PAHAN AREENALTA

Näyttää siltä, ettei tästä maailman pahuudesta pääse mitenkään eroon, vaikka kuinka paljon tekisi työtä sen eteen. Joskus tekisi mieli sanoa, että se pahuus asuu miehessä, mutta kun näkee, että sitä on paljon naisessakin, ei uskalla sanoa ääneen. Joka tapauksessa pahuutta tulee tuutin täydeltä niin monista kanavista.

Pahuudessa moralismin näkyvyys on vahvaa, oikeudet uskonnon ja politiikan avulla harrastaa kaksinaismoralismia. Oikeutta pahuuteen pidetään yllä, minä olen syntinen loganilla, tehdään pahaa, tuomitaan sekä syrjitään ihmisiä ja käydään pyytämässä anteeksi kirkossa, jatketaan todellisuudessa pahan tekemistä. Yhtälailla pahaa tehdään kaikissa yhteisöissä kertomalla tarinoita totuudesta poiketen. En ole totuudella lyöjä, sallin puolustuksen ihmisyydessä, mutta en sitä, että ihminen tuhotaan näiden tarinoiden avulla. Pahuutena pidän elämän tuhoamista niin, että ihminen kuolee henkisesti tai ruumiillisesti. Ja en ole uskontoja vastaan, näen siellä myös hyvää tuovaa, mutta kun ne kertomukset on muutettu Jumalaksi ihmisen voimalla, ollaan väärillä poluilla.

Olen niin ammattiylpeä, etten voi hyväksyä elämän tuhoamista vallan keinoin, sillä ammattini perustieto on suojella elämää. Vaikka koko maailma huutaa ja haluaa alistaa minut heidän omiin näkemyksiinsä, en voi antaa sen johtaa, en voi hyväksyä elämän tuhoamista.

Asuuko se paha ihmisessä vai sittenkin ideologiassa. Olen päätynyt siihen tulokseen, että enemmän ideologiassa, ihmisyydessä sille on mahdollisuus, mutta ei sitäkään sokeasti tule katsoa, ihmisyyteen tulee sitä, mitä siinä toiminnot sulkevat ja avaavat, mitä opetetaan ja mikä kehon osa saa valtaa. Juuri luin yhden lääkärin muistelmista, kun potilaan yksi otsaohimolohko oli liikaa aktivaatiossa, se yliaktivoi seksuaalisuutta, ja potilas harrasti seksiä luudankin kanssa. Aivojen toiminta on ihmisyyden ydintä, kaikki ne, mitä se elimistölle suo. Lääketieteen perusta on vapaus ihmisyydessä, josta on ajauduttu usein kauas. Kaikessa liiallisuus ja/tai vajavuus tulee ongelmaksi, unikin, liian vähän tai liikaa ja vaurioita syntyy. Sairaanhoitajan perustutkinnossa sain lukea anatomiaa, fysiologiaa, kemiaa, kehon oppeja, ja miten ne toimivat. Jokseenkin pääosin maailmassa toimitaan niin, että niihin tulee ongelmia, hormonit, erite – ja rauhastoiminnot sekä hermosto joutuvat jatkuvaan puolustukseen. Häiriöinä voi olla niin rasva- kuin sokeriaineenvaihdunnan sairaudet. Jopa sukupuolta voidaan muuttaa, kun ravintotekijöillä pelataan liikaa, laitetaan kasvamaan hormoneilla, nämä on todettu kaloilla, koiraat muuttuivat naaraiksi. Testosteronin ylituotanto on tunnettua.

Uskon vakaasti että väkivaltaa voi estää vapaan leikin mahdollisuudessa lapsuudessa, antaen sen kukkia loppuelämän ajan. Luovuus on irtaantumista ahdistavista kokemuksista ja kehomuistikuvista uusiin mielikuviin, irtaantumista kehon ikeestä, mikä ehdollistaa saman toistoon. Luovuuden tarkoitus ei ole luoda kaikkea irrationaaliseksi, vaan kuvata asioita eri tavoin antaen perusrakenteiden olla tuhoutumatta.

Sarjassa Babylon Berlin, Yleareena, etsitään syitä ja syyllisyyttä tekoihin, sitä pelkoa, jossa valhe on loppujen lopuksi psyykkinen projektio uskomuksen syntymiseen ajattelussamme, ja kuinka vapaus kehossa on vapautta mielestä ja tuskasta. Siinä on pienoiskuvassa maailman valtataistelujen perusta, sokea totteleminen. Erottelen vapaan ajattelun ja psyyken puolustuksen kykyä irtaantua ehdollistumista. Kuinka kehomieli voi jäädä vankilaan, kun muistiin ei palaudu tositapahtumat, vaan mieli on luonut syyllisyydestä johtuen oman tarinan, syyllisyydestä, mikä ei aina ole teon tehneen oma syy, vaan monien ongelmien vyyhti ja/tai muiden pakottama totuus. Yksi esim. tästä on psykoanalyysin tunne-elämän kehityksestä luotu teoria, jossa lapsi on syyllinen vanhempien tekemiin virheisiin, kun vanhemmat eivät ole tietoisia lapsen tunteista, on pakotettu uskomaan, vanhemman ylivaltarooli on tuhonnut lapsen kehitystä. Tämä oidipuskompleksi ilmenee 3 - 5 vuoden iässä, kun ”lapsi” (tunteiden kieltäminen vanhempien opetuksen vuoksi) alkaa himoita vastakkaisen sukupuolen vanhempaa seksuaalikehityksensä vuoksi. Olen vakuututtunut, että se on jälkiseuraus lapsen tunteiden ja tarpeiden huomioimattomuudesta, tavallaan virhekehitys, mikä ilmenee tunne-elämän vääristymänä, lasta ei ole kuultu oman kehitystason mukaisesti. Valitettavasti, jos yksilö on rehellinen ja näkee tapahtumat oikein mielen sitä valheeksi muuttamatta, yhteisö saattaa painaa niin paljon persoonallisuuden ongelmasta, ettei hyväksy kuultua, ja on ollut tekemässä itse rikosta, jonka valhetarinallaan peittää.

Vuorovaikutus ja valtaroolit yhteisöisssä on yhtä tärkeä näkökulma valtakehittyneinä oikeuksina, miten ylivaltaa ja alistamista käytetään, kuten myös väkivaltalähtoiset seuraukset persoonallisuuteen, joita henkilöt ovat kokeneet, eikä ne selity peroonallisuuteen liittyvinä yksilön itsensä synnyttäminä.

Kun ei ole itse kokenut syvää pelon tunnetta, on vaikeampi tunnistaa sen eri tasoja. On helppo opettaa, sinun täytyy voittaa pelkosi, muuttaa asennettasi, uskomustasi, mennä ulos, olla ystävällinen ja armollinen itsellesi, unohtaa tmv. Pelon juuttuessa kehoon kivuksi, lihajännitteeksi, kielletyillä asioilla alistaen, häpäisyn alla murjotuksi tullen ja syyllisyydella teilatuksi, keho on kuin kivi, psyyke on kivettynyttä. Viimeisen kivun tullessa esiin, kun vihdoin pääsin vapaaksi orjuuttavasta yhteisöstä ja irtisanouduin töistä, tein matkan Pariisiin. Vapautuminen, toivo ja ilo, päästäminen irti toi lopputuloksena psyyken kivun fyysisenä, siitä, mitä psyykeen oli kertyntyt. Olin niin hirveässä pääkivussa, etten voinut liikahtaa, jo tätä ennen oli ollut äänen käsittämätön kipuhuuto, kuin olisi soitettu peltiromua äänihuulilla, läsnäolijat eivät kestäneet sitä.

Voimavarat palautuivat vapauden myötä, mielikuvat alkoivat virrata kokemuksiin kuvina helpottaen kehollista oloa, kuten henkistäkin, lupa puhua siitä, mitä olin nähnyt, eikä enää pakotettu uskomaan yhteisön luomaan tarinaan. Moni onkin saanut kärsiä sen kauden jälkeisestä kirjoitusvimmmastani kun kaikki alkoi purkautua kielletyistä asioista. Lapsuudessa nämä oli vapaana, mutta usein ne suljettiin kasvatuksen ja opetuksen keinoin. Itse sain oppia tämän uudelleen syväopinnoissa, leikkikyvyn. Lapsen leikkivä ja oppiva mieli on hyvä vapauden turvaan, tunteiden lukittumisen estoon. Nk. normioppiminen ja osaaminen yhteiskunnan arvojen mukaan ehkäisi sisäisen minuuteni toimintaa ja sain sen syventävien opintojen myötä takaisin psykologisten keinojen avulla, vasta 50 vuoden iässä. Näitäkin opintoja yritettiin estää, sillä yhteisövallan mukaista osaamista ja muistamista piti noudattaa ja uskoa.

Kun lapsen mieli ehdollistetaan yhteisön arvojen mukaisiin kokemuksiin ja tietoisuuteen, persoonallisuuteen kehittyy heijastevaikutuksia, eikä itsetuntemus kehity. Tunteet kehittyvät negatiiviseksi eikä tervettä unohtamisen taitoa jää suojaksi, ja juuri näissä kehityksissä oma pahuus ja varjo heijastetaan toisen ongelmaksi. Näitä tietoisuuden tiloja ylläpidetään yhteisövallan avulla ja lopulta yksilö alkaa itsekin uskoa niitä. Tämä on eri asia kuin mielen tuottama suojakeino kohdata totuutta, jolloin hän ei kykene näkemään itseään todellisena.

Pääosin olen nähnyt että syrjintä yhteisöissä ei johdu yksilöstä itsestään, vain harvoissa tapauksissa. Usein näin työpaikoilla, että kouluttautuneet syrjivät kouluttamattomia. Syrjintään etsitään syy mistä tahansa, kun valtaa käytetään väärin. Kun sain törkeitä tekstiviestejä yhdeltä henkilöltä, annoin ne nähtäväksi muillekin, ihmisille, joihin olin luottanut. He lähtivät tukemaan törkeyden tuottajaa ja tuomitsivat minut. Tutkimuksissa on todettu, että juuri pelottavaan samaistutaan. Luottamus ei ole kaunis tarina, jossa asiat olisi aina hyvin, turvallisuus on monin tavoin linkittynyt yhteisön normeihin.

Miksi minä täällä kirjoitan? Niin monella ei ole aikaa lukea paksuja kirjoja, opiskella ja tietää näistä. Jos voin vähänkin saada ihmisiä kiinnostumaan ja ottamaan selvää näistä, niistä on runsaasti tutkimusta. Esim. kirja, Oikeuspsykologia, toim.Pekka Santtila ja Chitta Weizmann-Helenius.

Raija