KUNNIALLISTA

Usein kuulee sanottavan, ettei muitten mielipiteistä tarvitse välittää. Osittain olen samaa mieltä, osittain en. Montakaan asiaa elämässä ei voi yleistää. Pitäisikö olla välinpitämätön, kun toiset tekee arvioita itsestä? Jotkin arviot ovat niin ala-arvoisia, ettei niistä tarvitse välittää ja kertovat enemmän arvioijista itsestään. Mutta on myös kunnioitusta kuulla toista ja kokea tunteita heidän mielipiteistään, olla inhimillinen, rajansa on kaikella. Yhdysvaltain presidentti Trump on puhunut halveksuvasti monista kansalaisista, tiedotusvälineistä ja järjestelmistä. Minua ärsyttää se luottamus ja usko hänen hyvään, mitä media on osoittanut häntä kohtaan, riippumatta siitä, mitä hän tekee. Jouduinkin tuossa ansaan itseni kanssa, missä on kunnioitukseni raja. Tiedän sen, se on väkivalta, toisten orjuuttaminen, aliarvioiminen ja vallan ottaminen ylitse muiden.

Ei ole kunniallista mennä läpi harmaan kiven. Kuinka helposti me ajaudummekaan kunnioituksen liiallisuudella ylistämään kärsimystä. Ei ole kunniallista purjehtia kuin mitään ei olisi tapahtunut, kun sinulta on viety ihmisarvo, oikeudet elämään ja kaikki mahdollinen ihmissuhteiden suhteen, vain koska ihmiset ovat nostaneet itsensä sinun yläpuolelle. On kunniallisempaa irtaantua heistä, jotka halveksivat.

Trump on oiva esimerkki siitä, kuinka juuri johtajuus on tekijä, jota on puntaroitava erityisen tarkkaan halveksunnan ylläpitäjänä. Näin on aivan tavallisissa yhteisöissä, joissa johtajuudella yllytetään väkivaltaan ja halveksuntaan. Johtaja antaa edellytykset käyttää valtaa väärin. Koska ihmisen pahuutta ei saada aisoihin, ellei ihminen itse herää, on johtajuudelta juuri vaadittava vahvaa moraalia, jossa hänen esimerkkinsä tuo hyvinvointia ja arvokkuutta. Jokaisella on vastuu ja vapaus olla ja tuoda julki sitä mitä kokee, mutta asenteisiin ja vihamielisyyteen ei pidä antaa ohjaksia.

Viimeiset vuodet ovat tuoneet paljon hyvää ihmisen itsetutkiskeluille. On alettu puhua tunteista. Useimmiten suomalaisessa yhteiskunnassa omat tunteet on projisoitu toiseen ihmiseen. Kuvitelma, että tietäisi toisen hyvän, on vienyt siihen, että toiset määrittävät sinun tarpeesi. Tämä ulkopuolelta arviointi on kuin paheiden loukku. Menettämällä itsensä ihminen jää järjestelmän uhriksi. Menettämällä itsensä ihminen sairastuu ja alkaa oirehtia tunne-elämästään, jopa fyysiset sairaudet tulevat sen kautta. Näin itse asiassa tiede, joka positivismin uskossaan on tuonut ulkoiset havainnoinnit ainoaksi oikeaksi tavaksi nähdä oikein, onkin luonut järjestelmän, jossa se on tuottanut ongelmia ja riippuvuutta, joita se sitten itse hoitaa. Eräs viisas opettajani sanoi, ”Kyllä ihminen itse itsensä hyväksyy”.

Raija