Kristinuskon
perinteistä johtuen meitä on opetettu rukoilemaan. Pidän sitä hyvänä itsensä
tutkiskeluna, jossa ikään kuin omia ajatuksia ja tunteita tarkkaillaan
ulkopuolelta. Tämä siis opettaa itsetuntemusta, itsensä kuulemista ja
näkemistä. Ikävää vain on se, että pahan trauman jälkeen tämä ei aina ole mahdollista,
ennen kuin rauha ja vapaus saavuttavat aivot. Väkivallan jälkeisessä tilassa
aivot ikään kuin toimivat koneen lailla, syöttävät pakkomielikuvia; usein samanlaisina,
jossa ei ole ohjausta sisäisenä prosessina, jossa yksilö tekisi valintaa. Tämä
pakkomielteinen syöttö voi kestää läpi elämän eikä ihminen vapaudu ollenkaan.
Siksi väkivaltaa ei voi hyväksyä, elämä voi tuhoutua, eikä jälkiä voi korjata.
Rukous on
kuin sipuli, jota kuoritaan. Ensimmäisenä pinnalla on ohjeet,
määräykset ja opit, jotka takovat norminäkemyksiä noudatettavaksi. Välttämättä itsensä kohtaamisessa ei tule ensin esiin tunteet, kuten usein juuri
toisen kohtaamisessa. Itsensä katsominen alkaa kuorikerroksesta. Kun kaikki
maalliset opit on läpi kahlattu, tullaan tunnealueille. Tunteiden päällyskerroksessa
on ahdistukset, aggressiot ja kieltäytyminen, joita pelko pitelee. Aggressio on
perusreaktio kokemukseen. Täytyy odottaa rauhan saapumista. Tunteita on
lähestyttävä kuin hiljaisuuden lähdettä, kuunnellen sen aaltoja. Joskus tunteet
voivat olla niin vahvoja, ettei synny muuta kuin voimakas levottomuuteen vievä
jännitys. Se mitä on, on niin hirveässä ristiriidassa omaan ihanteeseensa, että
mieli vauhkoontuu.
Kaikkien noiden
pelkojen ja turhautumien alta saattaa löytyä niitä vihonviimeisiä kielteisiä
tunteita, kuten kateus, ahneus, himo jne. Mutta parhaimmillaan, jos kohdattava
asia onkin niin omien ihanteiden lähettyvillä, siitä syntyy ilon tunne, ja
hyväksyntä nousee pintaan, alkaa vapautuminen. Mutta eihän maailma ole
ihanteiden mukainen, mutta pyrkimys on. Ihanne voi olla kuitenkin vastoin
arvoja, joiden toteuma on oppien äiti, niissä arvojärjestys suojaa elämää.
Siispä
syvillä vesillä on osattava luopua tärkeimmistäkin ihanteista, mutta säilyttää
silti oikeus syntyviin tunteisiin ja ajatuksiin, koska ne ylläpitävät ihmisyyttä
henkisenä. Ja lopuksi todettava vain, että ”Tapahtukoon sinun tahtosi”, sillä
järjestys ja arvot on lopulta prosessien tulosta.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti