tiistai 29. elokuuta 2023

 

KOHTAAMISEN KIEMUROITA


Kohtaaminen ja toisen kuuleminen ei ole itsestään selvää. Eilen olin rannalla, kun uimasta noussut henkilö katseli selkäni takana järvelle ja puhui minulle, enkä kuullut mitään. Tuuli oli kova ja vei sanat mennessään. Joku aika sitten vierailin vanhan työkaverini luona. Hän vaelteli isossa talossa touhuten kodinhoitoasioita ja puhui sieltä normaalilla äänellä monen metrin päästä. Ensin sanoin hänelle muutaman kerran, etten kuule häntä. Sitten vain lakkasin vastaamasta, kun hän ei huomioinut asiaa, etten voi kuulla eri huoneesta.


Kun selailen somea, reagoin ihmisten ajatuksiin ja kuviin, ne synnyttävät minulle mielikuvia, tunteita ja lopulta ne kietoutuvat ajatuksiksi. Kun kävelen tuttujen seurassa, tervehdin heitä, sanon päivää ja iloitsen kohtaamisesta. Niin koen myös someihmiset, tervehtimisen arvoisena, vaikka en kaikkia ehdikään huomata. Toki lakkaan reagoimasta, jos toinen ei vastaa ollenkaan tai noteraa minun ajatuksia lainkaan. Pienissä ryhmissä tervehdin kaikkia tasapuolisesti, aina en huomaa. Mutta kaikilla ei ole niin, mieli jyllää kuin tsumani hukuttaen toisia allensa. Joku vihastuu kauneudesta, toinen ystävällisyydestä, jotkut ei voi ollenkaan sietää ikäviä asioita, eivät jaksa, kykene tai halua.


Aina on kuitenkin niin, että kaikkea voi käyttää hyvässä ja pahassa. Vaikene asiasta, josta et voi puhua, mahdollistaa rikollisuutta ja voi olla sen tukemista, antaen valtaa käyttää ihmistä hyväkseen, alistaa ja/tai kumarrella ikään kuin parempana pidettynä ja nostaa alustalle johtamaan toisten ajatuksia. Usein olen nähnyt, että vallankäyttäjät käyttävät näitä julistuksia, muistaakseni hiljaisuusajatuksen loi amerikkalainen suurjohtaja, valtaansa suojaten.


Kuinka usein sitä kohtaa ihmisen, joka yrittää kumota toisen ihmisen ajatuksia, mielipiteitä ja näkemyksiä mitätöidään, ei ole perusteluita, vain oma näkemys ja kokemus vaatimuksen ja odotusten takana. Syyllisyys, jonka itsessään kohtaa, siirretään toisen ihmisen ongelmaksi, ei sallita toiselle tunteita, hallitaan omalla näkemyksellä. Se on sekä inhimillisyyttä, että pakenemista. Mutta toisen taakka voi tulla itselle liian raskaaksi. Vastuu omista kokemuksista täytyy kantaa itse, tutkia ne, unohtaa välillä ja kestääkin. Valheellisen tarinan luominen tapahtumista kauniiksi tai rumaksi mielen myllerryksessä on vaikea prosessi, jossa on tunnustettava itselle omaa heikkoutta. Valhetarina kuormittaa aina psyykeä, kun sen kaataa toisen niskaan, vaikka se olisi inhimillisesti ja tiedostamatta syntynyt. Tietoiseksi tuleminen on pääosin vapautumista ja tuo hyvää oloa, totuutta ja elämän kauneutta. Se ei aina ole helppoa, sillä kätkettyjä totuuksia voi mieli olla täynnä tarinoiden takana. Joskus pieni valhetarina, kuten sadut, voi suojata kestämään elämän kovuutta. Itse jossain ihmissuhteessa nuorena uskoin todella toisen tarinaan sokeasti kykenemättä ottamaan selvää ihmisen tarpeista kuulla itseänsä ja kokea kokemuksiaan rehellisesti ja avoimesti, siihen ei ollut voimaa.


Yhteisöajattelussa näen niin paljon mielivaltaisuutta ja vallan väärinkäyttöä, etten helposti lähde uskomuksiin, mutta sallin sen joskus jokaiselle inhimillisenä. Yhteisöjen ajatteluissa ilmenee kerta toisensa jälkeen eetosta, jossa hymninä veisataan samaa virttä. Se tuo sekä turvaa, että tuhoa, valhetarina tuhoaa elämää ja sen edellytyksiä. Valhetta suojatessa näkyy ihmisen tarve suojautua häpeältä ja maineen menetykseltä, mikä on ihmiselle itselleen raskasta, hän kehittää tarinan suojamuuriksi, pahimmillaan kehokin muuttuu teräskalteriksi, josta hän ei pääse ulos. Kun toinen ihminen tuhotaan omien valheiden vuoksi, pidän sitä pahuutena.


Yllättävän moni uskoo yhteisövaltaan viisautena, sehän on myös demokratian ydintä. Ikään kuin ihminen olisi aina monumentaalisesti sen orja. Joku viisas kertoi tarinan tästä kultaisen vasikan ongelmasta Raamatusta poimien, kun Jumalaa ei ole, tehdään epäjumalaksi kultainen vasikka, jota palvotaan. Jeesuksen tarina on tästä tunnetuin. Jeesus opetti etsimään Jumalaa itsensä sisältä, mikä oli kauhu yhteisöajattelun ihmisille. Jeesus sai tunnetun kohtelun ja menetti elämän, sai arvon ja ylistyksen vasta kuoleman jälkeen. Asiaa voi tarkastella sekä konkreettisesti, että vertauskuvallisesti. Pitääkö minuuden kuolla, että ihminen uudestisyntyisi luovaksi ja elämää kokevaksi, se on osin vain tavoitteissa elämistä, tunteet, kokemukset ja voimavarat syntyvät sisäisestä yhteydestä. Jos ja kun vallan avulla yksilöstä tuhotaan minuus, hän jää usein yhteisövallan alle ajatteluaan myöten uskoen niihin ja alistumalla vain niiden ajatusmalleihin, yksilöllisyys kutistuu olemattomiin ja pahimmillaan, jos kohtelu on kurjaa, psyyke tuhoaa ajattelun, vääristää mielen ja tunteet heijastaviksi tai ne jää kokemattomaksi tyhjyyden syvää aukkoon tuntematta enää tunteitakaan, masentuu.


Kun ihmiskuvia luodaan pilvin pimein, kuvataan pahuutta ja hyvyyttä ihmisissä, niillä on voima, mikä voi johtaa valitsemattomuuden tielle, toistamme pahuutta tai kumarramme hyvyyttä sokeasti palvoen ja yhteinen julistuksenomainen veisuu toisintaa tekojamme ilman itsenäistä ajattelua.

Psykologiassa puhutaan monista tekijöistä, jotka estävät kuulemista ja näkemistä, ajattelun estymistä ja asenteiden ongelmia. Niitä kannattaa tutkia. En usko yhteisöajattelun voimaan oppia hyvää tietoisuutta, uskon opiskeluun, jossa opimme mielen ja tunteiden toimintaa itsetuntemuksen kautta periaatteella elämä on jatkuvan oppimisen tie.


Raija

perjantai 18. elokuuta 2023

 

PAHAN AREENALTA


Näyttää siltä, ettei tästä maailman pahuudesta pääse mitenkään eroon, vaikka kuinka paljon tekisi työtä sen eteen. Joskus tekisi mieli sanoa, että se pahuus asuu miehessä, mutta kun näkee, että sitä on paljon naisessakin, ei uskalla sanoa ääneen. Joka tapauksessa pahuutta tulee tuutin täydeltä niin monista kanavista.


Pahuudessa moralismin näkyvyys on vahvaa, oikeudet uskonnon ja politiikan avulla harrastaa kaksinaismoralismia. Oikeutta pahuuteen pidetään yllä, minä olen syntinen loganilla, tehdään pahaa, tuomitaan sekä syrjitään ihmisiä ja käydään pyytämässä anteeksi kirkossa, jatketaan todellisuudessa pahan tekemistä. Yhtälailla pahaa tehdään kaikissa yhteisöissä kertomalla tarinoita totuudesta poiketen. En ole totuudella lyöjä, sallin puolustuksen ihmisyydessä, mutta en sitä, että ihminen tuhotaan näiden tarinoiden avulla. Pahuutena pidän elämän tuhoamista niin, että ihminen kuolee henkisesti tai ruumiillisesti. Ja en ole uskontoja vastaan, näen siellä myös hyvää tuovaa, mutta kun ne kertomukset on muutettu Jumalaksi ihmisen voimalla, ollaan väärillä poluilla.


Olen niin ammattiylpeä, etten voi hyväksyä elämän tuhoamista vallan keinoin, sillä ammattini perustieto on suojella elämää. Vaikka koko maailma huutaa ja haluaa alistaa minut heidän omiin näkemyksiinsä, en voi antaa sen johtaa, en voi hyväksyä elämän tuhoamista.


Asuuko se paha ihmisessä vai sittenkin ideologiassa. Olen päätynyt siihen tulokseen, että enemmän ideologiassa, ihmisyydessä sille on mahdollisuus, mutta ei sitäkään sokeasti tule katsoa, ihmisyyteen tulee sitä, mitä siinä toiminnot sulkevat ja avaavat, mitä opetetaan ja mikä kehon osa saa valtaa. Juuri luin yhden lääkärin muistelmista, kun potilaan yksi otsaohimolohko oli liikaa aktivaatiossa, se yliaktivoi seksuaalisuutta, ja potilas harrasti seksiä luudankin kanssa. Aivojen toiminta on ihmisyyden ydintä, kaikki ne, mitä se elimistölle suo. Lääketieteen perusta on vapaus ihmisyydessä, josta on ajauduttu usein kauas. Kaikessa liiallisuus ja/tai vajavuus tulee ongelmaksi, unikin, liian vähän tai liikaa ja vaurioita syntyy. Sairaanhoitajan perustutkinnossa sain lukea anatomiaa, fysiologiaa, kemiaa, kehon oppeja, ja miten ne toimivat. Jokseenkin pääosin maailmassa toimitaan niin, että niihin tulee ongelmia, hormonit, erite – ja rauhastoiminnot sekä hermosto joutuvat jatkuvaan puolustukseen. Häiriöinä voi olla niin rasva- kuin sokeriaineenvaihdunnan sairaudet. Jopa sukupuolta voidaan muuttaa, kun ravintotekijöillä pelataan liikaa, laitetaan kasvamaan hormoneilla, nämä on todettu kaloilla, koiraat muuttuivat naaraiksi. Testosteronin ylituotanto on tunnettua.


Uskon vakaasti että väkivaltaa voi estää vapaan leikin mahdollisuudessa lapsuudessa, antaen sen kukkia loppuelämän ajan. Luovuus on irtaantumista ahdistavista kokemuksista ja kehomuistikuvista uusiin mielikuviin, irtaantumista kehon ikeestä, mikä ehdollistaa saman toistoon. Luovuuden tarkoitus ei ole luoda kaikkea irrationaaliseksi, vaan kuvata asioita eri tavoin antaen perusrakenteiden olla tuhoutumatta.


Sarjassa Babylon Berlin, Yleareena, etsitään syitä ja syyllisyyttä tekoihin, sitä pelkoa, jossa valhe on loppujen lopuksi psyykkinen projektio uskomuksen syntymiseen ajattelussamme, ja kuinka vapaus kehossa on vapautta mielestä ja tuskasta. Siinä on pienoiskuvassa maailman valtataistelujen perusta, sokea totteleminen. Erottelen vapaan ajattelun ja psyyken puolustuksen kykyä irtaantua ehdollistumista. Kuinka kehomieli voi jäädä vankilaan, kun muistiin ei palaudu tositapahtumat, vaan mieli on luonut syyllisyydestä johtuen oman tarinan, syyllisyydestä, mikä ei aina ole teon tehneen oma syy, vaan monien ongelmien vyyhti ja/tai muiden pakottama totuus. Yksi esim. tästä on psykoanalyysin tunne-elämän kehityksestä luotu teoria, jossa lapsi on syyllinen vanhempien tekemiin virheisiin, kun vanhemmat eivät ole tietoisia lapsen tunteista, on pakotettu uskomaan, vanhemman ylivaltarooli on tuhonnut lapsen kehitystä. Tämä oidipuskompleksi ilmenee 3 - 5 vuoden iässä, kun ”lapsi” (tunteiden kieltäminen vanhempien opetuksen vuoksi) alkaa himoita vastakkaisen sukupuolen vanhempaa seksuaalikehityksensä vuoksi. Olen vakuututtunut, että se on jälkiseuraus lapsen tunteiden ja tarpeiden huomioimattomuudesta, tavallaan virhekehitys, mikä ilmenee tunne-elämän vääristymänä, lasta ei ole kuultu oman kehitystason mukaisesti. Valitettavasti, jos yksilö on rehellinen ja näkee tapahtumat oikein mielen sitä valheeksi muuttamatta, yhteisö saattaa painaa niin paljon persoonallisuuden ongelmasta, ettei hyväksy kuultua, ja on ollut tekemässä itse rikosta, jonka valhetarinallaan peittää.


Vuorovaikutus ja valtaroolit yhteisöisssä on yhtä tärkeä näkökulma valtakehittyneinä oikeuksina, miten ylivaltaa ja alistamista käytetään, kuten myös väkivaltalähtoiset seuraukset persoonallisuuteen, joita henkilöt ovat kokeneet, eikä ne selity peroonallisuuteen liittyvinä yksilön itsensä synnyttäminä.


Kun ei ole itse kokenut syvää pelon tunnetta, on vaikeampi tunnistaa sen eri tasoja. On helppo opettaa, sinun täytyy voittaa pelkosi, muuttaa asennettasi, uskomustasi, mennä ulos, olla ystävällinen ja armollinen itsellesi, unohtaa tmv. Pelon juuttuessa kehoon kivuksi, lihajännitteeksi, kielletyillä asioilla alistaen, häpäisyn alla murjotuksi tullen ja syyllisyydella teilatuksi, keho on kuin kivi, psyyke on kivettynyttä. Viimeisen kivun tullessa esiin, kun vihdoin pääsin vapaaksi orjuuttavasta yhteisöstä ja irtisanouduin töistä, tein matkan Pariisiin. Vapautuminen, toivo ja ilo, päästäminen irti toi lopputuloksena psyyken kivun fyysisenä, siitä, mitä psyykeen oli kertyntyt. Olin niin hirveässä pääkivussa, etten voinut liikahtaa, jo tätä ennen oli ollut äänen käsittämätön kipuhuuto, kuin olisi soitettu peltiromua äänihuulilla, läsnäolijat eivät kestäneet sitä.


Voimavarat palautuivat vapauden myötä, mielikuvat alkoivat virrata kokemuksiin kuvina helpottaen kehollista oloa, kuten henkistäkin, lupa puhua siitä, mitä olin nähnyt, eikä enää pakotettu uskomaan yhteisön luomaan tarinaan. Moni onkin saanut kärsiä sen kauden jälkeisestä kirjoitusvimmmastani kun kaikki alkoi purkautua kielletyistä asioista. Lapsuudessa nämä oli vapaana, mutta usein ne suljettiin kasvatuksen ja opetuksen keinoin. Itse sain oppia tämän uudelleen syväopinnoissa, leikkikyvyn. Lapsen leikkivä ja oppiva mieli on hyvä vapauden turvaan, tunteiden lukittumisen estoon. Nk. normioppiminen ja osaaminen yhteiskunnan arvojen mukaan ehkäisi sisäisen minuuteni toimintaa ja sain sen syventävien opintojen myötä takaisin psykologisten keinojen avulla, vasta 50 vuoden iässä. Näitäkin opintoja yritettiin estää, sillä yhteisövallan mukaista osaamista ja muistamista piti noudattaa ja uskoa.


Kun lapsen mieli ehdollistetaan yhteisön arvojen mukaisiin kokemuksiin ja tietoisuuteen, persoonallisuuteen kehittyy heijastevaikutuksia, eikä itsetuntemus kehity. Tunteet kehittyvät negatiiviseksi eikä tervettä unohtamisen taitoa jää suojaksi, ja juuri näissä kehityksissä oma pahuus ja varjo heijastetaan toisen ongelmaksi. Näitä tietoisuuden tiloja ylläpidetään yhteisövallan avulla ja lopulta yksilö alkaa itsekin uskoa niitä. Tämä on eri asia kuin mielen tuottama suojakeino kohdata totuutta, jolloin hän ei kykene näkemään itseään todellisena.


Pääosin olen nähnyt että syrjintä yhteisöissä ei johdu yksilöstä itsestään, vain harvoissa tapauksissa. Usein näin työpaikoilla, että kouluttautuneet syrjivät kouluttamattomia. Syrjintään etsitään syy mistä tahansa, kun valtaa käytetään väärin. Kun sain törkeitä tekstiviestejä yhdeltä henkilöltä, annoin ne nähtäväksi muillekin, ihmisille, joihin olin luottanut. He lähtivät tukemaan törkeyden tuottajaa ja tuomitsivat minut. Tutkimuksissa on todettu, että juuri pelottavaan samaistutaan. Luottamus ei ole kaunis tarina, jossa asiat olisi aina hyvin, turvallisuus on monin tavoin linkittynyt yhteisön normeihin.


Miksi minä täällä kirjoitan? Niin monella ei ole aikaa lukea paksuja kirjoja, opiskella ja tietää näistä. Jos voin vähänkin saada ihmisiä kiinnostumaan ja ottamaan selvää näistä, niistä on runsaasti tutkimusta. Esim. kirja, Oikeuspsykologia, toim.Pekka Santtila ja Chitta Weizmann-Helenius.


Raija





tiistai 1. elokuuta 2023

MORAALI ON KADOKSISSA

 

 

Muutama vuosi sitten katsoin Jackueline Kennedyn elämästä dokumentin. Hänen miehensä John on ammuttu, eikä hän meinaa päästä ylös tuskistaan vielä vuosienkaan päästä. Hän kävelee papin kanssa hautuumaalla ja pohtii elämän tarkoitusta. Pappi sanoo, ”ihminen ei voi tietää elämän tarkoitusta, vain Jumala tietää”.

Maailmassa on liian paljon tietäjiä, jotka kertovat miten tulisi elää. Maailmassa on liian paljon tiedon väärentäjiä ja vallanhimoisia, kukaan meistä ei ole täysin vapaa siitä. Mutta toisilla on liian paljon valtaa määrittää, estää ja tuhota toisten elämää. Tunteita ei voi estää, mutta valtaa voi rajoittaa, opetti minulle viisaampi henkilö. Tuhoon on monia keinoja niin tieteessä, uskonnoissa, yksilöillä, yhteisöissä, kansoissa ja kansakunnissa. Sitä ihmettelen, kuinka jotkut ihmiset ja/tai järjestelmät voivat alkaa määritellä oikean ja väärän toisen elämään antamatta yksilön oikeuksia, tukematta ja kunnioittamatta yksilöä. Se on pelkästään vallan väärinkäyttöä vallan avulla, vääryyttä tulee vastustaa. Tarvitsemme järjestelmällisen ja tutkittuun tietoon perustavat koulutusjärjestelmät. Monet kulttuurit ovat tuhon tiellä tuhoamassa ihmisen kehitystä, estämässä sitä, kuten esim. naisten oikeudet.

Yksi merkittävä tuhoaja on tiedon vääristyminen niin, ettei ihminen ymmärrä loogisesti asioiden syyseuraussuhteita, ei merkitystä eikä tarkoitusta. Yksi minua kiinnostava on ollut juuri tuo tarkoituksen ja merkityksen ero ja olen perehtynyt erityisesti mielen merkityksen ymmärtämiseen. Merkitystä voi tarkastella niin monien ulottuvuuksien kautta, loogisesti, kuvaten, kielellisesti, ihmisen kokonaisuutena, yksilöllisiä variaatioita, erillisiä kehitysjatkumoita, matemaattisesti, avaruudellisesti, esim. mieli, tunteet jne. Mielen merkityksessä tieteellisesti opiskeluissani ja tiedoissa näkyi vielä se, että ihmisellä on ikään kuin mielen valinta mielikuvan syntymänä ja siitä tavoitteen luomisena, mutta ei sitä, että väkivalta ja itsemääräämisoikeuden puute, häpäisyin, syyllistäen, sanakielellä alistaen, ylivaltaa käyttäen estävät näiden syntymän, kun jännite aivoissa kasvaa liian suureksi ja tuhoaa aistimuksen syntymän, pelon voimalla. Autonomiapyrkimys ei onnistu, kun mielikuviaan ei voi ottaa haltuunsa.

Tarkoituksen määre on laaja päämääränä, merkitykset voi suhteuttaa eri asioihin. On lukuisia tutkimuksia, jos ihminen ei saa olla vuorovaikutuksessa, hän ei kehity. Monia teoksia olen yrittänyt ymmärtää, mutta niin monessa olen joutunut myös pettymään, vaikka olen saanut myös monia vastauksia ja ymmärrystä. Esim. Viktor Franklin elämänfilosofiasta mielestäni puuttuu vuorovaikutuksen puuttuessa ihmisyyden kehityksen vaurioituminen kehitykseen nähden, jos vuorovaikutusta ei ole. Hän oli itse tietoinen toimija, ja hänellä oli aina mahdollisuus olla vuorovaikutuksessa, vaikka kärsimys oli toisaalta koko ajan läsnä. Siksi en ymmärrä hänen kärsimysideologiaansa, koska se ei selitä ihmiskuvassa julmaan psyyken puolustukseen joutuneen tuho-olemusta, mikä tuhoaa tietoisuuden ja muistin, minuus on vain psyykkisiä reaktioita, ei tahdonalaista halun toteumaa. En ole kuitenkaan Franklin asiantuntija, joten näkemykseni voivat perustua vähäiseen tietoon.

Itseltäni otettiin yhteisövallan ja yksilöiden tuomarioikeuksin puheoikeus pois, tunteiden ilmaisun vapaus ja sosiaaliset oikeudet osallistumiseen. Ilmaisuistani rankaistiin sulkemalla ulos yhteisöstä, kun vastustin väkivaltaa. En saanut puhua surusta, en iloita, en kertoa tapahtumista, muilla oli oikeus määritellä ne minussa vääriksi. Tämä tuhosi mielen ja vei ahdistukseen, mikä otti kyvyn ja voiman elää. Kärsimykseni kehitettiin vallan avulla, mikä suomalaisessa kulttuurissa oli koulutuskeskeisen opin tuomaa samaistumista opettajiin, kaikki vain opetti, ja siitä puuttui tietoisuus ihmisen kehityksestä tunteiden ja mielen osalta. Jo 1990 luvulla kävimme taistelua ihmisen sosiaaliosallistumisen oikeudesta ja tunteiden puolesta opetussuunnitelmiin päiväkodeista alkaen. Emme saaneet niitä, vaan sanakielikeskeinen kehitys määräsi itsetuntemusten kehittämisen. Se on yhä vallitseva ihmiskäsitys, Suomessa on hierarkkiset valtasysteemit toisten kontrolloinnista, mitä hänelle annetaan, mikä rooli ja missä osaamisessa, muutoin suljetaan ulos. Mitä tahansa ei voi tietenkään antaa, mutta kyllä ihmisoikeudet ovat suojaava tekijä vapaudessa kasvaa ihmisenä. Nyt ne ovat yleisen kehityksen alaisia, kulttuurin kautta tuomarioikeuksin suojattuja ja kontrollivälineitä rajata ihmisen kasvua.

Jokseenkin koen, että media on hyväosaisten areena. Niin usein kuulen ihmisten syrjinnästä, jonka avulla saadaan murrettua ihmisen mieli, niin moni ajautuu itsemurhaan, kun kipua mielessä ei tunnusteta, eikä tunnisteta. Ikuisesti muistan lausuman, ”kuolkoon perkele”. Joku aika sitten eräs turva-aseman ryhmän jäsen kertoi, kuinka hänelle ei kerrota, jos joku kuolee läheisistä, kenelle syntyy lapsi, tai jos juhlitaan jonkin koulusta valmistumista. Ihminen on lupa tuhota kulttuurin ja vallan keinoin, mitä tukee politiikka, uskonnot ja yhteisövalta.

Suomessa populistinen kulttuuri on johtanut kansan kahtiajakautumiseen ja valtataisteluun, jossa tieto ei ohjaa vaan valtasysteemit politiikan avulla, manipuloimalla ja aggressioiden avulla, saaden vihan kautta ihmiset uskomuksiin ja olemuksiin, jossa johdonmukaisuus ei ole mahdollista. Sekasorrosta on vaikeaa saada yhteneväistä eteenpäin menoa. Ihmisyys on mielivaltaisten näkemysten alla tuhoamassa kaiken sen tiedon, jolla on yritetty saada vahvistumaan hyvinvoinnin turvaa, niin yksilö- kuin yhteisötasolla, kadottaen totaalisesti niiden perusteet. Kun ei saa nähdä elämän tosiasioita tapahtumista, vaan pitää kertoa kaunista tarinaa, peli on menetetty. Elämää ja kärsimystä, hyvän rakentamista huomioidessa pidän tärkeänä, että hyvä on hyvää kohtelua ihmisyyttä kunnioittaen ja monipuolisesti kehitystä turvaava.

Jos ja kun oppeihin sisältyy pahan tekeminen, on syytä etsiä ongelman perusteita opista eikä ihmisestä, vaikka ihminen tekeekin niin kuin on opetettu, määrätty ja käsketty tai ehdollistettu ajattelemaan, ei asiaa pidä sokeasti katsoa ihmiskuvasta käsin.

Raija