaan, tekemisestään, ajattelustaan ja milloin mistäkin asiasta. Huomauttelu nostaa pintaan syyllisyyden, usein vielä asiasta, josta ei ole mitenkään syyllinen. Tällöin toisen kritisointi ahdistaa enemmän kuin normaalisti ja sitä ei voi sietää. Terve syyllisyys on tarpeen, mutta syyttely asioista joihin ei ole osallinen ahdistaa ja tekee elämästä helvettiä. Kun ihminen on arvoton toisten silmissä, hän saa syytöksiä ilman mitään syytä. Kun olin romahtanut psyykkisesti, arvoni laski kuin lehmän häntä. Mikään ei riittänyt. Kasvatin lapsia hölläkätisesti toisena päivänä, toisena taas olin liian kovan kurin ihminen. Kommentit olivat mielivaltaisia ja järjettömiä, keksimällä keksittyjä, vaikka toimin pääsääntöisesti hyvin.

Kasvatus on minulle pyhä asia. Mutta suomalainen kasvatus ei ole sisäistänyt kasvatuksen tärkeimpiä elementtejä. Meillä on moralisoivaa kasvatusta. Hyvässä kasvatuksessa ohjaajina ovat hyveen arvot, joihin kasvatettavan toivotaan oppivan sisäistettyään ne. Parhaimmin tätä asiaa on valottanut kasvatustieteen professori Veli-Matti Värri.

Suomessa kohdellaan lapsia huonosti osassa laitoksia. Nyt on esille tuotu lastenkotien lasten kaltoin kohtelut. Aina on jossakin joku, joka on kurja teoissaan. Näin on myös päiväkodeissa, mutta niistä ei saa puhua. Kaikki, jotka puuttuivat työpaikoissani asiaan, saivat siirron muihin tehtäviin. Se on virallisesti salattua. Nyt on kova huuto varhaiskasvatuksen ihanuudesta, mutta ongelmia ei tuoda esiin. Muistan ikuisesti tilanteen, jossa ryhmään tuomani erityislapsi häpäistiin ensitapaamisessa lastentarhanopettajan toimesta. Siitä syntyi lapsen syrjäytyminen, toiset lapset hylkivät ja syyttivät. Syyllistäminen onkin useimmiten juuri aikuisten maailmasta tullutta kurjaa kohtelua.

Omasta kouluajasta muistan asian, jossa asuntolanhoitaja ei kuunnellut kipuani. Olin kovassa kuumeessa ja korvaani särki vietävästi. Edes kuume ei ollut tuolle hoitajalle riittävä todiste kivustani. Niinpä menetin osittain kuuloni oikeasta korvasta, kun mätä puhkaisi tärykalvoni. Sen opin, että vanhempani olivat huomattavasti inhimillisempiä kuin yhteiskunnan tarjoamat ammattikasvattajat. Oppilasasuntolaan pääsimme köyhyyden vuoksi, ruokaa ei ollut, eikä lämpimiä vaatteita koviin pakkasiin.

Raija

AVIOLIITTOKÄSITYS

Tasa-arvoisesta avioliitosta jaksetaan jankata sitten vaikka kuinka kauan, eikä siinä tunnu löytyvän selkeää määritelmää. Viimeksi arkkipiispa Mäkistä puhuteltiin melkein puoli tuntia Ykkösaamussa. Eikö toimittajilla riitä kysymykset, eikö Raamattu vastaa, vai mistä on kysymys? Onko rakkaus riittävä perusta, kun se jo taudiksikin luokitellaan.

Tunnepohjaiseen avioliittoon näyttäisi riittävän tunteet, joihin syntyy sidos, ne koskettavat, ne yhdistävät, ne antavat voimaa, sillä juuri tunteiden käsittely vapauttaa ihmistä.  On kuitenkin kyseenalaista, jos kasvatuksessa on suljettu tunteet ja niiden aukaisemiseen tarvitaan avioliitto. Eikö olisi parempi hoitaa ne tunteet kasvatuksen avulla, eikä sulkea niitä. Tunteita tulee aina ja jatkuvasti, mutta solmuun menneitä tunteita eivät avioliitot kestä jatkumona, siis muun kuin parisuhteen synnyttämät. Kohtuudessa niitä kestetään, synnyttäväthän lapsetkin niitä, mutta rehellisyydessä tunteita avataan ja hyväksytään, ei suljeta, ne ovat tässä ja nyt.

Mikään ei ole vaikeammin ymmärrettävää kuin Raamatun määrittelemä avioliitto. Näyttää siltä, että se on naisen ja miehen välinen, mutta sieltä löytyy myös samaa sukupuolta olevien liittoja. Avioliitto tuntuu eri uskonnoissa repivän avioliittoja hajalle, sillä niissä mies saa vallan ja syyllisyys laitetaan naisen niskoille. Tällöin mies sekä lapset eivät koe tervettä syyllisyyttä.

Järkiavioliitot perustuvat säätyyn, varallisuuteen, perimykseen ja jos jonkinlaisiin sitomisaatteisiin, perhekytköksiin ja alistamispyrkimyksiin, jopa väkivaltaisesti. Lapsiavioliitot ovat järkyttävä ilmiö aikuisen vallasta.

Jos avioliitto ymmärretään kahden ihmisen rakkaudeksi, siihen ei muita kytköksiä tarvitse, mutta ei sen tarvitse myöskään korjata tunnesäröjä, joita kasvatus on tuottanut, tai vaikka työyhteisö. Hyvässä liitossa on vapaus pohjana, vapaus kasvaa ihmisenä, saada tukea kehittymiseensä, ja tuottaa iloa toiselle, olla kannustamassa yrittämiseen, olla peilinä jne. Onko tämä liian yksilökeskeistä? Mikään yhteisö ei toimi hyvin, jos sen yksilöt voivat huonosti. Avioliittokäsityksen voisi täsmentää vapauden liitoksi, jossa pohjalla on kunnioitus toista ihmistä kohtaan.

Raija 

KUN MERKITYS KATOAA

Elämän merkitys ja tarkoitus ovat tärkeimpiä elämänhalun ylläpitäjiä. Mistä näitä kaivaisi? Yksilöllisesti merkitys ja siihen kytkeytyvä mieli ovat aktivaation perimmäisiä lähtökohtia. Niistä on kiistelty ja kiistellään jatkossakin, mikä elämän alkusysäyksen antaa. Nostaahan vauva kasvonsa kohti äitiä syntymän jälkeen, ja kurottaa äidinmaidon hajun perusteella kohti oman äidin rintaa. Onko kysymyksessä kehon oikominen puristuksen jälkeen, vai ehättääkö jo kohtuaikaiset unet herättelemään ja tutkimaan maailmaa? Onko unien symboliikka rakentunut elämää varten, kohti tulevaa?

Näen paljon unia, ja jokseenkin uskon, että ne ovat sattumia aivoverenkierrossa, mutta Carl Jung sanoisi, että ne ovat symbolisia, ja kertovat jostakin alitajunnan toiveista tai menetyksistä. Unia ei kannata liikaa selittää, eikä muuttaa mielestäni tahtotoiminnaksi ja viettivalloitukseksi. Minulle unet ovat vain heräämiseen liittyvää aktivaatiota, jossa muistikuviin virtaa verta. No ei ihan noin jyrkästi, mutta osittain. Miten esim. selittäisi unen, jonka näin toissayönä? Opetin Arman Alizadia poimimaan mustikoita.

Merkityksen tärkeydestä ihmisen kiinnostukselle ja aktivaation ylläpitämiseen ei voi koskaan väheksyä. Eilen eräs ystäväni pyysi käymään, ja juttelemaan, koska hän koki, että on menettänyt merkityksen elämään, eikä pääse sängystä ylös. Se on huolestuttavaa, sillä tiedän hänen menettäneen paljon. Muistan tämän ajan omasta elämästäni tarkoin. Silloin on elävä kuollut. Keho on kuin kuolleella lahnalla ja aivot lyijyä, mitään ei tapahdu, tunteita ei synny, ei aktivaatiota, joihin syntyisi merkityksiä. Ainoa merkki elämästä on fyysiset aistimukset, jos nekin voivat hävitä.

Merkitys on asia, joka unohtuu liian usein auttavilta henkilöiltä. He käskyttävät, ja ovat kuulematta autettavaa henkilöä ja itse asiassa ajavat autettavaa kohti lamaannusta. Jos ihminen ei löydä merkitystä, ja siihen liittyvää mieltä, myös aktivaatio katoaa. Syvässä masennuksessa onneksi näin unia, joskaan en niitä mitenkään muistanut. Unet ovat ehkä kuitenkin syvintä itseä. Niiden tulkintaa osaa vain unen nähnyt. Merkitys ja aktivaatio seuraavat, kun jotakin mielessä läikähtää. Ovatko sen lähtökohdat fyysiset aistimukset, vai sittenkin yksilöllinen mieli, jolle on annettava suurempi merkitys, kuin fyysiset aistimukset. On kohdattava yksilöllinen ihminen, joka itse löytää merkitykset, kun kokee hyväksyntää ja kiinnostusta muiden taholta, välittämistä. Sen taustalta löytää syvää kunnioitusta, jopa toisen ihailua.

Raija

VÄHÄN IDEOLOGIAA

Vaikka en usko Jumalaan, silti pidän kristinuskon keskeisiä kohtia merkittävinä ihmisyyden kasvussa, mutta ne ovat kyllä toisenlaisia kuin papit opettavat. Minulle ei ole olemassa, poikaa ja pyhää henkeä, ainoastaan Jumala, joka puhuttelee, jos ryhtyy itse puheväleihin. Se on siis minun ideologian ydin. Sitähän voisi ajatella, että se on kuin isän ja äidin kanssa keskustelua, koska ne siellä haamuina menneisyyden uumenissa vaeltavat. Mutta ei, minun filosofiani sanoo, että Jumalan kanssa keskustelussa on välissä tyhjä tila. No, jos nihilistejä ollaan, niin sehän juuri tarkoittaa, että pieni tyttö (poika), henki ja Jumala. No äsh.

Syventävissä opinnoissani juuri keskustelu itsensä kanssa on tärkeimpiä kehityksen takaajia, olla tietoinen siitä mitä tekee. Tarkastella sitä, mitä kokee. Jos se on tiedostamattomana, se kulkee sattumien polkuja, eikä itsen vastuu enää toimi. Mutta se on aivan eri asia, voiko nähdä itseään, ei varmaan täydellisesti kukaan, jos ei toinenkaan. Väkivalta estää ihmistä kokemasta näitä ajatuksiaan, sillä psyyken puolustus ajaa niiden päälle, tuo liian suuren jännitteen, mikä estää ajattelua. Siksi on typerää kysyä aina vastuun perään. Yhtälailla kuin on typerää joka asiassa syyllistää ihmistä. Pitkään olin elämässäni muistin tavoittamattomissa. En saanut koottua mielikuvaa. Nyt huomaan, että jonkin verran on helpottunut englannin kielen oppiminen, mutta se ei pysy muistissa kun sille ei ole merkitystä.

Kulttuurin vallan elementit ja ideologia kulkevat käsi kädessä. Kommunismissa, islamissa ja monissa muissa ilman uskontoakin olevissa ideologioissa on henkilöt joita kumarretaan, ihmiset joita palvotaan kuin jumalia ikään, ja se estää monia kohtaamasta henkilökohtaisesti sisimmässään Jumalaa. Niin ikään ulkoiset merkit ovat minun Jumalakäsityksessä ja Jumalakuvassani henkisen kehityksen esteitä, keskittyminen kohdistuu muuhun kuin henkiseen puoleen. Erityisesti sukupuoli ei kuulu henkiseen kehitykseen. Toisaalta näen juuri kehollisuuden kuvan ja siinä kehollistuvan voimaallistumisen syntyvän ja sukupuolisuutta korostavan elementin siinä, että on kumarrettava kuvia, henkilöitä tai järjestelmää. On oltava olossaan ilman itseä, toistettava ja uskottava. Kirkolle tämä minun ajatteluni ei kelpaa. Ja itse näen, että se juuri on syvintä kristinuskoa, sanan ääressä pysyminen, sitä kautta ymmärtäen ja selittäen, ei kumartaen. On turhaa väittää, ettei pakon alla oleminen vaikuttaisi pidemmän päälle koko identiteettiin. Sanasta ei pidä tehdä Jumalaa, se on väline itsen ja toisten ymmärryksen lisäämiseen.

Raija

AXLSMIT-TREVORBYRON-TUOMASENBUSKE

Paljon kiihkeämmin ei voisi kirjoittaa kuin Tuomas Enbuske Iltalehdessä miehen kaksinaisuudesta, jota en itse allekirjoita, mutta kokemukseni ovatkin vähäisiä. Seuraava lainaus on Enbusken kirjoituksesta, mikä kannattaa lukea ehdottomasti kokonaan.

”Miehillä on kaksi tapaa puhua: virallinen puhe ja naisilta suljettujen miesporukoiden sovinistinen puhe. Urheilujoukkueet, polttariporukat, armeija, islamistit, katolinen kirkko ja Axl Smithin haippirinki ovat rakenteeltaan sovinistisia. Kysymys on evoluutiossa kehittyneestä ryhmän vahvistuksesta.”

Koska olen vahvasti kasvatuksen innoittama, perustan näkemykseni paljon sen seurauksiin. Vastoin Enbuskea katson alteregon, eli persoonan sisään syntyneen persoonan syntyneen kasvatuksesta. Perimmäisenä syynä ovat liian suuret odotukset, vaatimukset ja alistamiset, jossa yksilö kasvattaa psyykkisessä puolustuksessa ”pikku-ukon” sisälleen.  Tämä poikkeaa luonnollisesta psyyken puolustuksesta, jossa syntyy mielikuvia, ei toimivaa persoonaa. Ryhmävahvistus ei kerro minulle yksilön kehityksen puitteista, vaikka se tuokin pelon vahvistamaan muita pelkoja.

Kasvatuksen suurin ongelma on juuri se, että ihmisen ei anneta olla sellainen kuin hän on, vaan hänestä luodaan arvostuksen mukaista edustusta kasvattajan egolle. Mieskulttuurin näkökulmaa peilaten voisin kuvitella, että alterego syntyy liian suurista sankareista, jumalista ja taistelijoista, joihin tarvitaan ylimielisyysharhan vuoksi pieniä ja heikkoja. On kysymys jumalkompleksista, messiassyndroomasta. Tämä on epäterve itsetunnon kehitys. Tämän epäterveen itsetunnon kehityksen vuoksi poikien seksuaalisuus ei saa olla lapsena luonnollisena, ilona kehosta, vaan se siirtyy häpeän alle. Siksi oma häpeä vaatii häpeän tuloa seksuaalifantasioihin, ennen kuin se ilmenee fyysisenä aktina.

Mielenkiintoista on se, miten naisten häpäiseminen vaikuttaa heidän minän kehitykseen.  Uskoisin, että naiset projisoivat häpeän häpäisynä kanssasisariin. Koko häpeän vyyhti on pienuuden kokemukset, niin että eiköhän heitetä jumalat mereen.

Raija

KUNNIALLISTA

Usein kuulee sanottavan, ettei muitten mielipiteistä tarvitse välittää. Osittain olen samaa mieltä, osittain en. Montakaan asiaa elämässä ei voi yleistää. Pitäisikö olla välinpitämätön, kun toiset tekee arvioita itsestä? Jotkin arviot ovat niin ala-arvoisia, ettei niistä tarvitse välittää ja kertovat enemmän arvioijista itsestään. Mutta on myös kunnioitusta kuulla toista ja kokea tunteita heidän mielipiteistään, olla inhimillinen, rajansa on kaikella. Yhdysvaltain presidentti Trump on puhunut halveksuvasti monista kansalaisista, tiedotusvälineistä ja järjestelmistä. Minua ärsyttää se luottamus ja usko hänen hyvään, mitä media on osoittanut häntä kohtaan, riippumatta siitä, mitä hän tekee. Jouduinkin tuossa ansaan itseni kanssa, missä on kunnioitukseni raja. Tiedän sen, se on väkivalta, toisten orjuuttaminen, aliarvioiminen ja vallan ottaminen ylitse muiden.

Ei ole kunniallista mennä läpi harmaan kiven. Kuinka helposti me ajaudummekaan kunnioituksen liiallisuudella ylistämään kärsimystä. Ei ole kunniallista purjehtia kuin mitään ei olisi tapahtunut, kun sinulta on viety ihmisarvo, oikeudet elämään ja kaikki mahdollinen ihmissuhteiden suhteen, vain koska ihmiset ovat nostaneet itsensä sinun yläpuolelle. On kunniallisempaa irtaantua heistä, jotka halveksivat.

Trump on oiva esimerkki siitä, kuinka juuri johtajuus on tekijä, jota on puntaroitava erityisen tarkkaan halveksunnan ylläpitäjänä. Näin on aivan tavallisissa yhteisöissä, joissa johtajuudella yllytetään väkivaltaan ja halveksuntaan. Johtaja antaa edellytykset käyttää valtaa väärin. Koska ihmisen pahuutta ei saada aisoihin, ellei ihminen itse herää, on johtajuudelta juuri vaadittava vahvaa moraalia, jossa hänen esimerkkinsä tuo hyvinvointia ja arvokkuutta. Jokaisella on vastuu ja vapaus olla ja tuoda julki sitä mitä kokee, mutta asenteisiin ja vihamielisyyteen ei pidä antaa ohjaksia.

Viimeiset vuodet ovat tuoneet paljon hyvää ihmisen itsetutkiskeluille. On alettu puhua tunteista. Useimmiten suomalaisessa yhteiskunnassa omat tunteet on projisoitu toiseen ihmiseen. Kuvitelma, että tietäisi toisen hyvän, on vienyt siihen, että toiset määrittävät sinun tarpeesi. Tämä ulkopuolelta arviointi on kuin paheiden loukku. Menettämällä itsensä ihminen jää järjestelmän uhriksi. Menettämällä itsensä ihminen sairastuu ja alkaa oirehtia tunne-elämästään, jopa fyysiset sairaudet tulevat sen kautta. Näin itse asiassa tiede, joka positivismin uskossaan on tuonut ulkoiset havainnoinnit ainoaksi oikeaksi tavaksi nähdä oikein, onkin luonut järjestelmän, jossa se on tuottanut ongelmia ja riippuvuutta, joita se sitten itse hoitaa. Eräs viisas opettajani sanoi, ”Kyllä ihminen itse itsensä hyväksyy”.

Raija

RIKOKSEN TEKIJÄT

Rikollisuus kasvaa ilmiömäisellä tavalla, vaikka luulisi, että sivistyksen, koulutuksen ja työnteon myötä se olisi vähäisempää. Eilen YLE ykköseltä tuli karmaiseva esimerkki ”Päättymätön painajainen” pedofiliasta, ohjelma, jossa organisoitu lasten hyväksikäyttö näkyi aina korkeita virkamiehiä myöten.

Jokseenkin jaottelen rikollisuuden opituiksi tavoiksi, sekä persoonallisuuteen liittyväksi, sekin opituksi. Uskon, että opittu persoonallisuus on enemmän kehon oppia kuin mielen. Mieli, mikä syntyy merkityksistä ja kokemuksen sisäistämisestä jää jälkeen kehosta, mikä oppii toistomekanismin. Pitkä kausi elämässäni olin ilman mieltä. En voinut luoda merkityksiä sille, mihin minut pakotettiin ja alistettiin. Siksi kai jäsennän mieltä, tunteita ja kehoa erillisinä, koska ne ovat joutuneet elämään erillisinä.

Ainoastaan kehollisena aikana ilman itsemääräämistäni keho eli niin kuin käskettiin. Valinnan vaihtoehtoja ei ollut, sillä alistettuna ei osaa myöskään  valita vaan toistaa käskyt. Niinpä kasvoin äidin rooliin kuin syöden päälleni äitiyden kasvoja ja kehoa. Kehoni oli kuin suu, joka nieleksi koko ajan syötettyä roolia, kuin kala kuivalla maalla. Uskon, että tämä on yksi pakotetun roolin antamia valheellisuuksia, valheen oppituoli, jossa oli pakko elää valheellisesti. Ikään kuin mieltä ei ole olemassa, sillä merkityksiä ei synny, kun ei itse saa valita, eikä itse saa olla olemassa.

Miksi ihmiset lähtevät mukaan valheisiin ja vallan väärinkäyttöön ryhmissä. Jos tarkastelen elämääni yhteisöissä, se on kuin natsi-Saksan toimintaa. Ihmiset eivät reagoi, kun joku käyttää valtaansa väärin. Lukemattomat kerrat olisi ollut mahdollista virkamiesten puuttua kohtaamiini rikoksiin ja heillä olisi ollut siihen jopa virkavelvollisuus. Mutta toisaalta ymmärrän heitä. Kun itsekin olen puuttunut joihinkin rikoksiin työpaikalla, siihen ei ole reagoitu. Ongelmana on todistaminen. Se on hankalaa, sillä rikokset tehdään salassa. Salaaminen on järjestelmän ominaisuus, ja se loppujen lopuksi pysyy yllä, koska laki vaatii todistamista. Mutta mielivaltaankaan ei voida mennä.

Erityisen raakaa on tänä päivänä seksuaalirikollisuus. Katson tämän paljolti johtuvan juuri kehokulttuurin suosimisesta. Liian paljon painotetaan kehon treenaamista, jossa sitten etsiessään tuntoa, ikään kuin väkisin tunkee itseään aistimaan kokemusta, väkivaltaa käyttäen. Seksuaalisuudesta tulee paineiden kokemista puristuksen voimalla.

Ihmisyys on vieläkin vailla oikeutta kasvaa itsenäiseksi omien merkityskokemusten kautta, se on koulutuksen ongelma. Meistä tehdään ruumiita, jotka juoksevat vain kilparadoilla.

Raija