Enkeleitä,
onko heitä, on hokema, jota joskus kuulee sanottavan. Silloin kun maailma
moukaroi lekalla ja toivoa ei ole, usko ihmisenkeleihin ja tulevaisuuteen
horjuu aika lailla. Nyt kun elämää katsoo taaksepäin, se on huomattavasti
helpompaa, kuin eläessä kriisin keskellä. Enkeleitä oli kovin vähän, mutta
heidän merkityksensä nousi todella korkealle.
Elämäni
enkelit ovat näkyvillä opettajissa. He ovat nähneet sen, että minulla on
innostus oppimiseen ja tukeneet sitä. Merkittävin innoittaja oli äitini, joka on
ihaillut minua vilpittömästi omana itsenäni. ”Sen verran pitää olla ylpeä
itsestään, että voi olla rehellinen”. Huomattavan kiitoksen ansaitsee myös
media, joka on julkaissut kirjoituksiani, se on antanut uskoa itseeni.
Koska
oppiminen on ollut innostukseni pääsääntöinen johtava tekijä, se on kuljettanut
minua aina tavoitteista tavoitteisiin ja olen kunnioittanut opettajia yli järkevyydenkin.
Varhaislapsuuteni
oli leikin oikeutta, mikä jatkui kaksi ensimmäistä kouluvuotta, koska opettaja
oli laulun ja leikin innoittaja, ajattelun kehykset saivat pohjan ja perustan.
Seuraavat seitsemän vuotta olivat opin askeleita vääryyden ja ihanteiden
lähteillä, kolme opettajaani olivat erityisen kunnioittavia ja kannustavia ja
vain yksi tuntui leipääntyneen työhönsä. Positiiviset opettajani kannustivat
minua ja oppimisestani muodostui optimaalista. Nämä samat positiiviset
opettajat olivat joskus myöhemmin kauheuksien tuottajia, joita tarinoita olen
myöhemmin kuullut koulukavereiltani.
Oppiminen ei
ole arvoissa perusarvo, niitä ovat totuus, hyvyys ja kauneus. Kun näitäkin
arvoja syynää tarkemmin, niissä on ongelmia. Oppiminen on arvostus, minkä esiintyvyys
kuvastaa aikaa, mutta se ei ole milloinkaan arvoton. Oppimisen perusta on
motivaatio. Motivaation perustana oppimisessa on uteliaisuus ja sen katsotaan
olevan synnynnäinen, vauva nostaa päätään kohti äidin rintaa juuri oman äidin
kohdalla hajun perusteella. Siksi myös perustavanlaatuinen arvo on äidillä. Totuus,
kauneus ja hyvyys kuitenkin näyttäytyvät salakavalasti ja ovat riittämättömiä
navigaattoreiksi ohjaavina tekijöinä, mutta voivat olla kulttuurin arvostuksien
kautta merkittävä kehys moraalikoodia rakennettaessa, ja omaatuntoa vaalimalla rakkauden
ilmapiirissä hyväksyntää hyödyntäen. Hyvyyden taustalla voi olla pahuutta,
kauneuden takana mustuus ja totuutta voi säveltää omien valheiden mukaiseksi.
Kulttuuri
tarjosi minulle vähän oppimismahdollisuutta lapsuudessa. Oppikoulua ei ollut
kylällä, eikä vanhemmillani ollut rahaa kustantaa toiselle paikkakunnalle.
Niinpä sain opiskella nuorena aikuisena perusopintoja.
Vahvimmaksi opettajakseni olivat muodostuneet aivot ja niiden käyttäytyminen sekä ympäristöstä
tulevat kohtelut. Vaikuttavin tekijä, mikä alkoi vaurioittaa oppimiskykyä, oli
väkivalta ja kuulemattomuus. Kaltoin kohtelu tuotti psyyken puolustusta liikaa
ja mielikuvitus sen ominaisuutena esti kuulemisen ja näkemisen kautta oppimista,
mutta keho kirjoitti muistiin koetun ja nähdyn. Ja koska kuulo ja näköaisti
eivät toimineet riittävästi, huomasin sen jo vähän yli kaksikymppisenä, en
kuullut äänteitä, en oppinut englantia. Suomen kielessä meni paremmin, ja koska
taas ajattelukykyni oli paremmin kehittynyttä. Siitä voin kiittää alkuopettajaani,
jossa leikki opettaa havaitsemisen ja havainnoinnin kykyä ajatteluun.
Koko elämäni
on ollut itseni löytämistä, se on myös monien psykologisten asiantuntijoiden
näkemys. Opin sen, ettei persoonallisuus ole vaikuttavin asia elämän
valinnoissa ja/tai hylkäämisessä, jos niihin ei voi vaikuttaa. Kun kohtelu on
huonoa, ihmisen on pakko suojautua. Minulla se on ollut vetäytymistä ja
yksinäisyyttä, mutta joskus aggressiot nousivat pintaan. Näin oppiminen
ihanteena on osittain romuttunut, mutta ei koskaan kadonnut, syventynyt vaan löytämään
niitä vaikutteita itseyteen, mitkä ovat piilotettuja välillä itseltäkin. Olen
kiitollinen siitä, että olen voinut tutustua uskontoihin pienissä määrin,
uskoni Jumalaan on saanut vahvistusta yllättävissä elämän käänteissä.
Kohtelun
suhteen paras opettaja on ystäväni, keittäjä, joka opetti parhaiten
puolustamalla, kun jouduin rikoksen uhriksi, ihanteita tuli enemmän opettajien
kautta ja iloa tuotti oppimisessa onnistuminen. Arjen havainnoissa kuuntelijat
olivat parhaita opettajina ja ovat sitä vieläkin. Halveksijat nöyryyttivät ja
veivät oppimista arvojen suuntaan, ehkäisten oppimista, ja sitä kautta
ihanteena kunnioitus nousi merkittäväksi ohjenuoraksi ihmissuhteisiin sen
onnistumiseksi. Kunnioituskin on ihanne, suomalaiset ovat enemmän arvostelijoita,
ja sen rakennustikkaina on hallinnalliset tyylit, joita historia toisen valtion
alla on opettanut kohtuuttoman paljon vallan väärin käyttöön ja salaa
toimimiseen. Tällöin on muodostuneet tavat, joissa salailu on tullut
julkipuheisiin.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti