KÄYTTÄYTYMINEN JA OIKEUDET

Kun ahdistukseni oli pahimmillaan, psykologian opettajani neuvoi, että en saisi näyttää pelkoani ja ahdistustani, ettei toiset hyökkäisi kimppuuni. Se ei kuitenkaan onnistunut, kun nuoruuden paha väkivalta oli takana ja uusi yhteisö lisäsi sitä henkisellä väkivallalla. Ahdistus oli kiinnittynyt kehooni kiinni niin vahvasti, ettei sen poistaminen onnistunut tahdon voimalla. Syylliseksi itsensä leimaaminen syyttömänä johtaa mielisairauteen, sanoi joku joskus, no, minä romahdin psyykkisesti, vaihtoehtoja ei ollut joukkovallan alla rikollisten tekojen vuoksi.

Ihmiset jakelevat hyvän käytöksen malleja ja ohjeita, mutta sekään ei auta, jos kohtelu on väkivaltaista. Näyttää yleiseltä tuo ylimielisyyden oikeus valtaa väärin käyttävien kumartamisena ja moralistinen suhtautuminen ihmisen käytökseen uhrin suhteen, mutta ei kiusaajan. Kiusaaja tarvitsee yhtä lailla hoitoa kuin uhrikin, hämmästelen yhä kouluissa ilmenevää asennetta, ettei kiusaajan tekoihin voida puuttua. Tässä lienee taustalla se, että uskotaan sosiaalisen kontrollin tuomaan vaikutukseen, inhimillisesti ottaen se voi tuoda hyvää käytöstä, mutta sillä on myös negatiivinen vaikutus, toinen tuhotaan ja sitä näkyy enemmän. Kun ihminen ei siedä itsessään sitä mikä toisessa näkyy, sen yksi oire on inho.

Kun psyykeni oli vaurioitunut ja sen oireena näkyi hajoaminen, se näkyi myös teoissani, minä kuljin ikään kuin poispäin itsestäni konkreettisesti, lähdin kävelemään muualle.

Ahdistuksen voi nähdä myös hyveenä ja yhteisön suojana. Kaltoin kohtelussa ahdistus antaa viestin, että jotain tapahtuu väärin, ja olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat perääntyneet, kun ahdistukseni on tullut pintaan. Ahdistusta ei voi aidossa ihmisyydessä tuottaa itse. Näyttelemään voi oppia, mutta se on useimmiten pintapuolista kehonkieltä. Kun paha ahdistus on päällä, ei näytteleminen onnistu, kesäteatterissa näyttelijänä sain ahdistuksen pois huutamalla. Kun ihminen kokee sisäisen ristiriidan oman ihanteen ja/tai tavoitteen kanssa, hän voi ahdistua ja se vie parhaimmillaan oppimiseen, toiset eivät halua kohdata tätä sisäistä itseä. Joskus kuulee sanottavan, että uhri kiusaa ja on aiheuttanut väkivallan, nainen keikuttanut takapuoltaan raiskaajalle. Toki joskus sitäkin voi olla, ärsyttämistä, mutta enemmän teot tulevat asenteista, oikeuksista ja ylivallasta, kun ja jos esim.  nainen on aliarvoisessa asemassa. Teon tekijällä on aina vastuu teoistaan, jos on saanut valita. Ei kadulla käveleminen oikeuta raiskaamaan.

Uhriksi joutuminen ja uhriutuminen on hyvä erottaa toisistaan. Joku päivä sitten joku sanoi uhriutumiseksi omasta kokemuksesta puhumista. Tällöin ihmiseltä riistettäisiin oikeus itseilmaisuun, mikä on perustuslaillinen oikeus Suomessa. Kun esim. uskonnon tai kulttuurin varjolla naiselta viedään oikeus itseilmaisuun ja valintoihin, on kysymyksessä järjestelmän tuoma uhraaminen, uhriksi joutuminen ylivallan alla. Kun väkivalta tapahtui kohdallani, puolustautuminen sammui, koska siitä rangaistiin. Kohtelu tunkeutui kehooni näkymään, ja ahdistus tunkeutui ihoon ja kehoon näkyväksi kärsimykseksi.  Ajauduin kohti sikiöasentoa ja muistan aina, kun naapurini sanoi, että on ilo nähdä, kun sinä nostat pääsi ylös. Yhteisö ei kestänyt omantunnon jälkiään, kun heidän teot olivat tuomitsevia ja rankaisevia, ja jäljet näkyivät kehossani. Kun en uhriutunut toisten vallan alle, jouduin luopumaan monesta ystävästä, en alistunut heidän määräämiin olemisiin ja tekemisiin, en uhriutunut.

Mutta rikolliset eivät aina tunnusta, eivätkä tunnista itsessään syytä. 35 vuoden työurani aikana vain yksi työntekijä tunnusti tekonsa ja perui valheensa, ja työntekijöitä kertyi matkani varrelle monia kymmeniä, jopa satoja ja vaikka heillä olisi ollut mahdollisuus toimia oikein, koska valheet syötettiin hallinnosta. Häpeä teosta häpeäkulttuurissa oli vahvempi valinnan taustalla kuin oikein tekeminen. Näyttää siltä, että suomalaisten kasvatus näkyy ihmisissä hyvin kaksijakoisena, toisia kuritetaan ja vaaditaan niin voimakkaasti omantunnon kautta, että heistä tulee alistajia, toisille annetaan vapautta enemmän valita, mutta yhteisövallan alla alistajat tekevät siitä helvettiä, kun eivät voi sietää ihmisoikeuksia. (Ammattini oli kasvatuksen parissa). Pääsääntöisesti työyhteisössä ongelmia tuotti virallisten tai epävirallisten johtajien kuljettamat asenteet, jossa voi sanoa, että yksilön käyttäytyminen ei niinkään vaikuttanut, vaikka yksilö oli ystävällinen, hänet tuomittiin. Puhe ei siis välttämättä ole aina hyväksi, jos se on silkkoa paskaa sisältä.

Kysymykset ja lauseet voivat olla sekä suljettuja että avoimia, jossa vastaaja ei voi valita suljetussa. ”Sinähän syyllistät” on tuomarin käyttämä lause, jossa ihminen saatetaan häpeään ja syyllisyyteen ja kun rankaisu on poissulkeminen keskustelusta mitätöiden hänen kokemuksiaan tunteitaan ja ajatuksiaan, yksilö voi ahdistua tai paeta, puolustautumisesta voi saada lisää rankaisua. Kun me kaikki syyllistämme, häpeämme ja koemme tunteita, kukaan ei ole syytön. Pääsääntöisesti ihmiset käyttäytyvät kohtuullisen hyvin, eikä eroja yksilöiden välillä ole, mutta eivät tunnista omaa käytöstään, kun johdetaan harhaan puheilla.

Valistus on tarpeellista ja usein tapaa ihmisiä, jotka opettavat hyvää käytöstä, kuin olisivat hyviä haltijoita ja hyveiden kuskeja. Näitäkin tarvitaan, mutta pääosin käyttäytyminen tulee henkisestä hyvinvoinnista, kohtelusta, kunnioituksesta ja inhimillisistä oikeuksista olla olemassa omana itsenään sekä oikeudesta ilmaista itseään. Ylimieliseksi antautuessaan moraalin ja hyveiden kuskit ovat herkkiä loukkaantumaan. He voivat olla itse huumorinheittäjiä, puheenpulputtajia, kaikkitietäviä tai tmv. mutta eivät kestä sitä toisessa ihmisessä, hänen sanomanaan. Hiljaiset eivät välttämättä aloita keskustelua, he odottavat, että sinä teet aloitteen, kysyt ja kumarrat, he asettavat sinut avunpyytäjän rooliin, ja itsensä ylätasolle tarkkailijaksi, puheella valtaan pyrkivät eivät anna puheoikeutta, toiminnalla valtaan pyrkivät jne. Filosofisesti sitä voisi ajatella Homeroksen oppina, Jumalallisia käskyjä noudattavana, valmiina annettuina, ei niinkään opittuina ja persoonallisuuden kehittymistä sitä kautta.

Mallioppimisen vaarat ylimieliselle luonteelle on vaara, mikä on hyvä huomioida, sitä ruokkii yläpuolelle asettaminen, joko alhaalta tulleena ja/tai ylhäältä annettuna. Opetusmetodit ovat tässä ratkaisevassa roolissa kuten kasvatuksenkin menetelmät.

Kuinka vaikeaa ihmiselle on noudattaa hyviä käytöstapoja? Jokseenkin olen erottanut käytöksestä ne kunnioituksen kautta tulleet kohtelut, joilla pidän yllä omaa itsearvostustani ja itsekunnioitustani, hyvän itsetunnon sain varhaislapsuudesta.

Kaltoinkohtelu tuo huonoa käytöstä, ihminen voi käyttäytyä aggressiivisesti, hän voi sulkeutua, tulla itsetuhoiseksi, jopa tehdä itsemurhan.

Raija