En aina usko
näitä kaikkia psykiatrisia, filosofisia ja psykologisia määritelmiä
yksiselitteisesti, osittain kyllä. Se on tuo minun tieteellinen puoleni, joka
kritisoi asioita, filosofinen oikeuteni, joka etsii totuutta, ja psykologinen
kehityskaareni, joka taistelee tunteiden ilmaisun puolesta. Heitän kysymyksen,
ettei mieltä välttämättä ole olemassa ja se riippuu siitä, miten mielen
määrittelemme, ja sitten haastan miettimään, miksi mieli on niin tärkeää olla
olemassa. Näen osittain mieltä rajatusti
vain aivojen toimintana, erityisesti bipolaarisen (kaksisuuntainen mielialahäiriö)
yhteydessä, vaikka mieli laajasti ymmärrettynä on Suomen kielessä moninainen,
onko tässä mitään mieltä, viittaa siihen, onko tässä tapahtumassa ja/tai
asiassa mitään järkeä tai mielekkyyttä. Mielen sairauksia en pidä ainoastaan
mielen tai tunteiden tuottamina, vaan päinvastoin, kun mieltä ei ole, ja tunteet
ovat ehdollistuneet ja/tai kiellettyjä. Kun ihmistä katsotaan vain
persoonallisuuden kautta, kuvitellaan, että hänellä on tahtoa ja halu, mitkä
oleellisesti kuuluvat mielen ominaisuuksiin, eikä vallan vaikutuksia ja
ihmisoikeuksia ulkopuolelta tulevina huomioida mieleen vaikuttavina. Ei haluta
uskoa, että ihmiselle ei anneta puheoikeutta yhteisöissä, ja hän saattaa vain
huutaa tuskaansa ulos aggressiivisena kaltoin kohtelussa. Jos ihminen on saanut
kerran vuodessa ilmaista sanoin itsensä, sen väitetään olevan tapahtunut, tai
jos on vain rajattu ilmoista puhumiseen.
Jos ihminen
ei saa ilmaista tunteita ja ne suljetaan, tai niistä rangaistaan julmasti,
mieli lakkaa toimimasta. Ja se on kyllä suomalainen kulttuuripiirre, tunteiden
kieltäminen, ja siksi meillä on runsaasti mielenterveysongelmia, jotka sitten
sairastuttavat. Ilman tunteita jää jäljelle vain aivotoiminta ja tunteiden ehdollistumissa
mieli ikään kuin jäykistyy kehoon, aivoihin ja aistimuksiin, väkivallassa pahimmillaan
keho on kuin kipsiä, ei reagoi, eikä aisti, on kuollut pystyyn. Vastakkaisessa
ilmiössä, mieli hajoaa väkivallan seurauksena. Pahimmillaan uskonnoissa on
kysymys siitä, että vain sanakieli saa toimia, ja aivot ovat kone, joka toistaa
muistamiaan asioita, ei ole luovuutta, mikä minun katolisen ihmiskäsitykseni
mukaan sulkee ihmisen kokonaisuuden pois. Pelkästään itseilmaisu on luovuutta. Ainoastaan
sanakieleen sitoutuminen on myös Kristinuskon käsitysten ja käsitteiden
vastaista, ihminen suljetaan pois vuorovaikutuksesta, mikä on perimiltään juuri
Jumalayhteyden viisaus sisäisen minän oikeuksiin, tulla ihmiseksi.
Ilman mieltä
aivotoiminta ihmisyydessä on turso. Oppimisesta tulee vain oppimismetodien ja
arvojen jälki. Ei riitä pelkkä tavoittelu tulevaisuuteen ja aivotoiminnan
suuntaaminen etuotsalohkolle, jolloin mantelitumakkeen ja tunnekeskuksen
toiminta ei ole yhteydessä ihmisen syvimpiin kokemuksiin, tunteisiin. Näiden
vaikutus toisiinsa tulee olla tasapainossa. Ihmisen ilo itsestään, kiinnostus,
innostus ja elämänvoima tulevat tunnekeskuksen lähteistä, elinvoima fyysisestä
treenauksesta. Jos ihminen on ainoastaan pakotettu hierarkkiseen järjestelmään
ihailemaan/ja tai pelkäämään auktoriteetteja ja ulkopuolella olevaa, hänen
mielensä jää vankilaan, ehdollistuu vain etuaivolohkolla työskentelemään ja
niin itse ei ole yhteydessä vaan mieli on kuin erillinen saareke jossakin
toimivana.
Terve mielen
olemus näkyy ihmisen tutkimisen, halun ja tahdon ilmentymänä, vauva alkaa
tavoitella ulkopuolella olevaa, kuten esim. varjoja, jonka lapsitutkijat ovat
todenneet. Ongelma syntyy siitä, kun aikuiset ovat liian moralisoivia ja
tavoitehakuisia valmiiseen ihmismalliin, ja alkavat opettaa ja kasvattaa lasta
yhteiskuntaa varten, työhön ja tuottamiseen. Leikkimielisyys katoaa. Niinpä
ajattelen, että bipolaarisuus on arvojen seurauksena syntynyttä, yksilö on
kehittynyt mieleltään liikaa kaksipuoliseksi, oppiminen ja oleminen on arvottunut
niin, että sisäisen yhteys itsessä ja etuaivolohkoon ei kulje yhteydessä
tunteiden kanssa, vaan kuvastaa yhteisön arvoja kasvatuksessa ja opetuksessa, tunteet
ovat ehdollistuneet mieleen, eivätkä ne enää vapaasti koe tunteita kohdatessa. Ei
pidä myöskään ajautua ja vaatia sitä, että aina on tunnettava jotain tunteita. Kun
negatiiviset ja/tai positiiviset tunteet ehdollistuneena toimii vain mieliaistimuksessa,
alkaa syytösten sarja tai ihailun kierre manipuloida mielen kautta kokemusta
ulkoistaen tai sisäistäen kokemuksen.
Asioita myös
katsellaan liikaa aivotoiminnan kautta ja unohdetaan kohtelu. Väkivaltaisen
kohtelun seurauksena mieli tulee liian vahvaksi ja joutuu jatkuvaan
puolustukseen. Pahimpana kiusaamisaikana totesin, että puolustautuva mieli
näkyi kehokielessä erityisen paljon, kuin puukoniskuista säröilevä ja
katastrofaalisesti liikkeissään poukkoileva elimistään ja elämästään irtautunut
osiinsa hajonnut kone, mikä veteli viimeisiään. On kuin sosiaalisen statuksen
voisi lukea kehonkielestä.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti