sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

MINNE ILO KATOSI?



Vietetään parhaillaan Vappua! Tuhannet ja tuhannet rientävät yhteisiin rientoihin, nauttimaan kuohuviineistä piknikille ja yhteislauluihin. Tavat ja perinteet kulkevat suvussa, yhteisöissä ja yhteiskunnassa kuin runkona elämän pysyvyydelle.

Syvintä ilo lienee lapsen maailmassa. Silloin minuus on vielä ehjänä kokemaan sen, mikä on ihmiselle tarpeen. Yksi pieni tyttö opetteli kengän nauhojen sitomista. ”Ensin tämä kani menee yhteen koloon, sitten toiseen ja nousee ylös pinnalle kasvamaan” Oppiminen on tärkeimpiä ilon lähteitä. Oppimisessa syntyy ensin tunne, joka aktivoi mielen, jossa syntyy mielikuva. Mielikuvan syntyminen on lapsen ihme. Peloissa ja kauhussa mielikuva luo varjon, mikä on kuin irtaantunut itsestä, kuin seinälle tuijottamaan, se ei tuo iloa, vaan ahdistusta.

Yksilöllisen ilon suojaaminen on tärkeä opetuksellinen ja kasvatuksellinen tehtävä, josta aikuiset on vastuussa. Liikaa ohjatut lapset eivät saavuta ilon syvimpiä merkityksiä, mielihyvää, jonka kokemus synnyttää, uuden syntymää. Nykyään ohjataan lapsia liikaa liikkumaan, laulamaan ja leikkimään siten, ettei lapsen omakohtainen kokemus ehdi mukaan, mielihyvää ei synny. Ei ole mitenkään erikoista, että nykyiset kokemukselliset hetket ovat enemmänkin naurun maata, kuin yksilön ilon kokemuksia. Iloa ja hauskuutta ei pidä sekoittaa keskenään. Hauskuudessa on usein kysymys opitusta huumorista, leikkimielisestä tanssista kehon kielessä ja pelaamisesta sääntöjen mukaan. Ilo on syvää yksilöllisyyttä oppimisesta, ihmeen kokemista mielikuvan syntymässä.


Raija

tiistai 25. huhtikuuta 2017

KÄRSIMYKSEN PROFETIA


Eräs psykoterapeutti kertoo kiitollisuudesta elämää kohtaan. Koska olen kriittinen ihminen, analysoin tätäkin suurennuslasin kanssa. Mielestäni ei ole lainkaan kyse kiitollisuudesta, vaan elämän hyväksymisestä, tosin ne ovat hyvin lähellä toisiaan. Mitä siitä tulisi jos lääkärit alkaisivat olla kiitollisia siitä, että sattuu autokolareita, heille on työtä, suositellaan vääriä ravintoaineita, että sairastuvuus lisääntyy. Terapeutti on kiitollinen siitä, että vanhemmilla oli kärsimystä, että hän oppi siinä sivussa ammattitaitoa.

Vääränlainen ylpeys, kiitollisuus ja elämän pahuuden hyväksyminen saattaa johtaa marttyyriuteen, jossa ollaan kiitollisia toisen kärsimyksestä, ja että siitä on itselle hyötyä. Se voi johtaa julmuuteen, jossa kärsimyksestä iloitaan, ollaan kiitollisia ja nautitaan. Minä tulen surulliseksi siitä, että joku kärsii elämässään menettäen siitä vuosia. Isäni kuoli 57 vuoden iässä liian raskaan työn seurauksena, heikon ravinnon ja monien väärien tietojen puutteessa. Olisin ollut kiitollinen, jos hänellä olisi ollut mahdollisuus hyvään tietoon ja pidempään elämään.

Jotenkin koko tuo kiitollisuuden määrä, johon terapeutti viittaa, on kuin kärsimyksen ylistämistä. On eri asia luopua ylellisyydestä, kuin perusoikeuksista. Perusoikeutena koulutus, asunto, ruoka ja terveydenhuolto luovat perustan hyvinvoinnille, ja ovat edellytyksiä. Julmuudelle annetaan tila silloin kun toinen päättää sinun tarpeistasi, määrää sinun tarpeesi, ja käyttää hyödyksi sinua omiin tarpeisiinsa. Jotenkin elämän alistaminen ihmisen vallalle on vastoin kristinopin sanomaa, jossa Jumala antaa elämän ja kuoleman.

Olen nähnyt niin monta kertaa ihmisen vallan väärin käytön, etten enää koe siitä kiitollisuutta. Viimeksi kysyin eräältä henkilöltä ryhmässä, saiko hän ryhmässämme riittävästi tilaa puhumiselle. Kyseinen henkilö suuttui niin, että hän katkaisi suhteen minuun, koska olin mennyt puhumaan liian syvällisiä. Sain kaikki mahdolliset leimat päälleni narsistista psykopaattiin. En ole tuosta kokemuksesta kiitollinen, vaan koen, että tuo henkilö kärsii jostakin tiedostamattomasta asiasta, joka hänellä on psyykessään. Olen kiitollinen siitä, että tuo asia ehkä nousee hänellä tietoisuuteen ja hän voi käsitellä sitä, inhoaan, joka kohdistui minuun, mutta nimittäisin kokemustani myötäelämiseksi.


Raija

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

OPPIMISESTA



Jossain vaiheessa elämääni, kun kaikki tuntui turhalta, kirjoitin eräälle oppimista tutkivalle professorille kirjeen. Peloissani ja hätää täynnä Ikään kuin käsittelin omaa oppimisongelmaa, puhuen kolmannessa persoonassa itsestäni. ”Ihmistä ei voi opettaa, Jumala on hyvä psykiatri ja johtaja” kertoilin tutkijalle ajatuksiani. Siitä sitten alkoi työpaikalla painostus, että minun tuli lähteä opiskelemaan. Kolmen viikon kuluttua olin psykoosissa. ”Ohjaajat” työpaikalla eivät ymmärtäneet tilannettani, historiaani ja kokemuksiani, jotka olin joutunut kokemaan, seksuaalisen väkivallan ja sen alle alistamisen. He painostivat opiskelemaan työpaikan menetyksen uhalla, ja muilla verukkeilla ja posttrauma oli valmis.

Oppimisesta puhutaan liian löysin perustein, niin korkeasti koulutetut opettajat kuin professoritkin. Traumani vaikutti pitkään oppimisessani. Aistit kävivät ylikierroksilla pelon vuoksi, ja antoivat liian suurta jännitettä, eikä pitkäaikaiseen muistiin siirtäminen onnistunut lyhytaikaisesta. Lyhytaikaisessa muistissa oleminen ja muistaminen oli vaikeaa. Peloista oli vaikeaa päästä eroon, kun niitä ympäristö tuotti ”tytön hupakolle”.

Motivaatio on sana, jota viljellään oppimisen yhteydessä. Minulla on ollut vahva motivaatio oppimiseen lapsesta saakka, olen saanut olla utelias, leikkinyt paljon ja minua on tuettu. Minulla on ollut siis hyvä oppimisympäristö lapsuudessa, mutta työpaikalla huono. Englannin kielen oppiminen ei onnistunut laisinkaan trauman aikana, mutta kun trauma hellitti ja kielelle oli tarvetta, aloin kuulla äänteitä, pystyin lausumaan oikein ja muisti parani. Kuinkahan paljon dementiassa on kysymys merkityksien synnystä ja sen puuttumisesta? Kun tunne, merkitys ja tarkoitus ovat oppimisprosessissa, se synnyttää kyvyn aistivirtauksiin, joissa muistikuvat voivat vaeltaa, ja muisti syntyy. Synapseissa on liikettä.

Aamulehdessä oli artikkeli ahneuden tarpeesta oppimisessa, siitä oli tehty hyve. Sanan merkitys oli muuttunut.  Oppimisen iloa ei mainittu lainkaan. Se, että oppimisessa on kysymys makrotason ja mikrotason vaikutteista, se on myös psyykkinen ja fyysinen prosessi, jossa itseys on merkittävässä roolissa. Merkitykset ja motivaatio voivat syntyä vain yksilön psyyken kautta. Motivaation synnyttäjänä ja vaikuttajana on ilo oppimisesta, harvemmin yhteisölliset, ei vallankaan lapsella kauas tulevaisuuteen suuntaavat tavoitteet, mitä saavutat, jos luet.


Raija

perjantai 21. huhtikuuta 2017

LAULU RAKKAUDELLE



Rakkaus puhuttelee ihmistä, se vie ihmistä, se ohjaa valtavia asioita, se on ihmisen voimavara. Vaikka lääketiede on jo tehnyt rakkaudesta diagnoosin, me ihmiset uskomme siihen. Se on voimaa, mikä kuljettaa yli vuorien, sen nimeen vannotaan, se avaa sydämiä, se on meille kaikki. Joku on sanonut, että rakkaus on Jumalasta. Itsekin rakastuneena tiedän, että se on voima mikä tulee, se laittaa arvot uusiksi, ja sen edessä haluaa olla nöyrä ja rakentaa.

Nuorena rakkaus on paljon kehollista, ihastumme ja miellymme toisiimme ulkoisesti havaitun perusteella. Niin alkaa rakkaus myös aikuisella, mutta aikuisena se syvenee tunteisiin, jotka ovat voimallisia. Nuoren rakkaus on toiminnallista. Nuorena rakkaudessa on epävarmuutta, pelkoa luottamuksesta ja mustasukkaisuutta, vanhempana luottamus on vahvaa, ja rakkauden voima on luja kuin kallio. Alkuun aistimukset on aikuisenkin rakastumisessa, mutta sen prinsiipit ulottuvat syvätunteisiin, jotka antavat voimaa, joka kantaa uskoon sen jumalallisuudesta.

On vaikuttavaa ajatella, että ihminen voisi kokea Jumalan kosketusta. Kuka Jumalaan uskoo, sen vaikutus on valtaisa.

Jos rakkaus lujittaa tahtoa, sen voima uskollisuuteen, sopimuksiin ja tekoihin on taivaita hipova. Sitä kannattaa varjella, se vie meitä eteenpäin ja antaa uskoa tulevaisuuteen. Rakkaus ei ole vain tunne, se on voima.


Raija

tiistai 18. huhtikuuta 2017

TAIKAUSKOA



Olen syntynyt viisikymmentä luvun alussa kylässä, jossa taikausko oli valloillaan. Valta oli miehillä, eikä jo opintoja käynyt äitini saanut kovinkaan paljon sanan valtaa. Niinpä hänen henkiset pyrkimyksensä kohdistuivat kylän opettajaan, joka vieraili meillä säännöllisesti. Muistan kuinka kiivaita heidän keskustelunsa olivat kasvatuksesta ja opetuksesta. Suurin osa kyläläisistä oli taikauskon varassa, tietoon ei luotettu, uskomukset olivat arkipäivää.

Elämä oli myös rankkaa sukuni miehille, joita asui kylällä kuusi veljestä perheineen. Jo 1700  luvun alussa he olivat muuttaneet kylään, tiettömän tien päähän, karuun korpeen, johon raivattiin peltoja. Taustalla suvulla oli paljon maita ja mantuja, kartanoita ja valtaa, mutta riidat ajoivat osan miehistä korpeen varattomina.

Syntymäkylääni on tutkittu tieteen voimin kolmenkymmenen vuoden välein, mikä on kehittynyt, mitä on jäljellä kulttuurista, joka oli oppimattomien ihmisten synnyttämää. Erityisen tarkkaan tarinaa on kansanterveystieteen arkistossa sedästäni, jolla uskomuksia riitti vaikka muille jakaa. Siihen kytkeytyy niin vahvasti tarinan kertomisen taktiikka, että huuli pyöreänä sai lukea lehdistä mitä kaikkea oli tapahtunut, ainakin hänen mielikuvituksessaan, mutta ne lehdissä totena kirjoitettiin. Setäni oli pahasti alkoholisoitunut, ja rumasti elettyä elämää pitää romantisoida, tie sekin.

Usein lapsena kuulin tarinoita yliluonnollisista voimista, jotka häärivät ihmisten elämässä. Lapsia surmattiin, ja huonekalut lentelivät pirtin perällä. Jokseenkin tänä päivänä voi kohdata uskomusten siivittämiä tarinoita. Jos ihmisiltä kysyy jostakin asiasta, ja heillä ei ole tietoa, he kyllä kehittävät vastauksen mihin kysymykseen vaan. Ei siitä voi muuta sanoa, kuin että on sitten vahva luottamus itseen. Tarinan kertominen onnistuu ihmiseltä, joka ei osaa sanoa, en tiedä.

Raija


perjantai 14. huhtikuuta 2017

TUNTEIDEN HERÄÄMINEN



Näin pääsiäisen aikaan on uuden syntymisen juhla. Tarina Jeesuksesta puhuttelee. Sen voi tulkita monella tapaa, kuten tulkitaankin, usein juuri taivaaseen astumisena, kuolleista heräämisenä. Tänä pääsiäisenä olen pohtinut tunteiden heräämistä. Joskus nuorena tyttönä kirjoitin runon, elävä kuollut, ja olen siitä herännyt.

Eräs tapahtumaketju nostatti tunteitani esiin. Iloitsin siitä, energiatasoni nousi ja olin innostunut. Myös vanhat tunteet nostivat reaktioita pintaan. Oli tapahtumassa jotain kaunista ja hyvää. Se oli uuden syntymää, uuden luomista.

A-studiossa Maaret Kallio sanoi, että tutkimuksissa on huomattu, että tunteiden kieltäminen vahvistaa tunteita. Kokemuksesta olen huomannut, että tunteiden vahvistuminen voi olla liiallista, ne ottavat vallan. Siksi juuri tunteita tulee hoitaa heti varhaislapsuudesta saakka, jolloin niiden säätelyjärjestelmä kehittyy. Kielletyt, mitätöidyt ja häväistyt tunteet jäävät kuin dynamiitti ohjaamaan ajattelua, pommittamaan mielikuvia liikaa. Alkuun, pommitus on tarpeen, että lapsi aktivoituu, mutta liiallisena se tuottaa niin suuren jännitteen, ettei ihminen kykene niitä hallitsemaan, ei tunteita eikä ajatuksia.

Olen todella huolestunut siitä, ettei varhaiskasvatuksen henkilöstölle eikä koulun opettajille ole koulutuksessa hyvää tunne-elämän tietoa. Syventävänä tämä tarkoittaa juuri sitä, että läsnäolo aikuisessa tulee avoimeksi, vilpittömäksi ja viestinnän suhteen roolit häviää. Omat tunteensa avannut ihminen on avoin ja vilpitön. Tunne-elämän hoitamattomuus on suurin syy mielenterveysongelmiin, oppimishäiriöihin ja sosiaalisiin ongelmiin. Kun niitä ei vaadita ammattikasvattajille, on turha toivoa mitään hyvää kehitystä. Tunne-elämän hoitamattomuus on johtanut suuriin määriin uupumuksia.

Raija


keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

VALTAA, VALTAA JA VALTAA



Ei ole mikään rasittavampaa kuin vallan väärin käyttö. Nyt sitä valtaa taas jaettiin kuntavaaleissa. Politiikka on täynnä ideologisia värejä, asenteita ja näkemyksiä. Näyttää siltä, ettei edes perustuslaki suojaa ihmisiä vallan väärin käytöltä. Ihminen on susi toiselle ihmiselle, sanotaan.

Rakkaus on sitä, että on valmis kasvuun. On valmis oppimaan, tulemaan puoli tiehen vastaan, tekemään kompromisseja, ja kävelemään vaarallisillakin paikoilla saavuttaakseen hyvää. Rakkaus kahden ihmisen välillä on sitä, että toinen saa esiin toisessa hyvää. Se on kuin toivon aikaan saamaa yrittämistä, jotakin voi olla saavutettavissa, ainakin hyvää oloa.

Surullista on se, että tahtoo rikkoa toista ihmistä, ottaa vallan väärin käytöllä itsemääräämisoikeuden toiselta.

Maailman ideologiat, lähinnä suurvaltioiden, kuten Venäjä ja Usa, polkevat paikoillaan, ja toimivat vanhan aikaisella menneiden käsitysten pohjalla. He havittelevat hallintajärjestelmiä, jotka eivät päde ihmisten johtamiseen muutoin kuin valheena, ja ovat vaan vallan väärinkäyttöä. Ne ovat jäänteitä uskonnoista, hierarkkista johtamista, kansan manipulointia, valheellisten mielikuvien viljelyä, ja mikä tämän päivän merkittävin vallan muoto, on materialistinen tuotanto, ja sen tuomat edut.

Mielikuvilla ja tunteilla hapettaminen on löysää ideologiaa. Ihminen ei tule tyytyväiseksi mammonan palvomisesta. Vaihtotaloutta tarvitaan, mutta ahneus syö ihmisiltä henkisen puolen. Uskonnoissa henkinen puoli ymmärretään jonkin henkilön jumalallisuutena, ja sitä palvotaan. Kuitenkin henkisen puolen voi nähdä itselleen oppimisen polkuna, jossa airut on kasvaminen, välittäminen ja rakkaus, työ, joka on jokaisen tehtävä itse vuorovaikutuksen kentällä.


Raija

lauantai 8. huhtikuuta 2017

PELKOJA JA HEIJASTUKSIA



Pelkojen jäljet ja vaikutukset kulkevat niin kummallisia polkuja, että niitä on vaikea tutkia ja selvittää. Joskus pelkojen lähteet eivät olekaan siellä, mihin niitä tutkimuksissa kohdennetaan. Erityisesti lasten kohdalla tämä on otettava huomioon. Lapsi lukee tunteita kehonkielestä. Vaikka opetukset tulevat sanakielellä, silti viestinnässä lapsi kokee tunteita puhumattomasta kehonkielestä, eikä lapsi ole aina näistä tietoinen. Tämä on voimakkaasti vaikuttava tekijä, sillä se ei tule tietoiseksi niin hyvin kuin sanakieli. Tiedostamattomaan kulkeutuneet tunteet ovat arvaamattomia, ne ahdistavat, pelottavat, tuovat aggressiota, vihaa ja monia muita negatiivisia tunteita ja kontekstiin tullut sanakieli puhuukin toista, mitä kehokieli.

Otetaanpa esimerkiksi perhestrategia. Toinen vanhemmista on ahdistunut, ja toinen toimii aktiivisena kasvattajana keskusteluin. Keskustelussa lapset ohjeistaa sanakielen hallitsija, jolla ei ole ahdistusta. Lapsi kuulee ohjeet, mutta tiedostamaton imee ahdistuneen vanhemman tunnetiloista kokemuksen. Lapsi purkaa pettymykset ahdistuneeseen, sillä sieltä tiedostamattomat tunteet ovat syntyneet. Sanakieleen piiloutuneet alistamiset jäävät pimentoon, ja lapsi ohjautuu epätietoisuuteen.

Monia vuosisatoja tieteessä on vallinnut arvovalinta, jossa perheen äiti on leimattu ongelmien aiheuttajiksi, koska siihen lapsen muistot kohdistuvat, juuri siihen tiedostamattomaan tunnepuoleen. Julma isä jää taakse. Kun esimerkiksi miehellä on ollut valta avioliitossa, nainen on luonnollisesti ahdistunut alistamisen alla. Näin äidin tunne-elämä on jäänyt ahdistavaksi tekijäksi lasten mieliin. Useimmiten juuri hoidoissa hoidetaan sanakielen kautta tullutta tietoista tietoa, jonka potilaat antavat. Vaatii erityistä tunne-elämän kehityksen osaamista, että osaa lähestyä näitä heijasteisia kokemuksia, jotka piiloutuvat viestien taakse, kehonkieleen ja tiedostamattomaan.

Raija




torstai 6. huhtikuuta 2017

VAPAAT TUNTEET



Tänä päivänä voin sanoa, että tunteeni tulevat vapauden alla. Aina ei niin ole ollut. Joskus tunteet ovat olleet niin suuren pelon alla, että niitä oli vaikea saada hallintaan. Noin puolessa välissä kuuttakymmentä kohtasin tunteiden voiman. Vastaani tuli tanssisalissa isäni ja ensirakkauteni versio tai kopio, miksi sitä nimittäisikin. Silloin meni jalat alta. Nykyään ymmärrän ne syvätunteiksi. 

Tunteeni vyöryttivät voiman, jonka hallitsemiseen tarvittiin luonnon voimia. Ajoin autolla Lapin pitkää kairaa mielettömällä vauhdilla, huudatin Cd-levyjäni täysillä ja huusin mukana. Kaksitoista tuntia täyttä huutoa ja vasta silloin helpotti.

Nykyään en saa tunnekohtauksia. Tunteeni ovat lempeitä, voin katsella niitä ja pukea sanoiksi. Ei edes kesäaikaan siirtyminen ja rytminvaihdos aja minua mielen sokkeloiden vaanivaan herkkyyteen. Nukun, kun olen väsynyt, valvon kun olen virkeä. Olen kuin pieni lapsi, aistimukseni ovat vapaana.

Syvätunteiden esiin tulemisessa ei ollut kysymys ainoastaan rakkauskohteitteni voimasta, vaan siihen toi lisän pelot, jotka olivat vaanineet minua pitkään, olin elänyt kauhun saaristossa, ja ne tulivat mukaan tunteisiin. Tunteita ei ole helppoa erotella toisistaan, ne voivat sekoittua. Mutta kauniimpaa ei voi olla kuin tunteiden herääminen, jos niistä on joutunut eroon moneksi vuodeksi. Niistä on niin onnellinen, että kyyneleet valuvat pitkin poskia, ja olo on kuin taivaan linnulla, vapaa ja kohtaamiseen valmis.

Tunteet on elämänvoima. Ne antavat ensisykäyksen oppimiseen. Ne tuovat uteliaisuuden, niistä kehittyy rakkaus, joka sitoo ihmiset yhteen. Tunnepohjaiset sidokset tuovat kauniin seksuaalisuuden, joka hipoo taivaita. Ihminen on kiinni elämässä.


Raija

tiistai 4. huhtikuuta 2017

KORVATTU VANHEMPI



Persoonallisuuksia on yhtä monta kuin on ihmisiä. Yhteisiä piirteitä löydetään, mutta ne ovat enemmän opittuja tapoja, kuin yksilöllistä persoonallisuutta. Eräs poika loi mielikuvan kautta suhteen isäänsä, mielikuvaisän. Biologinen isä ei ollut läsnä elämässä ja isäpuoli ei välittänyt poikapuolestaan. Niin pojan oli synnytettävä suhde mielikuvan varaan tyydyttääkseen tarpeensa vanhempaan. Mielikuvan isästä syntyi epätodellinen, kuten kuvitella saattaa. Useimmat lapset korvaavat isän tai äidin paremmalla. Se on persoonallisuuden taipumus, luoda kaunista ja kokea vuorovaikutuksen tarve todelliseksi.

Mielikuvien vaikutus ihmiseen on vahva. Kun elämä on kolkkoa ja kylmää, mielikuvitus voitelee sen kauniimmaksi. Se on synnynnäinen ominaisuus mielessä. Se näkyy unissa, ja se näkyy oppimisessa, kuvittelun taito. Joskus se menee vain liian pitkälle ja korvaa todellisen elämän. Mutta senkin voi nähdä hyvänä asiana. Se suojelee mielenterveyttä.

Kaikkien mieli ei ole suojaava. Joskus sen todellisuuden korvaa toistuva pakkomieli. Keho alkaa toistaa liikesarjoja, jotka lähtevät kulkemaan ilman mieltä, koneena. Se voi myös tuottaa adrenaliinia, aistimielihyvää, mutta se ei anna merkityksen tuomaa kokemusta ja iloa itsen luovana persoonallisuutena. Liikesarjat on raaka todellisuus, joka ehkä selittää esimerkiksi murhaajat. Mieli lohkoo koko mielen, kun sen pitäisi maalata uusia kuvia.  Mekaanisia toistosarjoja on kaikissa ihmisissä, mutta toisissa ne ottavat vallan, eikä ihminen kokonaisena pääse toimimaan. Mieli jää varjoon.

Kokonaan näyttää joutuvan ihmisyysteorioiden ulkopuolelle persoonallisuudet, jotka ovat vaurioituneet pahoin ympäristön toimesta. Kun jouduin väkivallan uhriksi, kauhu hajotti mieleni, ja sitä oli vaikeaa saada koottua kokonaiseksi. Kun väkivaltaa ei ollut, mieleni toimi normaalisti, mutta herkistyin kauhun alla, ja olin helposti pois tolaltani. 

Vasta kahden vuoden näytteleminen teatterissa vahvisti niin paljon mieltäni, että syöksyvät mielikuvat eivät hajottaneet muistia. Tässä näkyy myös toiston tärkeä rooli, aivot oppivat hallitsemaan mieltä, kun roolia toistettiin. Tällaista mielen toimintaa ei kuitenkaan ymmärretty. Kuviteltiin, että ihminen aina valitsee ja tahtoo, mutta se ei ollut mahdollista. Tässä mielessä hyvin oppineet ja muistaneet, sekä koulutetut eivät ole voineet tuottaa ihmiskuvaa, jossa ihmisellä ei ole oikeuksia itseilmaisuun ja ihmisoikeuksiin, vaan valta on ympäristöllä. Täydellisyyttä vaativa ympäristö ei voinut hyväksyä särkyvää kehonkieltäni, eikä horjuvaa muistiani. Kunnioittavassa seurassa olin kokonainen.

Illuusioihin uskovat ihmiset ajattelevat, että ihminen valitsee aina itse. Todellisuudessa valinnanvapautta ei ole monien seikkojen vuoksi, mutta ei myöskään mielen vuoksi. Moni asia jäi valintapöydältä pois, kun en oppinut traumani vuoksi englantia, vaikka jankkasinkin sitä kuusi vuotta.


Raija

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

VÄLINEARVO



Kuuntelin Pisaraa, ohjelmaa, mikä tulee viidentoista uutisten jälkeen. Siellä kirkkoherra Harri Henttinen puhui siitä, että kaikella tapahtumalla on Jumalan tarkoittama tarkoitus, olemme vain välineitä suuressa kuvassa. Valitettavasti sillä myös siunataan pahuutta, jota ihmiset tekevät. Jumala ei ole oikeudenmukainen, toisille hän antaa vain kärsimystä, ei armoa laisinkaan. Onko tämä sitä hyvää kasvatusta vai tuomarioikeuksien haalintaa, jolla sinetöidään oma valta? Minulle kasvatus tarkoittaa ohjausta hyveisiin, hyvearvojen sisäistämistä, oikean ja väärän tunnistamista, mutta tämä onkin tieteen näkökulma.

Myös lääketieteessä vallitsee ihmisestä välinearvo. Joitain hyviäkin lääkäreitä on olemassa, mutta ne tuntuvat olevan harvassa. Miten on mahdollista, että kohtelu ei kuulu valikoimiin, jossa ihmisen käytöstä ja oireita käsiteltäisiin. Traumani tultua ulos, mieleni järkkyi. Kun psykiatri arvioi järkkymistä, hän etsi syitä kielellisestä ilmaisustani, muut eivät voineet ymmärtää minua, koska ilmaisin huonosti itseäni. Osin se piti paikkansa, mutta olen aina ollut kielellisesti tarkka ilmaisussani, silloisen heikkouden takaa olisi pitää löytää tapahtumat, mitkä heikensivät ilmaisua. Psykiatri arvioi siis kiusaamistani, mikä kohdistui minuun. Sen arvion hän teki jo, kun olin istunut 5 minuuttia aivan hiljaa ensimmäisen kerran vastaanotolla. Koko psyykkisen oirehtimisen aikana trauman synnyttäjää ei otettu käsittelyyn.

Parhaat psykiatrit, joita olen kohdannut, liittyivät opetukseen, kun he mentoroivat.
Oireiden tunnistaminen on tärkein ihmisen psyyken selvittämisessä. Kiusaaminen johtui sekä ulkonäöstäni, että heikkoudestani. Pelko sai aikaan kehoni vapinaa. Pelko, mikä syntyi siitä, että minuun kohdistui valtaa, arviointia, jossa arvioija päätti elämästäni, ohi minun valintaoikeuksien. Ihmisten kiusaaminen on usein juuri ulkoisen havainnointiin perustuvaa, vammaiset saavat huonoa kohtelua.

Riippumatta siitä, millainen ympäristö oli kohdallani, psyyke olisi romahtanut. Ei niin, ettei se kohtelu lisävaikuttanut, mutta psyykeni palasi siihen traumaan, joka oli syntynyt. Trauman piti tulla luvalliseksi, kuulluksi ja nähdyksi. Sitä oli pitänyt piilottaa yhteisön tahdosta. Juuri näitä kehon ulkoisia piirteitä, pelkoa ja vapinaa lääkärin olisi pitänyt nähdä.  Mutta kun on vain välineen arvo, ihmistä ei kuunnella.

Raija