sunnuntai 29. syyskuuta 2019

SIETÄMÄTÖN IHMINEN



Katselin keskusteluohjelmaa Flinkkilä&Tastula, jossa oli haastateltavana Leea Klemola. Tunnen harvoin kiukkua ihmisten mielipiteitä tai näkemyksiä kohtaan, mutta jos siinä ei enää ole arvoa ihmisyyteen, ei oikeuksia eikä selitystä, en pidä siitä. On vain harhailua asian ympärillä. Taide voi ja onkin sellaista, että katsojalle annetaan vajaita mielikuvia, että he voivat itse oivaltaa asian merkityksen ja se on arvokasta, ettei syötetä totuutta päähän. Nyt oli kuitenkin kyse keskusteluohjelmasta, mikä on erilainen merkitykseltään, ihminen on kutsuttu sinne puhumaan viisautta. Klemola sanoi, että on sietämättömiä ihmisiä, joita yhteisö rankaisee ja vertasi ihmistä koiraan. Klemola ei huomioinut vallan väärin käyttöä. Yhden Klemolan trilogia sarjasta olen katsonut, siinä näkyi vasta tuska, mutta ei vapautta. Onneksi Tastula toi esiin rankaisun hirvittävyyden.

No, minä olen tällainen sietämätön ihminen, puhun väkivallasta ja taistelen sitä vastaan, en suinkaan joka paikassa, teen sitä erittäin harvoin, mutta silti saan rangaistuksen. Väkivalta on tabu.  Mutta jos menettää elämänsä, sitä haluaa ratkaista ongelmaa ja ”parantaa maailmaa”, ja jotkin ihmiset luopuvat kokonaan ja hylkäävät elämänsä. Totuudesta ei saa puhua ja se on minusta raskasta.

Totuus joko nähdään sellaisena kuin se on, tai sitten se hajotetaan uudeksi mielikuvaksi taiteen ja/tai valheen avulla. On ymmärrettävää, ettei ihminen aina jaksa kestää totuutta, se on inhimillistä, mutta jatkuvasti valheessa eläminen on rankkaa, onko se sitten ihmiselle, jolla ei ole omaatuntoa, sitä kysyisin. Olen väsynyt valehtelijoihin. Valehtelijalle ei merkitse mitään, jos toinen menettää elämän, valhetta suojellaan oman vallan ja maineen vuoksi.

Olen pohtinut elämääni kuuluvia kahta naista ja heidän luonnettaan. He eivät voi sietää, että heissä olisi mitään virheellistä. Toinen oli kampaajani, joka teki erittäin hyvää työtä, ja siksi kävin hänen luonaan vuosia. Mutta hänellä oli kausia, ettei hän ollut nk. tässä maailmassa vaan harhaili ajatuksissaan. Silloin hän teki virheitä, piti permanentti ainetta ylisuuren ajan, eikä noteerannut, kun sanoin siitä. Pidemmän päälle huomasin, ettei hän ylipäätänsä kestänyt minun näkemystä. Ja kuuntelinkin häntä koko ajan. Ja sieltä se putkahti esiin, uskonnon alistama nainen, jolla ei ollut oikeuksia elämässään. Toinen samanlainen henkilö kuului läheisiini, hänen miehensä alisti hänet, ja lapsetkin olivat oppineet sen, ja hän siirsi tuskansa toiseen ihmiseen, ja suuttui silmittömästi, jos epäiltiin häntä, hän oli aina oikeassa.

Ketkä ne ovat niitä sietämättömiä ihmisiä, luonneongelmaiset, itseään tutkimattomat, vai jo periaatteensa löytäneet, jotka haluavat kunnioituksen, kuuntelemisen ja arvostuksen jokaiselle, eikä valtataistelua, jossa toisen totuus on arvokkaampi ja oikein ja toinen voidaan uhrata oikeudestaan ajatteluun ja tunteisiin?

Raija


keskiviikko 25. syyskuuta 2019

LUKITTU VAPAUS



Elämä on paras opettaja, kun muistaa kuunnella, katsella, havaita, pohtia, ja muistaa opiskella. Joskus vierailin yhden 90 vuotiaan naisen luona.  Keskustelimme monista asioista vapaasti. Kerran tuli puhetta huivin käytöstä uskonnon symbolina. Hän sanoi hyvin napakasti, se ei symboloi vapautta, vaan vankeutta.

Itsessään jo vapaus käsitteen analysointi aukaisee sen, että vapauden kääntöpuolena ei voi olla pakko. Jos uskonto pakottaa käyttämään huivia, se on outoa, koska Jumala on hengellinen olento, se on siis ihmisen tekoja ja valtaa. Miten sitten uskontoa saa symboloida? Kyllä saa, mutta hengellisyyden symbolit kulkevat enemmän sanojen kautta ymmärryksen syntymiseksi, ei ruumiin. Yhteisöllisyyden ja yhteiskunnallisen merkistön toteutus liittyy rooleihin ja valtaan ihmisyydessä, ei kristillisyyteen, jossa Jumalalla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Jumala antoi vapauden valita, jos ei ole vaihtoehtoja, joista voi valita, vaan on pakotettu tiettyyn muottiin, valinnanvapaus on menetetty ja suljettu valinnalta. Yksilön täyty saada valita. Roolit voivat olla raskaita, joillekin suoja, jos pelkoa on paljon. Olen nähnyt monen papin kaihtavan virallisia symboleitaan ulkoisena merkkinä.

Saako ihminen valita uskonnon, uskon, ammatin, vaatteet, ystävät, aviopuolison, jne. sitä tulee uskaltaa kysyä. Maallisen vallan avulla ei voida vaatia ihmistä menettämään oleellista osaa ihmisyydestä kasvun ja oppimisen tiellä, sekä hengellisyyden oikeutta.

Kun huivi on jo lapsesta asti pyydetty/vaadittu pitämään naisen/miehen/ammatin rooliin kuuluvana, siitä tulee turvallisuus- ja luottamuskysymys, jossa ihminen saa vain roolimuotissa ihmisoikeutensa, se ei enää suojele, vaan on vallan väline. Se on vallan välineenä saatu oikeus vahvemmalle, jossa menettämisen pelko pakottaa valitsemaan vallanpitäjän tahdon mukaan.

Muotimaailmassa olen joskus tuonut esille sen, miksi toimittajat käyttävät korkeakorkoisia kenkiä työssään televisiossa. Vastustan sitä jo siksi, että ne voivat olla jalkojen rasite ja jalan asentoa muuttava, mutta vastustan niitä myös siksi, että naista seksualisoidaan sitä kautta. Kyllä yleisesti tiedetään, että piikkarit ovat miehistä seksuaalisesti kiihottavia, naisesta tehdään seksuaaliobjekti. Ei mediallakaan ole oikeutta alistaa työntekijöitään tiettyyn muottiin, ihmettelen suuresti, miksi toimittajat eivät tästä keskustele, miksi miehet eivät kyseenalaista pukupakkoaan. Ja minä en vastusta asiallista ja miellyttävää ulkoista esiintymistä vaatteiden kautta. Käytänteet näyttävät kuitenkin sen, ettei vaihtelua ole.

Voiko vapaus olla täysin irrationaalista ja valintamme osua miten sattuu? Ihminen ei ole koskaan täysin vapaa valinnoissaan, pysyvyys kehossa ja olemisessa sekä tavat ohjaavat ja tuovat turvaa ja ihminen tarvitsee tuekseen pysyviä käytänteitä. Taustalta pysyvyyteen täytyy löytää tietoa, jossa loogisuus näkyy ja ihminen voi luottaa siihen. Leikkiminen ei ole kiellettyä, voimme nauraa, laulaa ja soittaa. Mutta jos annamme irrationaalisuuden johtaa, jäämme mielen ja tunteiden vangiksi. Irrationaalista tietoa tulee osata selittää. Luovuuskaan ei ole ihmisessä itsetarkoitus, vaan kokonaisuuden suoja ihmisyyteen. Sanaankaan ei voi alistaa, kultainen keskitie on löydettävä.

Raija

maanantai 23. syyskuuta 2019

MINÄKUVIEN SAARISTOSSA




Ihmiskuva, minäkuva, ihmiskäsitys, näitä riittää, määritelmiä ja jakautumia eri näkökulmiin. Minusta näyttää siltä, että minäkuvat ovat syntyneet vallan ja oikeuden näkökulmasta, ei niinkään todellisuuden. Minäkuva on paljolti mieskulttuurinen, koska valtaa ja oikeuksia on enemmän miehillä. Minään kuuluu oleellisesti tahto ja halu, ja ellei näitä ole, minuus muodostuu erilaiseksi, toisella lailla toimivaksi, refleksiiviseksi, kauhun ajamaksi, kehoaistimuksilla toimivaksi jne. Ihmettelen suuresti, miksi minuuksia kuvataan vain ikään kuin persoonallisuuksien kautta. Mitäpä olisi pelkominuus psyykkisen puolustuksen kuvajaisena, kehominuus urheilun tuloksena, taideminuus aistihavaintojen syntymänä jne. Minuudet eivät olekaan todellisuudessa kokonaisia, jossa niiden osat vaikuttaisivat toisiinsa kehittäen kokonaisena toimivaa kehoa, mieltä, kieltä ja tunteita.

Osittain on onni, että minäkuvista tieteessä on tullut ikään kuin keskiluokkainen, hyväosaisen hypoteesi alkujaan ja lopulta todistettua näkemystä. Hyväosainen on kuin sanan merkityksellisyyden syvä ydin, syntyy myös hyväosaisuus ihmisyyden kokonaisuuteen toimivana minänä. Tutkimuksissa kummasti minän halu ja tahto tulee kuvaan, kun on tietämättömyyttä minän osien vaikutuksesta, tietoa ei ole ja toisaalta koeolosuhteet luovat mahdollisuuden siihen.

Viime viikolla erästä rehtoria haastateltiin uuden opetussuunnitelman valossa. Lukioihin on tullut ongelmaksi, että oppilaat valitsevat pitkän matematiikan saadakseen pisteitä yliopiston pääsyvaatimuksiin. Oppilaiden liikuntatunnit olivat vähentyneet merkittävästi, samoin taideaineet. Matematiikka on aine, jolla myös ajattelukykyä kehitetään, se myös sopii maailmankuvan jakoperusteisiin markkinataloudessa. Mutta jos ainoastaan matemaattinen ajattelu kehittyy, se vie järjen ylivoimaan, tunnekokemukset eivät auta taustalla, eikä sitoutumista synny kokemukseen kokonaisesti kokevana, tunnesidosta, mikä on taustalla myös haluun ja tahtoon. Ihmisestä voi tulla kylmä ja laskelmoiva. Taideaineet synnyttäisivät tunteita, auttaisivat luomaan uusia näkemyksiä ja näkökulmien kehittymistä, puhumattakaan liikunnasta, joka aktivoi monella tasolla ihmistä.

Sisäisen minuuden toiminta tuo ihmiseen sisäeritystoiminnan, joka mahdollistaa aineenvaihdunnan, rauhas- ja eritetoiminnan ja elimistön aktivaation. Kun minuutta ei saa syntyä pelkojen maailmassa ja ympäristön vaatimassa olemisessa, on vain pelon ja kauhun kautta kehittynyt fyysisen ja psyykkisen puolustuksen minuus, niin mitä tapahtuu kehon terveydelle. Joskus nuorena kun menetin minuuteni, muistan kun ajattelin, mitä kehossa tapahtuu aineille, joita ei enää sisäelimistön tuottamat aineet toiminnallisesti yhteytä ja suo vuorovaikutteisesti elävää elimistöä, koteloituuko silloin aineet elimistöön, kun vain suuret kehoelimet toimivat, minulla ainakin lihakset jäykistyivät toimimattomaksi ja pelkäsin, että jäykistynyt lihas tuottaa syöpää.

Jos kristikunta ei olisi mennyt ja ajautunut vain vallan ja palvonnan maailmaan jumaloppiensa kanssa, ehkä se olisi löytänyt sen kaikkein tärkeimmän, yhteyden ihmisyyden suhteessa Jumalaan tärkeimmäksi. Jos tiede ei olisi katsonut maailmaa ainoastaan materialistin silmin, ehkä se olisi tavoittanut ihmisen henkisen puolen osuuden hyvinvointiimme ja ihmisenä kasvamiseen, terveyttä.

Raija

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

RAJAT, PAHUUS JA VASTUU


Elämässä vaan näyttää siltä, ettei tuota pahuutta saada aisoihin. Kuinka surulliseksi tulenkaan, kun kerrotaan koulukiusatuista, ja kiusaajaa ei saada kuriin. Taustalla voi olla tunteet, tavat, vertailu, huono itsetunto, kiusaajalla on kiusaaja jne. niin monia syitä on olemassa, aina on tutkittava asiaa yksilöllisesti ja lauman voimana.

Rajat ovat yksi tärkeimpiä asioita oppia itsessään, yhteisörauhan vuoksi, mielekkyyden vuoksi, rajoja on asetettava eri asioihin eri tavoin, se on meidän suoja elämälle. Mutta se ei ole ongelmatonta. Minulle vaikea asia elämässäni on ollut ja on väkivalta. Niinpä työssäni päiväkodeissa olen puuttunut väkivaltaan, ja olen saanut siitä rangaistuksen, rajaa ei ole saanut asettaa. Olen asettanut rajan koskemattomuudelleni, siitä on rangaistu. Niin yksilö- kuin yhteisövaltakin voi olla brutaalia. Kun lähdetään tulkitsemisen tielle, se on loputon suo, mielikuvat tuottavat uusia totuuksia, valta vääristää asioita. Siinä mielessä olen positiivisen hierarkian ja kuningaskunnan kannattaja, ja brittiläisen ideologian hyväksyjä, että kuuleminen on parempi tie toisen kunnioitukseen kuin valta toiseen nähden, tai tunnereaktioiden kautta valta-asema, järjestelmillä pelaaminen. Tasavalta ei takaa oikeuksia, jos kuninkaatkin voi olla diktaattoreita, kuten me kaikki ihmiset asemasta riippumatta.

Persoonallisuuteen hyökkääminen on kovin yleistä, ei osata erottaa persoonallisuutta ja tekoja. Kun haluan tuoda esille väkivallan ja tuomitsemisen, kiinnitän huomion tapoihin, jotka ovat useimmiten monien asioiden summa. Pidän niitä enemmän opittuina kuin persoonallisuuteen liittyvänä. Mutta en kiellä persoonallisuutta, minulla ei vain ole kompetenssia sen ymmärtämiseksi riittävästi.

Eräs merkittävimmistä ihmistä vaurioittavista tekijöistä on tunteidensa käsittelemättömyys. Kyllä tunteille tulee myös antaa rauhaa, eikä niitä kaikkia ole pakko analysoida, mutta on tunteita, jotka vaurioittavat itseä ja muita. Jos jännite tunteiden syntymässä nousee liian korkealle, se aiheuttaa heijastamisen toisen ihmiseen peilisolujen kautta. Pahimmillaan käsittelemättömät tunteet aiheuttavat riippuvuuden, jossa jännitteeseen sitoutunut tapahtumakuva alkaa toistovimman, ihminen on kuin pirun riivaama, eikä saa hallintaan ajatuksiaan eikä tunteita. Tällöin tie tuosta poispääsyyn on loogisuuden kautta oppiminen kokonaisuudesta osiin, mielikuvahahmon synnyttäminen oman luovuutensa avulla, ettei jännite hallitse. Siksi pidän kuuntelemista tärkeimpänä vuorovaikutuksen onnistumisessa, sillä sanojen kautta saavutamme enemmän sitä kokemusta mitä toinen kokee, ja myötäeläminen onnistuu. Kun alamme heijastamaan ja tulkitsemaan toisen tunteita, menemme metsään.

Tunteitaan käsittelemättömiä ihmisiä on osunut elämääni kohtuuttoman paljon. Valitettavasti heillä on ollut uskonnollinen tausta. Minulle on sanottu, olet saatanasta ja vääräuskoinen, skitsofreenikko, muutat faktat fiktioksi jne. puhumattakaan niistä ilmeistä ja eleistä jatkumoina tulevina, joissa on ollut mukana aliarviointia ja halveksuntaa kykyihini nähden. Keho muistaa. Minulla ei ole heikko itsetunto, mutta en vain hyväksy huonoa kohtelua. Jo Freud sanoi aikoinaan, ettei itsetunto liity käytökseen, kimpaannun kohtelusta. Kun tällaista mitätöintiä kuulee vuosikymmeniä, ja yrittää antaa anteeksi ja ymmärtää sanojaa, tulee vain rajat vastaan, ja ei jaksa, kun ihminen ei mene itseensä, jatkaa ja jatkaa. -68 vuonna, kun kävelin tuntemattomalla seudulla tulin tuntemattoman toimesta raiskatuksi kahden miehen avustamana, ja minua pidetään yhä syyllisenä, ja tuo syyllisen rooli tuo vihan ja tuomitsemisen muiden taholta. He katsovat oikeudekseen leimata minut mielen vikaiseksi. Olen siitä surullinen heidän puolestaan.

Raija



lauantai 14. syyskuuta 2019

MIELEN MURTAMINEN


Jo pitkään on tiedetty, että ärsyketyhjiöön suljettu yksilö alkaa nähdä harhoja, ja sitä käytetään hyväksi murtaessa ihmisten mieltä. Myös muita teitä löytyy, ylikuormittunut kehoaistimusten treenaaminen jatkuvana virtana vie yliaistimuksiin ja lopulta harhojen syntyyn. Yhdysvalloissa tehdyissä kokeissa ihminen suljettiin koppiin, eikä hänelle suotu vuorovaikutusta muihin ihmisiin. Pääsääntöisesti nämä ihmiset kokeessa alkoivat nähdä harhoja. Minä olen joutunut tällaiseen ihmiskokeeseen monia kertoja ihmisyhteisöissä. Se on joko yhteisöllinen ongelma erilaiseen ihmiseen suhtautumisessa, tai sitten sen on täytynyt olla ammattipsykologin ohjaama, marxilaisen psykologian. Olen parhaillaan tällaisessa ihmiskokeessa, harhoja en ole nähnyt, mutta yhteisövallalla yritetään saada minut harhaiseksi, kun ei olla mitenkään yhteydessä, niin voidaan väittää, että luon kaikki havainnot muista ja ne eivät ole tosia. Onneksi joku kuitenkin kertoo mitä tehdään selkäni takana.

Taustalla on ideologiset näkemykset. Minun ihmisoikeuksien määritelmiin kuuluu, että ihminen saa olla kokonainen, ja eri puolet voivat tulla hänen tietoisuuteensa. Tätä ei kuitenkaan hyväksytä erityisesti poliittisissa uskonnoissa, valtioissa, yhteiskunnissa eikä erityisesti ideologioissa, joissa ihmiset ovat vain hyväksikäytettyjä, eikä heillä ole ihmisoikeuksia. Edellisessä blogissa kirjoitin julkiminuuden hyväksikäytöstä hallinnallisin menetelmin, tätä esiintyy erityisesti itäisessä naapurissa, yksilön sisäistä minuutta, tunteita ei sallita. Sitten ne tuovat sosiaalisiin ihmissuhteisiin ongelmia koska ne piilovaikuttavat, ja niinpä ihmiset painivat ongelmissaan, ja he eivät jaksa enempää, ja hallitseminen on helppoa.

Jo 300 luvulla keisari Konstantinoksen aikoihin kirkolliskokous sopi eri kirkkokuntien kanssa kolminaisuuden opin, jossa oli isä, poika ja pyhä henki. Valitettavasti tämä oppi on tuonut enemmän ongelmia kuin oppimista. Ihmisyyden kerroksia kuvaava kolminaisuus kertoo sisäisen minuuden olemuksesta, jossa on tunteet ja kehomieli ja pyhähenki mahdollisuutena oikeaan tulkintaan. Tieteen valossa mielen osat ovat itse ja kohde, kun katsoo omaa mieltä, se ei lähde irrationaaliseen mielikuvitukseen, vaan päätyy hallittuun mielikuvaan ja mahdollisesti ymmärtää sen sanojen ja kuvien kautta kolminaisuuden pyhäksi opiksi ja antaa pyhän hengen vaikuttaa.

Olin siitä onnellisessa asemassa, että sain käydä tämän mielen hallinnan metodeina läpi työnohjaaja koulutuksessa 15 vuotta sitten. Jos ihminen ei opi tätä, hän voi jäädä mielikuvien vangiksi tulivatpa ne sisäisesti intohimosielusta maniana ja/tai psyykkisestä puolustuksesta ja/tai ulkoa syötettynä ja hänen todellisuutensa muodostuu mielikuvaryöpyistä. Koulutuksen käytyäni huomasin merkittävän eron havaitsemiseen, aloin havaitsemaan enemmän sitä mikä oli totta. Siihen saakka olin ollut enemmänkin kuulomuistin ja luetun todellisuudessa, enemmän uskoa kuin todellista havaitsemista.

Nyt mieltäni yritetään murtaa, koska se ei vastaa ideologista käsitystä, mikä tulee itänaapurista, ja on enemmän länsimainen, ja Suomi on kiltti poika uskomaan itänaapurin oppeja. Kun ei näe sitä todellisuutta, mikä ihmisten välillä vallitsee, vaan uskoo enemmän tarinoihin, totuus muodostuu tarinoista. Tietämättömiä käytetään brutaalisti hyväkseen ja ohjaillaan sekä hallitaan heitä heidän kiltteytensä avulla, kiltteyden, joka on saatu aikaan julkiminuuden kautta. Erittäin suuri osa valtion päämiehistä käyttää tätä hyväkseen hallitessaan kansaa Putinista alkaen, ihmisoikeuksia yksilöllä ei ole.

Raija

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

HURMOS




Katselin uutisissa kultaiseen pukuun pukeutunutta taiteilijaa, nimeä en muista, mutta kyllä hän tunnettu on, usein töllöttimessä, hän on laulaja. Nykymusiikkia en paljon kuuntele, joskus harvoin, kun vielä melodiasta saa mieltymyksen kuullessaan, sanoista saa selvää, ja räiskintä ei ole pääasia, efektit.

Muistan yhden artistin joskus sanoneen, että nykyään ei saa yhteyttä ihmisiin muuten kuin tekemällä vahvoja efektejä. En usko tuohon, on kyse tyylistä, mikä valitaan. Ja kun seuraa näitä esiintymislavojen nielijöitä, voi vain kysyä, onko kysymys manipulaatiosta. Kun ennen lyötiin Raamatulla päähän, nyt lyödään instrumenteilla.

On kysymys siitä, että mieli on kehollisten aistimielikuvien tilassa jatkuvasti yliärsykkeiden johdosta, kehotunteiden, eikä yksilö tavoita enää sisäistä minuuttaan, tunteitaan. Sisäisissä tunteissa tulee esiin ne kurjimmat, kateus, viha, ylpeys, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo, jotka esiintyvät salassa, ja ovat sitten todellisissa ihmissuhteissa rasitteena. Tämä julkiminuuden korostaminen on vaarallista ihmisen hallintaa, jossa yksilöllisyys ei pääse toteutumaan. On kysymys julkiminuuden fokusoitumisesta, minuuden osat, julkinen ja salattu on siis vain julkisen kehyksessä. Voi sanoa, että myös media palvoo näitä vallan menetelmiä.

En ole mikään vanhan kulttuurin ylistäjä, en kuvien kumartaja, enkä ylipäätään vallan himoitsija minkään tyylin julistajana. Mutta olen huolestunut ihmisen kehityksestä. Liiallisesti ulkoisen minuuden ylläpito mielessä estää yksilöitymisessä eriytymiskyvyn syntymää minuudessa. Se on kasvatuksen tärkeimpiä asioita oppia, muutoin ihmisestä tulee kuin kaksivuotias, kokonaisvaltainen tyranni, josta psykiatrit usein varoittavat. Yksilö ei opi erottelemaan kokemuksiaan, vaan ne ovat täyttä hurmosta, jossa laumasieluisuus kukoistaa. Tästä voisi sanoa, että se on kansan hallintaa.

Raija

tiistai 10. syyskuuta 2019

TRAUMOJEN JÄLKEINEN TUOMITSEMISONGELMA



Usein meillä on taipumuksena antaa yleispäteviä ohjeita käyttäytymiseen. Kuitenkin kaikilla on erilaiset taustat yksilöistä ja yhteisöistä riippuen käyttäytymisen takana, ja neuvot eivät voi olla samanlaisia. Kaikki käyttäytyminen ei johdu opituista tavoista, kaikkea ei voi hallita, ja erilaiset kokemukset tuovat erilaista käyttäytymistä, ja joskus kokemukset luovat jopa käyttäytymispiirteitä, mikä tulee traumaattisesta kokemuksesta. 

Kun trauma on kaltoin kohtelusta tulevaa, siinä syytetään kaltoin kohtelijaa, ja tällainen trauma nostaa juuri pintaan psyykkisen puolustusreaktion, asian esille ottajaa syytetään oman trauman kautta syylliseksi, kun trauma on käsittelemättä.

Otetaan esimerkiksi yksilöön kohdistuva kaltoin kohtelu, tuomitseminen ja syyttäminen. Tyypillisesti meillä ajatellaan niin, että yksilö on tehnyt jotain typerää, rikkonut sääntöjä, ollut inhottava, ylimielinen tmv. Olemme oppineet, että vika on persoonallisuudessa.

On kuitenkin käyttäytymistä, jossa yksilö voi rajustikin hyökätä, olla inhottava, ja brutaali, ja/tai tehdä itsemurhan itsetuhossaan. Ja nämä ovat yhteisörikokset. Kun yhteisö on tehnyt rikoksen ja salaa sen, on vaarana, että tuo uhri voi paljastaa sen, ja silloin käytetään julmia häpäisymenetelmiä, ettei salattu rikos paljastuisi. Tällaisessa rikosyhtälössä tuomitseminen ja syyttäminen on rajua, uhria syyllistetään, jopa murhataan. Joskus tekisi mieli jopa sanoa, että siveellisyysnormit ovat joissakin uskonnoissa moraalin kääntöpuoli, nainen alistetaan ja murhataan, koska mies käyttää valtaa väärin ja tekee rikoksen. Tämän tyyppistä kunniamurhaa ratkaistaan aivan tavallisissa yhteisöissä erilaisissa asioissa, ja ne ovat vaan eri muotoisia.

Raija