torstai 19. lokakuuta 2023

ITKEVÄ SYDÄN, MATKA TIEDOSTAMATTOMAN TUNTEISIIN

 

Oli vuosi 1978, enkä vielä tunnistanut omaa kipuani. Ystäväni lahjoitti Helinä Siikalan runokirjan; Pysähdytään, anna kätesi. ”Vapisee ihminen, vuosikymmenten työstä niin väsynyt että tuskin tuntee omaa kipuaan...kun hän lopulta hakee apua, oppimaton ajattelemaan itseään...kestää kaksi vuotta ja kauemminkin, hänen toipua siihen määrään, että alkaa tuntea kipuaan”. Lääkärinä Helinä näkee monenlaisia kipuja.

Ensin ystäväni ehdotti, että menisin improvisaatiokurssille, näytelmäkerhoon. Kävin muutaman kerran. Avautuminen psyykestäni ei ollut vielä valmis kohtaamaan surua tiedostamattoman ja herkkyyden syvämailla, rikkouduin, huusin ja hajosin itseilmaisussani, se tuli liian nopeasti, puhuminen, sillä en ollut saanut puhua kymmeneen vuoteen oman tahdon ja halun mukaan, yhteisövalta normeineen määräsi ehdot ihmisoikeuteeni, suuni suljettiin, häpeä rikostapahtumassa nosti luulosairaudet pintaan yhteisön jäsenissä, tuo ei voi olla totta, tuo tyttö valehtelee, sitä on rangaistava. Huomattavasti myöhemmin kykenenin jo näyttelemään kesäteatterissa.

Etsin itseäni 27 vuotiaana, tuntemattoman edessä. Hakeuduin öljyvärimaalauskurssille. Kehoni alkoi puhua omaa kieltään, siitä tiedostamattomasta, sitä mitä en vielä tietoisesti ymmärtänyt, mikä oli lukkiutunut kehoon. Kaipaus elämään alkoi näkyä. Maalaukseni taustalle syntyi väriä, voimakkaan vihreää kuin elämän kenttää ja keskelle siihen syvän punaista verta, suuri sydän, josta vuotaa mustia kyyneleitä. Suru tuli näkyväksi, itselleni, että löytäisin sen. Matka oli alussa.

Seuraavana tuli viha, aggresiivisina huutoina, ylitoiminnallisuutena ja/tai hiljaisuuteen välillä uupuen. Nousin vahvasti epäoikeudenmukaisuutta vastaan, lasten kaltoin kohtelusta päiväkodissa, sen pohjalta, että aloin nähdä sisäistä särkynyttä loukattua minuuttani. Pari tiukkaa kirjettä lähti johtavalle kasvatustoimenjohtajalle lasten puolesta. Se psykologisoitiin, ongelmat kiellettiin, eikä niihin puututtu. Alettiin seurata häirikköä, paljastajaa, minua.

Onneksi psykiatrini rohkaisi kirjoittamaan edelleen. Kuinka tärkeää onkaan se, että yksikin ihminen kannustaa. Kirjoitin auki itseäni omakustannekirjaani, ”Kuoleman kädet”, psyykeäni auki, kuinka se puolustautuu, luoden toivoa kuvien syntyessä tiedostamatta mielen arkusta, vasta näkökuviksi kirjoitettuna, mieleen kerääntyneestä kivusta, suojautuen lasisiin arkkuihin, itse jää odottamaan elämän saapumista kokemuksena vapauden tunteissa, valintaoikeutta. Silloinen ystäväni sai ensimmäisen runoni, ”Elämäni”. Ympäristön ihmiset kokivat häpeää, kuinka se kehtaa itse julkaista kirjan, mikä omahyväinen tyyppi ja itsekäs narsisti. Johtava kasvattaja työstäni tuli vastaan kaupan edessä kirjani kainalossaan. ”En minä tätä lue, työkavereille ostin”. Nämä kannaotot ei koskaan unohdu.

Viha on kantavaa voimaa, mikä on kaksiteräinen miekka. Se voi antaa aggressiona voimaa nousta ylös omasta masennuksesta, mutta tullessaan yhteisön piiriin, siinä voi jäädä tuomioiden alle, halveksunnan kuristuksiin, rumaa käytöstä, joka painaa yhä alemmas suohon, jos ja kun kaikki itseilmaisu kielletään julmien rankaisujen avulla ulossulkien, tabu ja salailu yhteisövallassa. Siinä on kysyttävä, riittääkö omien rajojen asettelu, jos siitä vain rangaistaan ja yhteisö estää elämän rajoittamalla perusihmisoikeudet, sulkemalla ulkopuolelle.

Kun suojaudumme, välitämme ja rakastamme, on hyvä kysyä, millä sanoilla menemme sisään kokemuksiimme, miten saamme puhua ja käytämmekö valtaa rajaten toisen itseilmaisun ja oikeudet tekoihin, ei sananvapaus turhuutta ole, se on itsemääräytymistä, mielenterveyden perusta. Onko yleinen syyttely tuomassa ahdistusta ja viemässä yhä syvemmälle suohon minuudet kadottaen, vai suojaammeko itseämme ja toisia kunnioituksen, arvostuksen ja välittämisen tielle. Sen voi useimmiten valita, joko puhumme ja psyyke saa mahdollisuuden toipua, tai suljemme, jolloin menemme yhä vaikeampaan tilaan mielemme suhteen, sulkeutumiseen, hylkäämme itsemme ja toisen, valitsemme kaikkein rankimman tavan toimia. Tänä päivänä en yhtään ihmettele, kun psykiatrini sanoi, ei ihminen voi kestää tuollaista menemättä rikki.

Psykologinen turvaverkostomme on vielä monissa yhteisöissä hylkivä psyyken suhteen, syyllistävä ja häpäisevä, ja se pahentaa ihmisen kykyä kohdata omaa itseä, uutta ja vanhaa, mitä itseksi tuleminen sisältää. Kuinka parrasavaloissa loistaa kovassa myyntinosteessa oleva kirja ja sen tuottamat iskut otsikoissa ”Ilkeä ihminen”, eivätkä ihmiset jaksa lukea muuta kuin otsikot, siirtävät sanat asenteina toisiin, tuomitsemisen kulttuuriin. Sinä suuri syntinen ihminen, julistaa kirkko. Lyödään nauloilla kuolemaan arkkuun, naulataan lukkoon, kuten kirjassani kerron ja sen jälkeen aloin puhua ruumiista, en enää elävästä kehosta.

Menneisyyden vastustajat neuvovat usein, miksi ei niin saisi elää, löytää itseään takaisin menneisyyden avulla ja kokea sitä. Vasta menneisyyden läpikäyneenä voin sanoa, että vapautuminen ja elämästä nauttiminen tuli vasta sitten, kun psyyken kipu oli poissa. Ja siitä kivusta pois pääseminen ja ilon saavuttaminen kesti viisikymmentä vuotta, vaati yhteisöstä eristäytymisen, sillä lyönnit nostivat traumaa takaisin pintaan, itseilmaisuvapauden riiston. Virheettömyyttä vaativille yksikin sana on liikaa, josta voi potkaista toisen ulos.

Kerroin taulustani ystävälle, löytäisinkö vielä sen jostain, koska se hävisi muutossa. ”Älä sitä sure” hän sanoi. Ehkä hän tulkitsi minua omasta kokemuksestaan käsin, ei jaksanut vielä ottaa vastaan omaa suruaan, en tiedä, ehkä se oli vain sanontatapa. Sanoin, ”Olen niin iloinen, että olen aloittanut silloin tuon surutyön”.

Elämän kohtaaminen ei ole itsestäänselvää, se on jokaiselle erilainen, toinen ei voi tulkita toisen tunteita, ei määritellä sitä mitä toinen voi olla, tuntea ja kokea, me tulemme jatkuvasti omaksi itseksemme, muutumme, ihmisyydelle ei voi asettaa kaavaa, ole tällainen, älä tuollainen, sillä kohtaamisessa me kohtaamme itseämme ja toista, siinä toisen peilissä voi olla myös kuva itsestämme, se on oppimisen ja kasvun tietä ja puhumalla voimme ymmärtää, mitä toinen on kokenut, toinen voi antaa peilinä apua uudenlaisessa kuvassa, vanhan rinnalle ja yhdessä ratkoen.

Raija

lauantai 14. lokakuuta 2023

MIELENTERVEYSTYÖN PROBLEEMIT

 

Mielenterveystyö on ajautunut ongelmiin. Ihmiset eivät saa apua, se on kallista, eikä se kohdistu oikein niihin asioihin, jotka edesauttaisivat mielenterveyttä. Juurilla on ehkä syitä, joita emme vielä ymmärrä. Hoidetaan syntyneitä haavoja, eikä paneuduta syihin. Perustaa löytyy tälle käytänteelle niin filosofisista näkemyksistä, tieteellisistä ihmiskuvista kuin yhteisöllisistä rakenteista ja vallan väärinkäytöstä, jossa elämme vielä liian usein uskomusten varassa.

Katson ehkä mielenterveyttä kapeasta näkökulmasta, mutta näen sen myös tavallaan valittuna ongelmana, jossa hömppäuskomuspopulismi on hyväksyttyä hoitoa. Uskotaan, että mielenterveyden hoitaa yhteisöllisyys, yhteisövalta ja ihmissuhteet. Kun rakkauskin voi muuttua pahuudeksi ja alistamiseksi, on syytä konkreettisesti tarkistaa mitä se rakkaus pitää sisällään. Yhteisön ihmissuhteissa vuorovaikutus voi olla sekä tuhoavaa että rakentavaa. Maailman kehitystä seuratessa voi vain todeta, että se on useimmiten tuhoavaa, koko ihmiskunta tuhotaan sodan avulla vain omiin näkemyksiin nojaten ja sitä kautta valtaa vaatien. Jopa Jumalan ja Allahin vaatimukseksi väitetään omia näkemyksiä. Minut on kasvatettu siten, ettei omista näkemyksistä saa tehdä Jumalaa. Perusteltu tieto kuuluu hyvään tiedonmuodostukseen ja tietoiseksi tuleminen. Monet opit on vain vallan ilmentymiä, uskomuksia ja järjetöntä alistamista.

Yhteisöllisen voiman valinnassa on ajauduttu useimmiten mielen toiminnan tarkasteluun sen vallattomassa vapaudessa tai pakko-opissa, mikä ei tue yksilöllistä kasvua siten kuin kasvatuksessa ja opetuksessa hyveiden avulla voi ohjata. Itseään ihannoiva ihminen yllättäen takertuu hyveisiin, koska ne on totuuden suhteen arvostettuja, niiden juurissa on vilpittömyys, mikä on pitkälti lapsen kykyä, nähdä totta.

Aristoteles luettelee luonteenpiirteiden hyveinä seuraavat; rohkeus, kohtuullisuus, anteliaisuus, (kohtuullisuus rahan antamisessa ja ottamisessa)suursieluisuus (oikea suhtautuminen vaurauteen ja valtaan), ylpeys (sen vaatiminen, mikä kuuluu itselle). Hyveitä voidaan harjoittaa. Temperamentti on pitkälti jotain synnynäistä. Ihminen kehittää itseään kehittämällä hyveitään eli hyviä tottumuksia. Ennen pitkää näistä hyvistä tottumuksista tulee pysyviä ominaisuuksia.

Pahan masennuksen läpikäyneenä olen juossut erilaisten keinojen käytävillä ja etsinyt eri teitä siitä poispääsemiseksi. Masennus tuli yhteisön ehtoihin alistumisesta, kun itsemääräämisoikeus riistettiin ja harrastettiin julmia rangaisuja, jolloin pelko toi vaikean ja liiallisen ahdistuksen.Valitettavasti yhteisö on osittain vienyt moralismissaan ihmisyyteni kehitystä tuhoavaan suuntaan, ja vain itse olen pystynyt taistelemaan takaisin pois ahdistuksesta ja tuskasta ja se tie on ollut oppimisen tie, pois rankaisukulttuurista. Jokseenkin olen tullut siihen tulokseen, ettei nuo asiantuntijatkaan näytä tietävän, mitä se mielenterveys oikeastaan on, eikä todellisiin syihin päästä kiinni. Enkä todellakaan kuvittele, että mielenterveys olisi jotain täydellisyyttä, se on useimmilla vain kummallista poukkoilua ilman johdonmukaisuutta, vain mielijohteiden perässä juoksua tunteiden vaikutuksesta, se on jotain sellaista, kuinka itse olin mielestäni sairastuneena. Näen kaikki ihmiset tavallaan kaltoin kohdeltuina, opetuksina ja kasvatuksina, meillä ei vielä ole hyviä käytänteitä. Itselläni ahdistukseni oli niin suuri, että aivot oli vain lyijyä, josta ei saanut mitään ulos eikä sisään, aistit lakkasi toimimasta, lamaantuivat tai olivat yliaktivaatiossa, mania ja masennus ja niin sisäinen kuoli. Nämä on täysin tunnettuja mielen murtamismenetelmiä, joita harrastetaan ihmisten kesken, vallan väärinkäyttöä, toiset hallitsee toista. Yle.fi oli juttu kuukausi sitten, ettei persoonallisuustutkimuksissa oteta huomioon tekoja, mitä ihmiseen kohdistuu ja mielenterveystyön perusta sekä ymmärrys perustuu persoonallisuuden teorioihin.

Erotan masennuksen ja ahdistuksen täysin erilaiseksi, ne voi kulkea rinnakkainkin. Ahdistukseni on tullut siitä, että on rajattu vapauteni, estetty puhuminen, valittu puolestani niin, etten pääse valitsemaan, laitettu tyhmän rooliin, vajaaälyiseksi rotuoppien mukaan, mitä ei tunnusteta vaan salataan. Minulla ei ole heikko itsetunto, mutta henkistä kiduttamista en kestä, se vie voimat. Mutta missään yleisissä tiedoissa en ole löytänyt vallan käsittelyä siten, että yhteisö ottaisi vastuun teoistaan, vaan sitä pidetään hyveenä, jossa moralismin avulla estetään yksilöä elämästä, hyvät valheet ja kauniit tarinat ovat kovaa valuuttaa. Usein puhutaan siitä, kuinka yhteisöä ja/tai yksilöä on suojattava, ettei kerrota brutaaleja tarinoita, koska pahantekijät ei kestä, mutta kestävät kyllä sen salassa tehtynä. Sitten tämä salaa tehty puretaan tunteina toiseen henkilöön, projisoidaan. Kun ihminen alkaa oirehtia persoonastaan, tehdään teoria pahuudesta, kuten narsistinen persoonallisuushäiriö. Narsismista ei kuitenkaan ole tieteellistä todistetta, sanoo psykiatri Hannu Lauerma.

Ei tarvitse tehdä mitään ilkeää, voi olla ihan asiallinen, mutta yleiset valta- ja hallitsemismenetelmät mielenterveyden murruttua on tapa, jolla yksilöä murretaan lisää. Sosiaalinen kontrolli on yleinen tähän ongelmaan hyväksytty menetelmä, yksilö ei saa apua, koska ei uskota yksilöön, mitä on tapahtunut, vaan puolustetaan rikoksen tekijöitä, ettei heille syntyisi syyllisyyttä. Minusta se on ihmiselämän uhraamista.

Muisti on kovin herkkä muutoksille. Luen parhaillaan kirjaa Muistin varassa, Julia Korkman. Yksi vaikuttava tekijä muistin häiriöihin on unenpuute. Jotkin asiat pysyvät muistissa hyvin, kuten traumattiset tapahtumat kuvina. Suurin vaikuttaja muistin häiriintymiseen näyttäisi olevan kertomukset, jotka sekoittuvat omiin kokemuksiin ja johdateltavuus esimerkiksi poliisikuulusteluissa. Sanasta riippuen voi saada hyvin erilaisia vastauksia, riippuen siitä jättääkö kysymys vastauksen avoimeksi vai onko se valmiiksi suljettu, kuten: suljetusti, näitkö hyökkääjän kädessä aseen, tai avoimesti, mitä näit hyökkäjän kädessä. Muisti voi tuoda vastauksena kertomuksiin liityvää tai muistikuvia meneisyydestä, tv-ohjelmista jmv.

            Raija

sunnuntai 1. lokakuuta 2023

TAPAUSKERTOMUS

 

Asiat eivät ole helppoja, tunteet eivät ole helppoja, mutta ne on elämää, jota on vain elettävä. Joskus käy niin, ettei jaksa elää ja päätyy itsemurhaan, jokaiselle toivoisi elämänoikeuksia. Olen pettynyt tähän kunnioittamattomuuteen, elämää ei kunnioiteta ihmisessä, erityisesti sen psyykkistä puolta, sydänkohtaukset tuntuu kuin nousevan kunniankierrokselle, näin paljon minä kärsin ja kestin.

Kerron nyt tositapahtuman, kuvatakseni sitä miten vallan avulla nujerretaan ihminen elämänhaluttomaksi. Yhteisö on toinen, missä tämä on tapahtunut, mutta kerron sen päiväkotiyhteisön kautta ammatit muuttaen, ettei yhteisö olisi tunnistettavissa. Siellä missä kolme on kokoontunut, siellä on Jumala läsnä, sanotaan, siellä voi olla myös pahuus ja valhe läsnä. Menneisyydestä on hyvä joskus etsiä viisautta, niitä on hyvä tarkastella monesta näkökulmasta, mutta uskallettava myös kysyä, onko ne totta, kieltämättä totuutta ja tapahtumia, niistä voi ottaa oppia tähän päivään. Tällä tarinalla haluan tuoda esiin sen, kuinka tutkitessamme ajaudumme tarinoiden kautta valheisiin, joissa uhrataan ihmisten elämiä, vallan avulla, valheilla ja vastuuttomuudella.

Tapaus:

Lastenhoitaja oli huomannut, että toinen hoitaja kohteli epäasiallisesti yhtä lasta, syytti ja nöyryytti lasta julkisesti toisten lasten nähden ja se aiheutti sen, että lapset alkoivat myös kohdella huonosti lasta. Viimeinen pisara lastenhoitajatarkkailijalle oli se tapahtuma, jossa toinen poika potkaisi toista naamaan niin, että verta tuli nenästä. Valvova ja vastuussa oleva lasta syrjivä haukkui potkittua, ”mitäs menit pyytämään leikkiin, anna olla toisen rauhassa”. (huomiointini on ollut näissä asioissa ollessani töissä päiväkodissa, lapsia kohdellaan eriarvoisesti kotiperän tai syntyperän mukaan tietyissä asioissa, kuten kaltoin kohtelu. Kaltoin kohtelua ei voi yleistää, mutta sen voi yleistää, että asioita salataan) Tämä oli liikaa asiaan kiinnittävällä hoitajalla, ja hän meni johtajan luokse ja ilmoitti potkaisusta.

Johtaja: ”Sinä et puhu tällaisista asioista, koko päiväkodin maine menee, jos puhut kenellekään, saat potkut ja lähestymiskiellon päiväkotiimme. Haastan sinut oikeuteen, sinä olet ymmärtänyt ja nähnyt väärin”.

Henkilökunnalle johtaja ilmoitti, että asiaan puuttunut henkilö on epäasiallinen, ymmärtää asiat väärin ja he uskoivat johtajan puheet, tottelivat.

Sitten tunnetaso. Kun työntekijät menivät kerrotun tarinan ansaan ja tottelivat sokeasti johtajaa, mutta toisaalta tiesivät, että tällaista epäasiallista kohtelua oli, heille syntyi häpeää asian salaamisesta ja heillä oli myös tieto työohjeissa, että näihin on puututtava. He eivät enää pystyneet kohtamaan asian paljastanutta henkilöä ja sulkivat pois mahdollisuuden olla yhteydessä häneen. Kun johtaja oli tarinan avulla harhauttanut työntekijät, he joutuivatkin valheen vuoksi häpeään ja uhrasivat paljastajan. Paljastajaa syytettiin ahdistuksen, syyllisyyden ja häpeän tuottamisesta, kun omat tunteet nousivat pintaan valheeseen uskomisessa ja se oli synnyttänyt nämä tunteet. Se on mielen ominaisuutta, sillä se pieni lapsi sisällä sanoo, ole vilpitön, mutta aikuinen lankeaa ansaan ja toimii julkimaineen alaisena, tekee itselleen karhunpalveluksen ja syyllisyyden sekä häpeän kantaa leimattu uhri. (Aina ei tunteet synny valehtelusta, joskus omien ihanteiden toteutumattomuudesta, ahdistusta kaltoin kohtelusta jne., myös tiedostamattomuudesta ja kykenemättömyydestä käsitella ja ymmärtää asiaa, miten ne syntyy)

Niin asia jäi käsittelemättä, asian esiin tuonut hoitaja sai potkut ja työntekijät eivät enää halunneet kohdata häntä. Lopulta hoitaja teki itsemurhan.

Päiväkotityössäni sain todella nähdä, että asioita salattiin, huonoa kohtelua ei saanut tuoda esiin ja esille tuoja häpäistiin. Sitä esiintyy kaikkialla, se on yhteisöjen opittua tapaa. Tutkimuksissa on todettu, että yhteisöt, joissa on liian korkeat ihanteet, syrjivät eniten, kuten kirkot ja koulut.

Tässä maassa näyttää olevan yleisesti hyväksytty tapa, että asiat salataan ja mainetta suojellaan, halutaan virheetön kuva. Näyttää siltä, että tämä on sekä uskonnollinen tapa, että ihmisyyteen liittyvä ongelma, suojautumismekanismi. Se on kuitenkin asia, josta ihminen voi nousta ylös kohti rehellisyyttä kohtuuden huomioiden. Häpeän alle jääminen ja suojautuminen on inhimillistä ja luonnollista, mutta en voi hyväksyä epärehellisyyttä ja ihmisten elämän tuhoamista. Niin monia keskusteluja olen tästäkin kuunnellut, mutta asian ytimeen ei päästä, kerrotaan ihmisistä keskustelukykyisinä, ei rankaisevina, itseään tutkimattomina ja hierarkkista valtaa käyttävinä. Ei puututa ongelmiin, vaan puhutaan tavoitteiden kautta, niitä ylläpitäenkin. Pyydetään anteeksi kauniisti, hymyillään, puhutaan kauniilla äänellä ja kävellään ihmisen yli.

Raija