Vietetään
parhaillaan Vappua! Tuhannet ja tuhannet rientävät yhteisiin rientoihin,
nauttimaan kuohuviineistä piknikille ja yhteislauluihin. Tavat ja perinteet
kulkevat suvussa, yhteisöissä ja yhteiskunnassa kuin runkona elämän
pysyvyydelle.
Syvintä ilo
lienee lapsen maailmassa. Silloin minuus on vielä ehjänä kokemaan sen, mikä on
ihmiselle tarpeen. Yksi pieni tyttö opetteli kengän nauhojen sitomista. ”Ensin
tämä kani menee yhteen koloon, sitten toiseen ja nousee ylös pinnalle kasvamaan”
Oppiminen on tärkeimpiä ilon lähteitä. Oppimisessa syntyy ensin tunne, joka
aktivoi mielen, jossa syntyy mielikuva. Mielikuvan syntyminen on lapsen ihme.
Peloissa ja kauhussa mielikuva luo varjon, mikä on kuin irtaantunut itsestä,
kuin seinälle tuijottamaan, se ei tuo iloa, vaan ahdistusta.
Yksilöllisen
ilon suojaaminen on tärkeä opetuksellinen ja kasvatuksellinen tehtävä, josta
aikuiset on vastuussa. Liikaa ohjatut lapset eivät saavuta ilon syvimpiä
merkityksiä, mielihyvää, jonka kokemus synnyttää, uuden syntymää. Nykyään
ohjataan lapsia liikaa liikkumaan, laulamaan ja leikkimään siten, ettei lapsen
omakohtainen kokemus ehdi mukaan, mielihyvää ei synny. Ei ole mitenkään
erikoista, että nykyiset kokemukselliset hetket ovat enemmänkin naurun maata,
kuin yksilön ilon kokemuksia. Iloa ja hauskuutta ei pidä sekoittaa keskenään.
Hauskuudessa on usein kysymys opitusta huumorista, leikkimielisestä tanssista
kehon kielessä ja pelaamisesta sääntöjen mukaan. Ilo on syvää yksilöllisyyttä oppimisesta,
ihmeen kokemista mielikuvan syntymässä.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti