Vaikka en
usko Jumalaan, silti pidän kristinuskon keskeisiä kohtia merkittävinä
ihmisyyden kasvussa, mutta ne ovat kyllä toisenlaisia kuin papit opettavat.
Minulle ei ole olemassa, poikaa ja pyhää henkeä, ainoastaan Jumala, joka
puhuttelee, jos ryhtyy itse puheväleihin. Se on siis minun ideologian ydin.
Sitähän voisi ajatella, että se on kuin isän ja äidin kanssa keskustelua, koska
ne siellä haamuina menneisyyden uumenissa vaeltavat. Mutta ei, minun
filosofiani sanoo, että Jumalan kanssa keskustelussa on välissä tyhjä tila. No,
jos nihilistejä ollaan, niin sehän juuri tarkoittaa, että pieni tyttö (poika),
henki ja Jumala. No äsh.
Syventävissä
opinnoissani juuri keskustelu itsensä kanssa on tärkeimpiä kehityksen takaajia,
olla tietoinen siitä mitä tekee. Tarkastella sitä, mitä kokee. Jos se on
tiedostamattomana, se kulkee sattumien polkuja, eikä itsen vastuu enää toimi.
Mutta se on aivan eri asia, voiko nähdä itseään, ei varmaan täydellisesti
kukaan, jos ei toinenkaan. Väkivalta estää ihmistä kokemasta näitä ajatuksiaan,
sillä psyyken puolustus ajaa niiden päälle, tuo liian suuren jännitteen, mikä
estää ajattelua. Siksi on typerää kysyä aina vastuun perään. Yhtälailla kuin on
typerää joka asiassa syyllistää ihmistä. Pitkään olin elämässäni muistin tavoittamattomissa.
En saanut koottua mielikuvaa. Nyt huomaan, että jonkin verran on helpottunut englannin
kielen oppiminen, mutta se ei pysy muistissa kun sille ei ole merkitystä.
Kulttuurin
vallan elementit ja ideologia kulkevat käsi kädessä. Kommunismissa, islamissa
ja monissa muissa ilman uskontoakin olevissa ideologioissa on henkilöt joita
kumarretaan, ihmiset joita palvotaan kuin jumalia ikään, ja se estää monia
kohtaamasta henkilökohtaisesti sisimmässään Jumalaa. Niin ikään ulkoiset merkit
ovat minun Jumalakäsityksessä ja Jumalakuvassani henkisen kehityksen esteitä,
keskittyminen kohdistuu muuhun kuin henkiseen puoleen. Erityisesti sukupuoli ei
kuulu henkiseen kehitykseen. Toisaalta näen juuri kehollisuuden kuvan ja siinä
kehollistuvan voimaallistumisen syntyvän ja sukupuolisuutta korostavan elementin
siinä, että on kumarrettava kuvia, henkilöitä tai järjestelmää. On oltava
olossaan ilman itseä, toistettava ja uskottava. Kirkolle tämä minun ajatteluni
ei kelpaa. Ja itse näen, että se juuri on syvintä kristinuskoa, sanan ääressä
pysyminen, sitä kautta ymmärtäen ja selittäen, ei kumartaen. On turhaa väittää,
ettei pakon alla oleminen vaikuttaisi pidemmän päälle koko identiteettiin.
Sanasta ei pidä tehdä Jumalaa, se on väline itsen ja toisten ymmärryksen
lisäämiseen.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti