maanantai 29. kesäkuuta 2020

JUURIA MINUUDEN OLEMUKSESSA



Muistatte varmaan sen ajan, kun kelluitte kohdussa, lempeässä lapsivedessä, painottomassa tilassa, vesi tukien kehoa, äidin tuodessa ruokaa suoraan suoniin. Elitte silloin paratiisissa. Kun olin taantunut lapseksi väkivallan jälkeen ja jo lähellä sikiötilaa, ilmaisin psyykkisessä romahduksessa asian niin, että sanoin, paratiisi kutsuu.

Vaikean väkivallan jälkeen, kun taannuin kolmen vuoden iän tasolle, palasin kehotietoisuudessa syntymääni. Tietoisuudessa oli vähin mahdollinen osaaminen, kävely ja ruokailu, ja vähäiset kotityöt. Osallisuuteni sosiaaliseen yhteisöön oli nollassa, minua pidettiin vajaaälyisenä. Menetin minuuteni kehoani myöten. Se oli syväoppimista. Kehoni muuttui aistimuksessa vetovoimien mukaiseen havaitsemiseen, muutuin pitkäksi, paisuin muodottaman suureksi, ja välillä olin tulitikun kokoinen. Pääasiallisesti minuuteni oli keskittynyt koossa pysymiseen. Elämässäni tuli tapahtumia, jotka ohjasivat tarkastelemaan tiettyjä asioita suhteessa ihmisyyteen, ja minun kohdalla se oli väkivalta. Reilun kymmenen vuoden tapahtuman jälkeen kohtasin raiskaajani huoltoasemalla. Hän muuttui viiden metrin pituiseksi. Tämä oli alkusysäys pelon ja väkivallan tutkimisen kiinnostukseen, opin kauhun vaikutuksen kehossa.

Uskon, että sikiö kokee syntymässään kehon puristuksen niin, että se jättää järkytyksen jäljet kehokokemukseen ja psyykeen. Jos ja kun väkivaltaa tulee ulkopuolelta, tämä aktivoituu ja vie mielen kaaokseen, pahimmillaan hajottaa kokemuksen osiin, lohkookin. Kun väkivalta jatkuu, nämä mielen kokemukset ohjaavat toimintaa ja valintoja, ottavat vain osan, lohkovat pois, tai jos psyykessä mielekkäitä ja vahvoja kokemuksia, psyyke luo puolustusmielikuvia. Vahvassa fyysisessä puolustuksessa psyykkinen puolustus ei toimi, vallankin jos toimintamahdollisuudet on viety pois ympäristön taholta sulkien pois mahdollisuudet. Psyykkisen puolustusmielikuvien onnistuminen tuli minulla sen jälkeen, kun olin päässyt turvaan ja ihmiset lähelläni olivat turvallisia.

Oleellisin asia ihmisen kehityksessä on positiivisen kokemuksen kautta oppiminen, jolloin asiat jäävät muistiin ja voi rakentaa kokemusta ja oppimista kokonaisuuteen päin. Väkivalta vie kokemuksen hajontaan, mitä ei tule sekoittaa eriyttämisen kykyyn eri kehitysalueilla; mieli, kieli, tunteet, sosiaalisuus, mikä on tarpeellinen mielen kaoottisen kokemuksen selkeyttämiseksi.
Kun kehotietoisuuteni oli väkivallan jälkeen pelkkä ruumis ilman minuutta ja kykyä hallita itseä sekä tuottaa tavoitteita tai muisti/mielikuvia, koska niihin ei ollut mahdollisuutta ympäristön tuomitsemisen ja väkivallan vuoksi, koin nk. itseyden vain psyykkisenä puolustuksena. Silloin psyyke oli kuin kehosta nousevaa lihan pullistumaa, sisäistä psyyken muuttumista lihaksi. Joskus myöhemmin sanoinkin, että se oli kuin mies minussa seksuaalisena ilmentymänä. Katson, että väkivaltaisissa yhteisöissä lapsella juuri ilmenee tuota psyyken lihallistumista, mikä ilmenee seksuaalisuutena, oireena pahoinvoinnista psyykessä. Kun itseys kehittyy vain väkivallan seurauksena, sen kokee epämiellyttävänä ja siitä haluaa pois, ja seurauksena on useimmiten ruumiillinen toiminta yliaktivoituneena. Jos ja kun ihminen voi saada tilaisuuden positiiviseen kehokokemukseen ja mielekkyyteen, hän voi tavoittaa takaisin kohtuaikana kehittyneen sielun (=mielikuvien syntymä). Tällöin psyyken normaali kehitys voi alkaa tahdon ja halun myötä, ja kokemuksesta syntyneitä tunteita.

Raija

torstai 25. kesäkuuta 2020

ÄÄRIOIKEISTOLAISUUS ON KONSERVATISMIN RATSU



Nythän sitä käydään rajanvetoa sananvapaudesta kansanedustaja Mäenpään kohdalla. Syytesuojaa ei poisteta, koska äärikonservatiivit/oikeistolaiset eivät halua niin, on lupa käyttää keskusteluissa äärimmäistä valtaa ja alistamista, jolla mielivalta saadaan kukoistamaan. Hyvä ystäväni Heikki kysyikin, pitäisikö keskustelutaitoja kehittää. Kyllä pitäisi, puheoikeus oli jo kreikkalaisten tärkeimpiä arvoja ennen ajanlaskumme aikaa, filosofian pääkysymyksiä.

Miten tätä puheoikeutta kehitetään, on monimutkainen juttu, puhumalla, kuuntelemalla, näkemällä, itseilmaisuoikeudella, kokemuksella, tietoa antamalla ja varmasti myös monta muuta seikkaa? Minulta on viety puheoikeus rankaisuin, ja se on ratkaisevasti vaikuttanut siihen, että en ole tuottanut puhetta, en kuullut, ja sen kautta kielen oppiminen on estynyt, äänteet eivät siirry muistiin. Väkivalta vei tahdosta riippumattoman ääreishermoston niin tiukoille, että se esti kuulemasta. Oppimiseen minulla on ollut vahva motivaatio, olen kyllä oppinut, mutta en perinteisten arvojen mukaan, vaan oppimisen syntyä ja itsemääräämisoikeutta tarkastellen, minän toiminnan ehtoja ja sen estymistä tutkien, ja itsen tuhoutumista joukkovallan alla.

Äärioikeisto ja konservatiivit ajavat sanapakon kautta äärimmäistä sortoa ja alistamista. Kun tällä tavoin pakotetaan vain sanakieleen esim. uskonnon ja Raamatun avulla, mieli nousee vahvaksi vaikuttajaksi ja ottaa valtaa vuorovaikutuksissa mielivallan voimalla hakien määräysvaltaa muihin nähden, kontrollia, hierarkiaa ja ihmisoikeuksien estoa. Tällöin he käyttävät demokratiaa hyväkseen joukkovallalla ajaen ihmisen hätätilaan joka tuo taantumusta, pysähtyneisyyttä ja pysyvyyttä ihmisyyteen rajoittaen kehitystä, luovuuden ilmentymää. Kun mieli psyykkisessä ja fyysisessä puolustuksessa ottaa vallan vuorovaikutuksessa, seurauksena on valtataistelu, eikä asiallinen keskustelu. Jo Freud sanoi aikoinaan, että mielen kieltäminen saa mielen niin voimakkaaksi, että se siirtelee vuoria, ja sanakieleen alistaminen tekee tämän mielelle. Näin siis konservatiivit tukahduttavat keskustelun ja sananvapauden ja antavat pahuudelle mielivallan kautta aseet, että voivat hallita muita. Se on täysin kristinuskon ihmiskuvan vastaista.

Ja en ole mikään perinteiden vastustaja ja uuden syntymisessä näen vaarat ihmisyyden yksipuolisuuteen, toden ja totuuden näkemisen estymiseen.

Raija


lauantai 20. kesäkuuta 2020

BIPOLAARISET JA MUUT MUKAVAT MIELENTERVEYS DIAGNOOSIT



En aina usko näitä kaikkia psykiatrisia, filosofisia ja psykologisia määritelmiä yksiselitteisesti, osittain kyllä. Se on tuo minun tieteellinen puoleni, joka kritisoi asioita, filosofinen oikeuteni, joka etsii totuutta, ja psykologinen kehityskaareni, joka taistelee tunteiden ilmaisun puolesta. Heitän kysymyksen, ettei mieltä välttämättä ole olemassa ja se riippuu siitä, miten mielen määrittelemme, ja sitten haastan miettimään, miksi mieli on niin tärkeää olla olemassa.  Näen osittain mieltä rajatusti vain aivojen toimintana, erityisesti bipolaarisen (kaksisuuntainen mielialahäiriö) yhteydessä, vaikka mieli laajasti ymmärrettynä on Suomen kielessä moninainen, onko tässä mitään mieltä, viittaa siihen, onko tässä tapahtumassa ja/tai asiassa mitään järkeä tai mielekkyyttä. Mielen sairauksia en pidä ainoastaan mielen tai tunteiden tuottamina, vaan päinvastoin, kun mieltä ei ole, ja tunteet ovat ehdollistuneet ja/tai kiellettyjä. Kun ihmistä katsotaan vain persoonallisuuden kautta, kuvitellaan, että hänellä on tahtoa ja halu, mitkä oleellisesti kuuluvat mielen ominaisuuksiin, eikä vallan vaikutuksia ja ihmisoikeuksia ulkopuolelta tulevina huomioida mieleen vaikuttavina. Ei haluta uskoa, että ihmiselle ei anneta puheoikeutta yhteisöissä, ja hän saattaa vain huutaa tuskaansa ulos aggressiivisena kaltoin kohtelussa. Jos ihminen on saanut kerran vuodessa ilmaista sanoin itsensä, sen väitetään olevan tapahtunut, tai jos on vain rajattu ilmoista puhumiseen.

Jos ihminen ei saa ilmaista tunteita ja ne suljetaan, tai niistä rangaistaan julmasti, mieli lakkaa toimimasta. Ja se on kyllä suomalainen kulttuuripiirre, tunteiden kieltäminen, ja siksi meillä on runsaasti mielenterveysongelmia, jotka sitten sairastuttavat. Ilman tunteita jää jäljelle vain aivotoiminta ja tunteiden ehdollistumissa mieli ikään kuin jäykistyy kehoon, aivoihin ja aistimuksiin, väkivallassa pahimmillaan keho on kuin kipsiä, ei reagoi, eikä aisti, on kuollut pystyyn. Vastakkaisessa ilmiössä, mieli hajoaa väkivallan seurauksena. Pahimmillaan uskonnoissa on kysymys siitä, että vain sanakieli saa toimia, ja aivot ovat kone, joka toistaa muistamiaan asioita, ei ole luovuutta, mikä minun katolisen ihmiskäsitykseni mukaan sulkee ihmisen kokonaisuuden pois. Pelkästään itseilmaisu on luovuutta. Ainoastaan sanakieleen sitoutuminen on myös Kristinuskon käsitysten ja käsitteiden vastaista, ihminen suljetaan pois vuorovaikutuksesta, mikä on perimiltään juuri Jumalayhteyden viisaus sisäisen minän oikeuksiin, tulla ihmiseksi.

Ilman mieltä aivotoiminta ihmisyydessä on turso. Oppimisesta tulee vain oppimismetodien ja arvojen jälki. Ei riitä pelkkä tavoittelu tulevaisuuteen ja aivotoiminnan suuntaaminen etuotsalohkolle, jolloin mantelitumakkeen ja tunnekeskuksen toiminta ei ole yhteydessä ihmisen syvimpiin kokemuksiin, tunteisiin. Näiden vaikutus toisiinsa tulee olla tasapainossa. Ihmisen ilo itsestään, kiinnostus, innostus ja elämänvoima tulevat tunnekeskuksen lähteistä, elinvoima fyysisestä treenauksesta. Jos ihminen on ainoastaan pakotettu hierarkkiseen järjestelmään ihailemaan/ja tai pelkäämään auktoriteetteja ja ulkopuolella olevaa, hänen mielensä jää vankilaan, ehdollistuu vain etuaivolohkolla työskentelemään ja niin itse ei ole yhteydessä vaan mieli on kuin erillinen saareke jossakin toimivana.

Terve mielen olemus näkyy ihmisen tutkimisen, halun ja tahdon ilmentymänä, vauva alkaa tavoitella ulkopuolella olevaa, kuten esim. varjoja, jonka lapsitutkijat ovat todenneet. Ongelma syntyy siitä, kun aikuiset ovat liian moralisoivia ja tavoitehakuisia valmiiseen ihmismalliin, ja alkavat opettaa ja kasvattaa lasta yhteiskuntaa varten, työhön ja tuottamiseen. Leikkimielisyys katoaa. Niinpä ajattelen, että bipolaarisuus on arvojen seurauksena syntynyttä, yksilö on kehittynyt mieleltään liikaa kaksipuoliseksi, oppiminen ja oleminen on arvottunut niin, että sisäisen yhteys itsessä ja etuaivolohkoon ei kulje yhteydessä tunteiden kanssa, vaan kuvastaa yhteisön arvoja kasvatuksessa ja opetuksessa, tunteet ovat ehdollistuneet mieleen, eivätkä ne enää vapaasti koe tunteita kohdatessa. Ei pidä myöskään ajautua ja vaatia sitä, että aina on tunnettava jotain tunteita. Kun negatiiviset ja/tai positiiviset tunteet ehdollistuneena toimii vain mieliaistimuksessa, alkaa syytösten sarja tai ihailun kierre manipuloida mielen kautta kokemusta ulkoistaen tai sisäistäen kokemuksen.

Asioita myös katsellaan liikaa aivotoiminnan kautta ja unohdetaan kohtelu. Väkivaltaisen kohtelun seurauksena mieli tulee liian vahvaksi ja joutuu jatkuvaan puolustukseen. Pahimpana kiusaamisaikana totesin, että puolustautuva mieli näkyi kehokielessä erityisen paljon, kuin puukoniskuista säröilevä ja katastrofaalisesti liikkeissään poukkoileva elimistään ja elämästään irtautunut osiinsa hajonnut kone, mikä veteli viimeisiään. On kuin sosiaalisen statuksen voisi lukea kehonkielestä.

Raija



keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

TAIKAUSKOSTA KRISTINUSKOON



Juhannus on taikauskon aikaa suomalaisessa kulttuurissa, mikä myöhemmin Kristinuskon myötä kehittyi Johannes Kastajan päiväksi.

Olen syntynyt 1950 luvun alussa Kainuun rajamailla pienviljelijän perheeseen. Tavat ja kulttuuriset arvot vallitsivat vahvoina ihmisten keskuudessa, valistus ei ollut kovin vahvaa. Ajattelen, että tavat olivat 1900 luvun aikaa, joten olen nyt kokemusiältäni 120 vuoden ikäinen. Vasta 1930 kylään tuli kansakoulu, jota sain käydä kaksi vuotta, sitten muutimme isommalla kylälle, sillä yksi lehmä ei riittänyt ruokkimaan suurentuvaa perhettämme, koska lapsia syntyi jokainen vuosi.

Kylällä puhuttiin uskomuksia ja varhaisimmissa lapsuusvaiheissa kaikenlaiset kertomukset ukkojumalasta ja pirusta olivat arkipuhetta. Setäni kertomuksia on tallennettu Kansantieteen laitokselle yliopistoon, kun piru heittelee tavaroita ja vauvat itkevät kellareissa, kun heitä ei ole kastettu Kristinuskoon.

Onneksi kylän opettaja oli edistysmielinen ja alkoi opettaa ajattelutaitoja leikin ja laulun kautta. Uskomukset olivat varhaislapsuudessani vahvempia kuin sanan vaikutus. Siksi löydän muististani sekä uskomusten muistot, että tiedon rakentumisen tieteen mukaan. Uskostani on tullut oppimisen kautta hyvin persoonallinen ja olen sen pitänyt. Olen poiminut tiedon ja kuunnellut varovaisesti niitä asioita, mitä tiede tuo ja uskonnot välittävät. Erityisesti näyttää siltä, että vallan väärinkäyttö on ollut puhuttelevin arvo, joka on tuonut elämänkokemukseeni haastava piirteen. Jeesushan sanoi kaiken vallan olevan hänellä maassa ja taivaassa. Ensimmäinen käsky on minun usein lanseeraama lause. On kuin tuo opetus näyttäisi kulttuurin ongelmat opetuksesta alkaen muihin viisauksiin, järjestelmien ongelmat, ihmisen vallan vaarat ja ihmisyyden olemassaolon vaikeudet. Näen elämässäni myös ajan, jossa itsekkyydeltä näyttävä käyttäytymiseni nousee sen jälkeen esille, kun väkivaltaa on tehty rumasti ympäristön taholta. Silloin persoonaani on tullut itsensä korostamista, ylhäisten tavoin pukeutumista, ylikorostunutta tiedon ylistämistä jne. Onneksi kausi ei kestänyt kauaa, mutta se jätti vahvan vaikutuksen siihen, että arvostan tietoa korkealle.

Uskoni ytimessä on hyvin vahva lauseke, Jumala todistaa, ihminen ei voi todistaa Jumalaa, eikä uskostani voi tehdä todistetta Jumalasta, se on minun uskoa. Minä elän maanpäällisen tiedon ja tutkimuksen luottamuksessa.  Jumala on rakkaus, mutta rakkaus ei ole Jumala, saarnasi joku pappi muutaman viikko sitten. Ihminen ei siis voi todistaa Jumalaa ja Jumalan tarkoitusta, ja tästä syntyy nöyryys, jossa kaikkitietävä Jumala on aina korkeammalla. Uskonto on vaikuttanut tietoisuuteeni kuten kaikkien kun se on kulttuurissa läsnä, sitä ei voi välttää, luomiskertomuksesta olen poiminut opin hyvän ja pahan tiedon puusta, jossa Jumala haluaa, että ihminen tulee tietoiseksi siitä. Haluan olla nöyrä uskossani. Elämäni on opettanut köyhyydestä alkaen nöyryyttä, olen kiitollinen mitä saan, sen opin jo lapsuudessa, kun kenkiä ei ollut, ruokaa ei ollut riittävästi, odotukselle jäi tilaa ottaa kiitollisena vastaan sitä mitä sai.

Minulle usko on ensisijaisesti yksilöllinen ja persoonallinen. Jumala on läsnä yksilöllisesti. Kun olen nähnyt etukäteen asioita, ne ovat uskoni perustaa ja epäilyä tuonpuoleisen olemassaolosta. Näyt ovat minulle ihmeitä. Kun näin kuukausia ennen Thaimaan tsunamin, Sirkesalon perheen kuoleman, henkilöt, joita en tuntenut, en kuunnellut hänen musiikkiaan, mutta näyssä kaksi aikuista ja kaksi lasta kulkee kuoleman puvussa ja ajatukseen tulee Sirkesalo, se on vähintäänkin outoa ja saa epäilemään. En halua uskoni avulla todistaa, enkä vaatia muita uskomaan, uskon että Jumala ottaa yhteyden, jos on. Lapsuuskodissani rehellisyydellä oli erittäin tärkeä merkitys.

Elän vahvasti sitä todellisuutta, mikä on, luotan tieteeseen kritiikin oikeudella, mutta en tee siitä uskontoa ja Jumalaa. Usko ei vaikuta minuun vahvasti, vaan tieto. Näen Jumalan sisäisenä puhuttelijana, jossa ihminen oppii tutkimaan omaa mieltään, ottamaan haltuun tunteiden kautta tulvivia mielikuvia ja oppii erottelemaan sekä tunnistamaan tunteensa ja osaa käyttää tietoa. Minusta ei voi sanoa, että olisin uskovainen, vaikka näen sen tässä maailmassa, sillä on typerää kieltää se, kun se on. Vastakkainasettelu ei ole viisasta tieteen ja uskontojen välillä. En kuulu kirkkoon, koska se ei mielestäni kulje Jeesuksen oppien mukaan, vaan edistää valtaa ihmiselle toisiin ihmisiin nähden ylimielisyydellä.

Juhannus on minulle keskiyön taikaa, kesäyönunelmien hupsuutta, herätyksen riemua, juhannusruusun tuoksua ja kesämökkihöperyyttä, se on luonnon kauneutta. Toivon kaikille hyvää juhannusta!

Raija

perjantai 12. kesäkuuta 2020

LÖYDÄ VIHASI JUURET



Viha on ehkä kaikkein vaikein ja vaikuttavin asia ihmisten tuhoutumiseen monella tasolla alkaen vuorovaikutuksesta, päätyen julmiin kidutuksiin ja sotiin. Viha ei ole kuitenkaan synnynnäistä, niin kuin en usko, että pahuuskaan on. Ne ovat monien ja/tai yksittäisten asioiden summia, joihin on fyysiset edellytykset ihmisyydessä, niitä ruokitaan. Arvot, aatteet ja asenteet ovat vihan bensaa, joita olemme oppineet kulttuurien yliarvostamisessa.

Viha on negatiivisesti kehittynyt tunne. Tunteet syntyvät aina itsestä, ja ympäristö voi laukaista ne. Alkuperä vihalle on syntymäpuristuksesta tullut ahdistus, johon liittyy aggressio voimavaraksi, puolustuksesta ja/tai tahdosta ja tavoitteesta syntyvänä. Pelko kehittyy kokemukseen tapahtumien myötä ja se on vahvimmillaan lapsuudessa, koska ahdistus on lähellä. Jos kohtelu on huonoa ja väkivaltaista, nämä edm. sekoittuvat keskenään hallitsemattomaksi ja niistä kehittyy vihaa, mikä purkautuu itseen ja/tai toisiin, kun ihminen ei opi erottelemaan näitä. Jos suuttumusta tapahtuu harvemmin, ihminen oppii erittelemään helpommin eri lähteistä tulevia tunteitaan. Jos tunteita ei opita käsittelemään ja ilmaisemaan säännöllisesti lapsuudesta saakka, ne putkahtavat pintaan kriisitilanteissa ja vyöryvät esiin sellaisella voimalla, ettei ihminen hallitse niitä, nuoruus on tästä hyvä esimerkki.

On aina yllättävää, kuinka vähän me osaamme sosiaalisia taitoja ja ymmärrämme omaa käyttäytymistä. Tässä psykiatria ei ole päässyt eteenpäin ihmisyyden ymmärtämisessä. Yhäkin pureudutaan ihmisen persoonallisuuteen, kuin että tutkittaisiin ihmisen valtaa ja tuomitsemista, jossa ihminen oppisi itsetuntemusta tunteistaan ja käyttäytymisestään. Ihmiselle ei ole mahdollista puhua ja/tai muuten ilmaista itseään, jos yhteisö ei anna siihen oikeutta. On paljon kulttuureita, jotka eivät tunnusta ihmisoikeuksia ja uhreja syntyy joka päivä, niin myös Suomessa, pintapuolinen julkisuusmaailma piilottaa ne näkymättömiin. Vain viikko sitten sain uhkauksen puhumisesta, sinä et puhu täällä, mene puhumaan muualle. En vaan ymmärrä, miten muualla kertominen voisi auttaa toisen yhteisön ongelmaa, hetkeksi se voi helpottaa ja auttaa etääntymistä, mutta ei kymmeniä vuosia jatkuvana tekoina korjaannu, jos ei kissaa nosteta pöydälle. Se on totta, että puhun vääryydestä, uhraamisesta, rooleihin pakottamisesta, toisen aliarvioimisesta, luokittelusta, rasismista jne. Se tuntuu olevan monille vaikea asia, että pitäisi kunnioittaa toista.

Kuinka usein olet kuullut sanonnan, aseta rajat, ettei ihmiset sylje päällesi? Olen asettanut rajat. Seurauksena on ollut ystävyyden loppuminen, ehkä se on ollut tarkoitus, ei ole ollut kysymyksessä todellista välittämistä, en ole suostunut sätkynukeksi. Jos olen ilmaissut itseäni, siitä on rangaistu. Kun en ole oppinut ”ruokailemaan sivistyneesti” loisteliaissa ruokapöydissä, se on ollut merkkinä huonoista käytöstavoista. Luokkaerojen korostamisesta on tullut itsetarkoitus, haarukan käyttö on oleellista herrasseurassa, kuten elokuvassa ”Pretty Woman”. Tutkimustulos, jossa nälkiintynyt tulee ahneeksi yltäkylläisyyden ja liiallisuuden pöydissä, on haettu todisteeksi huonosta käytöksestä köyhiä arvioitaessa. Psykologista vallan väärin käyttöä, jossa asetetaan ihminen tarkkailtavaan asemaan, kun hän ei saa hallintaan vaurioitunutta psyykeään. Lapsuudessa nälkiintyneillä on todettu syntyvän enemmän ahneutta ruokaa nähdessä, kuin ravintonsa saaneilla. Pääsääntöisesti olen vain sopeutunut yhteisön normeihin, koska päätä ei kannata lyödä seinään jatkuvasti, se vaurioituu. Mutta sopeutuminen ei ole poistanut syrjinnän ja vallan ongelmaa. Valtaan pyrkivät alistavat kohteeksi otetun, olipa hän miten fiksu ja ystävällinen hyvänsä. Valtaoikeuksiin tulee puuttua rakenteellisina, on tarkistettava, mihin valtaa saa käyttää, ”tunteita ei voi estää, mutta valtaa voi rajoittaa”, sanoi eräs viisas toimittaja. Persoonallisuuteen tuijottamisen sijaan olisi hyvä pureutua valtaan ja tuomitsemiseen.

Nyt valtaa pitävät hallitsijat ovat herkästi moittimassa somea mielipideilmaisuista, he haluavat sulkea kanavat. Onhan se totta, että siellä esiintyy törkeää toisten solvaamista, käsittämätöntä häpäisyä ja pilkkaa, ihmisarvon loukkausta ja rajoittamista. Sosiaalisten ongelmien piilottaminen ei auta, se lakaisee maton alle sen todellisuuden, mitä joudutaan kohtaamaan julkisuudelta piilossa, salaa tehtyjä rikoksia.

Lohduttavaa tässä tunteiden myllerryksissä on se, että vaikka kuinka tunnemme häpeää ja tunnekauhu valtaa mielen, voimme hyvällä syyllä olettaa, ettei toinen tunne samalla tavalla juuri samaan aikaan, eikä tiedä mitä sisälläsi tapahtuu, mitä koet. Nolous ja häpeä on sisältä tulevaa ja ulkopuolelta ruoskittua, mutta ei samanaikaisesti kaikilla. Voimme huokaista helpotuksesta, häpeä ei tule aina nähdyksi brutaalilla tavalla, jossa tunteita pidetään ala-arvoisena ja nauretaan niille ja häpeä lisääntyy. Myötähäpeä on niin harvinaista, ettei siihen voi vielä luottaa, kulttuurien on kehityttävä paljon.

Raija

tiistai 9. kesäkuuta 2020

KÄYTTÄYTYMINEN JA OIKEUDET



Kun ahdistukseni oli pahimmillaan, psykologian opettajani neuvoi, että en saisi näyttää pelkoani ja ahdistustani, ettei toiset hyökkäisi kimppuuni. Se ei kuitenkaan onnistunut, kun nuoruuden paha väkivalta oli takana ja uusi yhteisö lisäsi sitä henkisellä väkivallalla. Ahdistus oli kiinnittynyt kehooni kiinni niin vahvasti, ettei sen poistaminen onnistunut tahdon voimalla. Syylliseksi itsensä leimaaminen syyttömänä johtaa mielisairauteen, sanoi joku joskus, no, minä romahdin psyykkisesti, vaihtoehtoja ei ollut joukkovallan alla rikollisten tekojen vuoksi.

Ihmiset jakelevat hyvän käytöksen malleja ja ohjeita, mutta sekään ei auta, jos kohtelu on väkivaltaista. Näyttää yleiseltä tuo ylimielisyyden oikeus valtaa väärin käyttävien kumartamisena ja moralistinen suhtautuminen ihmisen käytökseen uhrin suhteen, mutta ei kiusaajan. Kiusaaja tarvitsee yhtä lailla hoitoa kuin uhrikin, hämmästelen yhä kouluissa ilmenevää asennetta, ettei kiusaajan tekoihin voida puuttua. Tässä lienee taustalla se, että uskotaan sosiaalisen kontrollin tuomaan vaikutukseen, inhimillisesti ottaen se voi tuoda hyvää käytöstä, mutta sillä on myös negatiivinen vaikutus, toinen tuhotaan ja sitä näkyy enemmän. Kun ihminen ei siedä itsessään sitä mikä toisessa näkyy, sen yksi oire on inho.

Kun psyykeni oli vaurioitunut ja sen oireena näkyi hajoaminen, se näkyi myös teoissani, minä kuljin ikään kuin poispäin itsestäni konkreettisesti, lähdin kävelemään muualle.

Ahdistuksen voi nähdä myös hyveenä ja yhteisön suojana. Kaltoin kohtelussa ahdistus antaa viestin, että jotain tapahtuu väärin, ja olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat perääntyneet, kun ahdistukseni on tullut pintaan. Ahdistusta ei voi aidossa ihmisyydessä tuottaa itse. Näyttelemään voi oppia, mutta se on useimmiten pintapuolista kehonkieltä. Kun paha ahdistus on päällä, ei näytteleminen onnistu, kesäteatterissa näyttelijänä sain ahdistuksen pois huutamalla. Kun ihminen kokee sisäisen ristiriidan oman ihanteen ja/tai tavoitteen kanssa, hän voi ahdistua ja se vie parhaimmillaan oppimiseen, toiset eivät halua kohdata tätä sisäistä itseä. Joskus kuulee sanottavan, että uhri kiusaa ja on aiheuttanut väkivallan, nainen keikuttanut takapuoltaan raiskaajalle. Toki joskus sitäkin voi olla, ärsyttämistä, mutta enemmän teot tulevat asenteista, oikeuksista ja ylivallasta, kun ja jos esim.  nainen on aliarvoisessa asemassa. Teon tekijällä on aina vastuu teoistaan, jos on saanut valita. Ei kadulla käveleminen oikeuta raiskaamaan.

Uhriksi joutuminen ja uhriutuminen on hyvä erottaa toisistaan. Joku päivä sitten joku sanoi uhriutumiseksi omasta kokemuksesta puhumista. Tällöin ihmiseltä riistettäisiin oikeus itseilmaisuun, mikä on perustuslaillinen oikeus Suomessa. Kun esim. uskonnon tai kulttuurin varjolla naiselta viedään oikeus itseilmaisuun ja valintoihin, on kysymyksessä järjestelmän tuoma uhraaminen, uhriksi joutuminen ylivallan alla. Kun väkivalta tapahtui kohdallani, puolustautuminen sammui, koska siitä rangaistiin. Kohtelu tunkeutui kehooni näkymään, ja ahdistus tunkeutui ihoon ja kehoon näkyväksi kärsimykseksi.  Ajauduin kohti sikiöasentoa ja muistan aina, kun naapurini sanoi, että on ilo nähdä, kun sinä nostat pääsi ylös. Yhteisö ei kestänyt omantunnon jälkiään, kun heidän teot olivat tuomitsevia ja rankaisevia, ja jäljet näkyivät kehossani. Kun en uhriutunut toisten vallan alle, jouduin luopumaan monesta ystävästä, en alistunut heidän määräämiin olemisiin ja tekemisiin, en uhriutunut.

Mutta rikolliset eivät aina tunnusta, eivätkä tunnista itsessään syytä. 35 vuoden työurani aikana vain yksi työntekijä tunnusti tekonsa ja perui valheensa, ja työntekijöitä kertyi matkani varrelle monia kymmeniä, jopa satoja ja vaikka heillä olisi ollut mahdollisuus toimia oikein, koska valheet syötettiin hallinnosta. Häpeä teosta häpeäkulttuurissa oli vahvempi valinnan taustalla kuin oikein tekeminen. Näyttää siltä, että suomalaisten kasvatus näkyy ihmisissä hyvin kaksijakoisena, toisia kuritetaan ja vaaditaan niin voimakkaasti omantunnon kautta, että heistä tulee alistajia, toisille annetaan vapautta enemmän valita, mutta yhteisövallan alla alistajat tekevät siitä helvettiä, kun eivät voi sietää ihmisoikeuksia. (Ammattini oli kasvatuksen parissa). Pääsääntöisesti työyhteisössä ongelmia tuotti virallisten tai epävirallisten johtajien kuljettamat asenteet, jossa voi sanoa, että yksilön käyttäytyminen ei niinkään vaikuttanut, vaikka yksilö oli ystävällinen, hänet tuomittiin. Puhe ei siis välttämättä ole aina hyväksi, jos se on silkkoa paskaa sisältä.

Kysymykset ja lauseet voivat olla sekä suljettuja että avoimia, jossa vastaaja ei voi valita suljetussa. ”Sinähän syyllistät” on tuomarin käyttämä lause, jossa ihminen saatetaan häpeään ja syyllisyyteen ja kun rankaisu on poissulkeminen keskustelusta mitätöiden hänen kokemuksiaan tunteitaan ja ajatuksiaan, yksilö voi ahdistua tai paeta, puolustautumisesta voi saada lisää rankaisua. Kun me kaikki syyllistämme, häpeämme ja koemme tunteita, kukaan ei ole syytön. Pääsääntöisesti ihmiset käyttäytyvät kohtuullisen hyvin, eikä eroja yksilöiden välillä ole, mutta eivät tunnista omaa käytöstään, kun johdetaan harhaan puheilla.

Valistus on tarpeellista ja usein tapaa ihmisiä, jotka opettavat hyvää käytöstä, kuin olisivat hyviä haltijoita ja hyveiden kuskeja. Näitäkin tarvitaan, mutta pääosin käyttäytyminen tulee henkisestä hyvinvoinnista, kohtelusta, kunnioituksesta ja inhimillisistä oikeuksista olla olemassa omana itsenään sekä oikeudesta ilmaista itseään. Ylimieliseksi antautuessaan moraalin ja hyveiden kuskit ovat herkkiä loukkaantumaan. He voivat olla itse huumorinheittäjiä, puheenpulputtajia, kaikkitietäviä tai tmv. mutta eivät kestä sitä toisessa ihmisessä, hänen sanomanaan. Hiljaiset eivät välttämättä aloita keskustelua, he odottavat, että sinä teet aloitteen, kysyt ja kumarrat, he asettavat sinut avunpyytäjän rooliin, ja itsensä ylätasolle tarkkailijaksi, puheella valtaan pyrkivät eivät anna puheoikeutta, toiminnalla valtaan pyrkivät jne. Filosofisesti sitä voisi ajatella Homeroksen oppina, Jumalallisia käskyjä noudattavana, valmiina annettuina, ei niinkään opittuina ja persoonallisuuden kehittymistä sitä kautta.

Mallioppimisen vaarat ylimieliselle luonteelle on vaara, mikä on hyvä huomioida, sitä ruokkii yläpuolelle asettaminen, joko alhaalta tulleena ja/tai ylhäältä annettuna. Opetusmetodit ovat tässä ratkaisevassa roolissa kuten kasvatuksenkin menetelmät.
Kuinka vaikeaa ihmiselle on noudattaa hyviä käytöstapoja? Jokseenkin olen erottanut käytöksestä ne kunnioituksen kautta tulleet kohtelut, joilla pidän yllä omaa itsearvostustani ja itsekunnioitustani, hyvän itsetunnon sain varhaislapsuudesta.

Kaltoinkohtelu tuo huonoa käytöstä, ihminen voi käyttäytyä aggressiivisesti, hän voi sulkeutua, tulla itsetuhoiseksi, jopa tehdä itsemurhan.

Raija

torstai 4. kesäkuuta 2020

ONKO TOIVOA IHMISYYDESSÄ?



Luin kehityspsykologin teoriaa, mikä oli julkaistu Helsingin sanomissa 1.6.2020. Hän oli tutkinut ajattelutasoja ja saanut tutkimuksissa selville, että ne ovat aika kehnot. Viiteen tasoon jaetut tasot, viides korkein, osoittivat, että suurin osa aikuisista jää tasolle kolme, mikä vastaa 9-13 vuoden ikää. Korkeimmalla tasolla ihmisellä on kyky tarkastella itseään objektina, nähdä itseään, kokemuksiaan ja tiedostaa ne. Opiskeluissani luin Kantin moraaliteoriaa, siinä oli myös viisi tasoa ja yleisesti ihmiset pääsivät tasolle kaksi.

Onko opetuksessa vika, kasvatuksessa, yhteiskunnassa, ympäristössä, vai missä? Onko meillä ylipäätänsä aikaa oppia, vai viekö luterilainen työmoraali, tunnollisuus ja velvollisuus meidät tekojen ja uskomusten orjiksi ylikuormituksessa, joiden takaa emme löydä enää hyvää ja sopivan tasoista oppimiskykyä minuuteen ja sen käyttöön.

Äly on yliarvostettua kehittymisessä, älyä voidaan käyttää sekä pahaan että hyvään, samoin luonne ja temperamentti ovat saaneet liian suuren huomion yksilöllisen oppimisen sijaan. Kokemukseni mukaan suurin este oppimiselle on traumat ja varsinkin, jos ei tiedosta traumoja, ei käsittele niitä, eikä anna arvoa niiden vaikutuksille. Käsittelemätön trauma voi estää ihmistä näkemästä kokemaansa ja tapahtumia elämässään, hän torjuu ne muististaan, tai niille ei anneta mahdollisuutta tulla esiin yhteisössä. Omaa traumaattista tapahtumaa ei yhteisö halunnut kuulla, se salattiin ja jos toin esille, minua rangaistiin julmasti. Niinpä pikkuhiljaa trauman palatessa mieleen, se hajotti muistia, koska se ei saanut tulla esiin. Lopulta mieli alkoi hoitamaan traumaa niin, että se loi siitä uudenlaisia mielikuvia, mitkä helpottivat kokemusta, mikä on osa käsittelyä etäännyttämisen taitona. Mutta häpeää se ei vienyt pois, terapeuttini sanoikin, että ihminen tarvitsee tunnustuksen, sinulle on tehty väärin. Mutta minä en saanut tunnustusta, vaan salailulla pidettiin yllä pakkorooleja, jossa olin syyllinen ja kokemukseni ilmoitettiin ja sovittiin joukkovoimalla mielikuvitukseksi, muut tiesivät, loivat valhetarinan päästäkseen syyllisyydestään. Se oli roolien vankila, näytelmä.

Nämä sosiaaliset kontekstit, valheet, roolit ja tarinat ovat suuria esteitä ihmisen tietoisuuden kehitykselle ja tiedostamattomasta tulvivien tunteiden vastaanotolle ja ylläpitävät traumoja, nostavat liiallisena ahdistuksena pintaan traumakokemuksia, lukitsevat pois avoimuudesta sekä tuovat syyllisyyttä ja häpeää. Yleisin ongelma tiedostamattomasta tulevien tunteiden kohtaamisessa on kieltäminen ja muut psykologiset puolustusmekanismit. Se ei ole tervettä syyllisyyttä eikä häpeää, jossa vallan väärinkäytöllä suljetaan mieli avoimuudesta. Näin sosiaalinen valta ja roolit ovat esteenä oppimiselle ja ajattelun kehitykselle.

Kun yksilö joutuu väkivaltaisessa yhteisössä jatkuvaan puolustustilaan psyykkisesti, hän ajautuu lyhytaikaisen muistin jatkuvaan kierteeseen ja näin ajattelulle ja sen kehitykselle ei tule mahdollisuutta. Itsetuntemuksen heikkous on yksi syy siihen, että ihminen ei tunnista itsessään syvätunteita, esim. kateutta ja heijastaa sitä toiseen tietoisesti ja/tai tiedostamattaan, tulkitsee omien tunteiden kautta toisen puhetta, peilaa oma kokemuksensa toiseen. Valta-asemat pönkittävät heijasteongelmaa.

Pelkästään toiminnan kautta oppimisen vaarana on rooleissa pysyminen, eikä tieto saavuta oppijaa sen operointiin, ajattelu ei kehity, sanakieli ei pääse tunnistamaan kokemuksia, eikä sanoitusta synny, kuuleminen heikkenee ja havaitseminen on onnetonta. Valitettavasti nämä sosiaalisista vaikutteista syntyneet tunteet ovat nousseet yliarvostetuiksi. Kun syvätunteiden vaikutuksia ei tunnusteta eikä tunnisteta, eikä niitä opeteta edes ammatti-ihmisille, sosiaalinen valta estää ihmisten kanssakäymisestä syntyvää oppimista totuutta kunnioittaen. Vapaassa vuorovaikutuksessa ja itseilmaisun oikeudessa mahdollisimman hyvässä avoimuudessa oppiminen edistyy.

Raija