lauantai 26. helmikuuta 2022

MITEN RIISUTTU OLET?

 

 

Usein kuulee toiveen, että ihmisen tulisi olla nöyrä. Itsekin olen sitä mieltä, mutta harkitsisin kuitenkin mihin kaikkeen täytyy nöyrtyä, yleistetyt totuudet ovat vaarallisia, elämä on kudelma, jossa tarvitsemme erilaisia kertomuksia, ne ovat vuorovaikutuksen helmiä, vain valta on karsittava niistä, ja antaa ihmisten vuorovaikuttua. Voidaanko sinulta riisua kaikki? Joku jakoi somessa Tommy Tabermanin runon riisutusta, ikään kuin hän tulisi sitten vasta ihmiseksi, kun hänet on rikottu ja hän on alistunut toisten tahtoon. Runossa ei kerrottu siitä, miten ympäristö ja kohtelu vaikuttaa, vain psykologisoituneesti itsen näkemisestä, mikä tietysti on hyvä, jos se on totta. Nöyryys voi mennä ylivaltaan ja uhrautumiseen, jolla uhrautumisella tarkoitan sitä, että luopuessaan jostakin, ihminen saa siitä hyötyä. Itseni kohdalla olen pohtinut paljon sitä, onko minulla oikeus vaatia toisilta kunnioittamista, pidän sitä siis periaatteena, arvona, mikä rakentaa hyvin vuorovaikutuksen onnistumista. Minulle kunnioittamattomuuden teot ovat tarkoittaneet sitä, että opettajiksi samaistuneet yhteisön jäsenet ovat vaatineet tottelemista ja alistumista vaatijoiden näkemysten alle. Opettajiksi kouluttautuneet opettavat kuitenkin tietoa, eikä niiden fokus ole vallan käytössä, toki sitäkin joskus, tietokin on valtaa, se voi sokaista. Tieteen tehtävä on jatkuvasti etsiä totuutta, ihminen on vajavainen näkemyksissään. Valitettavasti uskonnoista ei voi sanoa samaa, kärsimys on kuin kiveen kirjoitettu, se hyväksytään ihmisen kasvattamisena, eikä kehitystä pääse tapahtumaan, usko sokaisee, viitekehyksenä on hyvä/paha akseli, ei selitystä, kuinka niihin päädytään, se uskotaan ja julistetaan.

On uhrautumista menettää itsensä, siihen en voinut suostua, liian paljon ja liian kauan alistuin. Yhteisön jäsenille se ei riitä, heillä ei ole rajoja eivätkä he hyväksy, että joku yksilö vaatii kunnioitusta, sillä vallanhimo, johon he ovat rakastuneet, on ohjaava tekijä, ei totuus ja arvot, jotka suojaisivat ihmisyyttä ja elämää. Olen saanut aina julmat rankaisut, kun olen asettanut rajat itseni suojelemiseksi. Tiedän, mitä on, kun menettää täysin itsensä, halunsa ja tahtonsa. Näitä ihmisiä on paljon yhteisöissä, koska rankaisut ovat julmia yhteisövallan alla, usein ne ovat jonkun yksilön johtamia, mutta myös mielikuvien /tarinoiden.

Olen lukenut kirjaa, ”Terapeuttinen valta”. Jotenkin silmät ovat avautuneet ja näkemykseni vahvistuneet, kuinka paljon yhteiskunnissa on vallan väärinkäyttöä ideologisin menetelmin yhteiskunnan sitä tukiessa. Kirja lähestyy tietoa sosiologian (ei sosialismin) tutkimuksen kautta, mitä en itse puraisematta nielaise ainoana totuutena, kuten en muitakaan uskomuksia, on kysyttävä mihin meillä on valta ja se valta on useimmiten sokaisevaa. Se on liian usein yhteisövallan ihannointia, jossa uskotaan yhteisten näkemysten voimaan, mikä voi olla ylivaltaa mielikuvissa, ei tiedon hyvää analyysiä ja totuutta. Maailmaa ja ihmisiä nähdään markkinoina, eikä ihmisyyttä osata analysoida syvemmin.

Pääosin voi luokitella sitä, mistä ei tarvitse luopua, nk. perusoikeudet. Maslowin tarvehierarkia on ihan hyvä jaottelu ymmärtää ihmisen tarpeita. Kooste alla. Ne ovat perustarpeita, joista ihmisen hyvinvointi rakentuu, ne voivat olla eri järjestyksissä, joskus itseilmaisu nousee ensimmäiselle tilalle ja voi luopua ainakin osaksi aikaa jostakin, kuten arvostuksesta tai ryhmään kuulumisesta.
Käytännössä olen nähnyt, että ihmiset ovat vallanhimossaan niin raadollisia, että ottavat toiselta pois kaiken mahdollisen. Lapsena – 50 luvun korpimaisemissa sodan jälkeen oli niin köyhää, ettei aina ollut ruokaa eikä vaatteita. Monet ihmettelevät sitä tänä päivänä, eivätkä usko. Suuressa perheessä kaikille ei ollut lakanoita, syötiin samoilla lusikoilla ja lautaselta, kuten käytimme toistemme kenkiä. Siinä opin arvostamaan jakamista. Köyhyys oli yhteiskuntarakenteellista.

Kun saavuin suureen kaupunkiin, täällä vallitsi sosiaalisissa suhteissa kilpailua, alistamista, nöyryyttämistä ja häpäisyä. Toki sitä oli lapsuuskylässäkin, mutta erilaisena, se oli salailua asioiden vuoksi, kun taas kaupungissa se oli valtaan pyrkimistä. Miten vaikuttikaan muistiini se, etten saanut puhua, en saanut ajatella enkä tuntea, minut luokiteltiin oikeudettomaksi? Muistivarkaat ottavat muistioikeudet.

Raija

1.     fysiologiset tarpeet (hengissä säilymisen fyysiset edellytykset, kuten ruoka, juoma, hengitysilma)

2.     turvallisuuden tarpeet (suojautuminen erilaisilta vaaroilta)

3.     yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet (ystävyys, rakkaus, ryhmään kuuluminen)

4.     arvonannon tarpeet (itsearvostus, kunnioituksen saaminen muilta).

5.     itsensä toteuttamisen tarpeet (omien kykyjen saaminen täyteen käyttöön esimerkiksi työssä tai vanhemmuudessa).

 

 

perjantai 11. helmikuuta 2022

ONKO SINULLA IHMISOIKEUKSIA?

 

 

Jatkuvasti päivittäin saa kuulla näkemyksiä korkealta taholta, jos tavan tallaajiltakin, kuinka ihminen on kiero, valehtelija, näyttelijä ja vallanhimoinen alistaja, mikä ominaisuus olisi ihmisyydessä synnynnäisesti, luonnetta. Sosiologiassa persoona tarkoitti alkujaan naamiota. Ja näin juuri on, kun ihmisyyttä kehitetään pääosin kehollisesti treenaten ja kilpaillen, mitataan reaktioita fyysisesti, mikä voi olla opittua ja ehdollistunutta.

Ihmisarvossa ei voi kilpailla. Se, että ihmisyyttä verrataan ja etsitään eläimen luonteen kehityksestä, kertoo siitä, ettei osata erotella mielellisiä, kielellisiä, kehollisia, tunteita eikä sosiaalisia kehityksiä. Ne ovat eroteltavissa, voivat kehityksessä mennä liiallisuuksiin erittelyissä, ja juuri sitä kautta yhteisöt ja viralliset näkemykset ajavat ideologiaansa, kukin kehityksensä mukaan, mitkä metodeilla on kehitetty, jonkin osan täysin ulos jättäen. Näen itsekkyyden kehittyvän väkivallasta ja kunnioittamattomuudesta, se on heijaste, jossa ihminen katsoo toista, näkee toisessa pahan, toiseuden, mikä on kehittynyt siitä, miten toiset/toinen ovat nähneet itsen sosiaalisessa funktiossa, yhteisöissä ilmenee usein häpäisemistä/kieltämistä/alistamista, mikä vaurioittaa yksilöä. Taustalla on käsittelemättömät tunteet, narsistiseksi ne muuttuvat liiallisessa itseihailussa, johon voi olla ajautunut vajaissa hoivissa kehitystarpeen suhteen, hirviöiksi, inhon ja suuttumuksen vihaksi kehoon ehdollistuneet, jotka heijastetaan toiseen, kun ei osata käsitellä, sanallistaa omia tunteita.

Synnynnäinen aggressio on yksi elämänhalun lähde, mikä voi muuttua sekä kiltteydeksi kauneuden kaapuna, mutta myös vihaksi ja raivoksi, missä valta voi olla tukipilari ympäristön tai yksilöiden antamina ja asemoituna rooleina.

Eilen pari visertäjää somessa keskusteli kissoista, kuinka ne osaavat näytellä syyttöminä, kun ovat tehneet jotakin pahaa. Katselin joku aika sitten dokumentin sarjamurhaajasta. Arvostettu oikeuspsykiatri sanoi, ettei kaikilla ole omaatuntoa, vaan pahuus on ilmiselvää hänessä. Puolustuksessa hän tuo esiin kaltoin kohtelun isäpuolen taholta, mitä sitä ei tiedetty todisteellisesti ja lisäksi äidin kuppataudin, mikä esti aivojen kehityksen. Omatunto kuuluu yliminään kehityksessä, jossa asustaa sekä ihanteet että omatunto, ja ne katsotaan kasvatuksen ja opetuksen seuraukseksi. Kerran kysyin papilta, onko omatunto synnynnäistä, ja hän vastasi, kyllä. Epäilen, koska edes opetetuilla ei ole aina omaatuntoa, ja valheet voi kukoistaa, on kysyttävä metodin perään, mitkä tuottavat mitäkin.

Jostain muistan, että buddhalaisuudessa korkein tavoite on, että ihminen pääsee eroon minästään. Se on enemmän filosofiaa kuin todellisuutta, kaltoin kohtelussa ihmisen psyyke alkaa tuottaa vihaa, ja heijastaa sitä toisiin, eikä pääse irti siitä, kun kohtelu vain jatkuu, minuudesta tulee psyyken puolustus heijasteisena, suojaava tai tuhoava. Siksi sosiaalinen kontrolli tuottaa enemmän pahaa kuin ihminen itsessään. Henkisen aktivaation puuttuessa anatomisesti vaikuttaen on fysiikan ja hermojärjestelmän terveen toiminnan este, keho alkaa tuhota itseään, jos vapautta ei ole, opin opinnoissani ja se on minulle todistunut. Luin juuri kirjan, jossa ortodoksisen näkemyksen mukaan kaikki mielelliset pyrkimyksemme on himon aiheuttamia, jossa valehtelemme itsellemme, sitä ei kysytty, miten ne kehittyvät.

Näyttää silti, ettei missään päästä siihen tavoitteeseen, jossa ihmistä kunnioitettaisiin hänen kehityksensä mukaan. Päiväkodissa sain nähdä, kuinka käytännössä toteutettiin erilaisten ammattiosaamisten kautta henkilöstön jako, oli fyysisen puolen osaajat, joita oli ¾ osaa ja minän kehitykseen perehtyneitä loput, ja tällä oletettiin saavutettavan monipuolista toimintaa lapsille. Se johti siihen, että fyysisen puolen osaajat voittivat äänestyksessä ja fyysisiä harjoitteita oli lasten arjessa pääosin, eikä monipuolisuutta saavutettu. Joka tapauksessa kuvitelma, että kaikki kehitys olisi ulkopuolelta säädeltyä ja siitä syntyvää, ei edes tieteellisten teorioiden valossa voi tapahtua. Yksipuolisessa tarjonnassa lasten kehitys psykologisesti ei ehdi minuudessa kehittyä niin hyvään turvallisuuteen ja luottamukseen, että itsetunto olisi niin vahva, ettei hän lähtisi kilpailemaan ja vertailemaan itseään liiallisesti toisiin. Täydellisesti sitä ei voi estää, eikä ole tarvettakaan, vertailu kehittää kykyä pyrkiä parempaan.

Kun annamme irrationaalisesti täysin vapaan oppimisen ja kasvun mennä vain sattumien tietä, ihminen ajautuu mielen ja tunteiden alaisuuteen ja ne alkavat hallita. Siksi oppimisessa kielen kautta ymmärryksen saavuttaminen on pysyvämpää ja parempaa, kun se tulee väkivallattomasti antaen koko ihmisyydelle tilaa. Jos jätämme leikkiajan lapsuudessa huomiotta monipuolisesti, emme anna tilaa lapsen oppimiseen ja tunnistamiseen tunteitaan ulkoisen ja sisäisen ärsykkeen voimasta, hän ei opi niitä erittelemään ja alkaa heijastaa toiseen. Freudin sanoin, mielen hylkääminen ja kieltäminen tuo niin vahvan fyysisen voiman, että se siirtelee vuoria. Sen näkee joka päivä ihmisten käyttäytymisessä, tunteet eivät ole hallinnassa, eikä ihmiset osaa säädellä, tunnistaa eikä nimetä niitä. Pahimmillaan psyyke tuhoaa aivotoiminnan kaltoin kohtelussa, muisti tuhoutuu ja lopulta kaikki on oppimisen tietä väärään ja/tai oikeaan suuntaan.

Koska en ole uskovainen, mutta en kiellä Jumalaa, minun on helppo käsitellä myös uskonnollisia näkemyksiä, koska olen ollut niiden vaikutuspiirissä koko elämäni ajan. Ne herättävät minussa paljon kysymyksiä. Näkemys, Jumala on kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaikki. Silloin emme voi ottaa pois mitään maailmasta, mikä ei olisi Jumalaa ja silloin kun otamme pois kokonaisuudesta jotain, siirrämme toisia jumalattomaksi, ja määritämme itsemme Jumalaksi. Jumalallisuus ihmisyydessä on eri asia kuin Jumala, jumalallisuus on Jumalan kohtaamista. Sosiaalisen kontrollin maailmassa yksikin virhe johtaa toisen ihmisen tuomitsemiseen, sen näemme Jeesuksen kertomuksessa, kun hän alkoi puhua itsestään Jumalan poikana, minkä hän kielsi itseään ylentäen, vaan opetti, että kaikki ovat Jumalan lapsia, mutta autoritäärisessä kulttuurissa alkoi palvonta, mikä johti sokeaan tottelemiseen, ylistämiseen ja hierarkkisiin järjestelmiin eikä autonomia yksilöissä toteudu. Ajattelussa tarvitsemme hierarkkista näkemystä, kuvaa asiasta, jossa tavoitteet ovat yläpuolella arvojen jäsentyessä ja kehityksen saavuttamiseksi, ettei yllykkeet mielessä ala hallita.  

Kuitenkin sanotaan, Jumala on rakkaus. Tämä on minusta ydinkysymys. Annammeko rakkauden tulla elämään? Valitsemmeko rakkauden, ja mitä ymmärrämme rakkaudella. Itse ajattelen, ettei rakkauteen kuulu pahuus, vaikka ymmärrän, että Jumala antoi myös pahan tulla maailmaan näkyväksi, mutta laittoi ihmisen valitsemaan hyvästä ja pahasta. Pahuudeksi lasken elämän tuhoamisen suojelun sijasta. Kun kuuntelet toista, on parempi hyväksyä toisen mieli/muistikuvat, koska sitä kautta ihminen kehittyy ja kehittää ajatuksiaan, sitä kautta hänen minuutensa saa toimia, miksi nostaisit itsesi yläpuolelle ja alkaisit arvostella häntä, asiaan voi lisätä, avata, jaotella, eritellä, jäsentää, me olemme täällä oppimassa, emmekä koskaan valmiita, vuorovaikuttaminen ei ole sanelua. On ihmisen kaventamista rajata häntä joiltakin osin, ammatin, arjen, kirjoitusten, näkemysten, toiminnan, tmv. vuoksi. Itse en esim. arkisessa vuorovaikutuksissa tuo tällaisia ajatuksiani esiin, toki ne väkisin vilahtelevat, nämä kirjoitukset on tarkoitettu niille, joita tämäntyyppiset kiinnostaa ja voivat halutessaan keskustella kanssani. Rajat on asetettava, niistä on puhuttava tavoitteina, mutta parhaiten rajat ihminen asettaa itse.

Usein kuvitellaan yksilökeskeisessä ajattelussa, että jos toinen tekee pahaa toiselle, se on kiinni yksilöstä ja hänen käyttäytymisestään. Pääosin olen nähnyt, että se on havaitsijan ongelma, ja taustalta löytyy kateutta, arvostamattomuutta, asenteita, ylimielisyyttä ja mv. ilkeyttä. Jumalan todistamisesta on tullut valtataistelun areena, kuin kuoleman kohtaaminen. Jos Jumala tulisi maan päälle, ihmiset alkaisivat etsiä aseita tappaakseen hänet. Sosiaalisen kontrollin ongelma on se, että yksilöä syyllistetään yhdestäkin virheestä ja tuomiot ovat tie helvettiin. Jeesus ilmoitti olevansa Jumalan poika ja sai kuolemantuomion.

Raija