Katselen
tällä hetkellä elämäni eri kausia muistin valossa. Jokaisella ajalla on oma
muistitapansa, tilanteet vaikuttavat ja oma kunto. Liiallisessa rasituksessa
saattaa muisti rakoilla kuten kiireessäkin. En ole vakuuttunut liikunnan
kaikkivoipaan voimaan, vaikka se virkistääkin mieltä.
Jaottelen
muistia toteavaan, luovaan ja kuvailevaan. Rakastuneena minulla oli hyvin
kuvaileva tyyli. Kirjoitin tuolloin ensimmäisen kirjani. Teksti on hyvin kuvailevaa
ilotulitusta kokemuksista ulkoiseen maailmaan. Muistan selkeästi, kuinka
pakkoroolista vapautuessani aloin aistimaan maailmaa ensin fyysisesti ja siitä
kymmenisen vuotta jälkeen alkoi kieleni laulaa kuvaillen ja herkistyen oleviin
asioihin.
Kuvailevaan
muistiin liittyy vahvasti luovuus, mikä on hyvin syvästi vapauden tilassa.
Mielikuvat syntyvät ja niitä käsittelee sanakielen sopukoihin sopivaksi,
leikkii kuvilla etuaivolohkolla. Tällöin sanakielellinen ilmaisu on usein rehevää
ja uusia muotoja saava, eikä kuten toteavassa roolissa, toistavaa. Kun toteava
muisti toistaa sanoja, kuvaileva muisti luo oman merkityksellisen kielensä,
joka on elävä ja sisältää ilmaisua moninaisesti, omalla persoonallisella
tavalla. Näistä osittain voi arvioida ihmisen roolin vaikutusta, onko siinä
vapaa ja/vai pakotetusti toistava ja missä asioissa ja tilanteissa. Mutta sitä
ei voi ottaa täysin kirjaimellisesti, rutiineja on ja ne vahvistavat ihmistä,
mutta katsoessa kokonaisuutta, voi nähdä ja löytää kehityskäyriä.
Nyt minulla
on meneillään toteava kausi. Se on kuin jäänne pakkoroolista. Totean vain sen
mitä on. Se on osittain raskasta ja surullista, mutta en kaipaa myöskään
ylipursuavaa kuvailevaa kieltä. Nyt on hyvä erottaa vertauskuvallinen ja
kuvaileva. Kuvaileva synnyttää kuvaa ja
kokemusta, vertaileva on taas asiaa käännettynä ilmaiseva.
Pakkoroolissani
olen hyvin hiljainen ja lyhyesti itseäni ilmaiseva. Ikään kuin se syvä
alistaminen ja hiljaiseksi sulkeminen kulkee toistona mukana. Kun ei saa puhua
mitään, ympäristö alistaa tahtonsa alle vahvoilla rangaistuksilla. Ja tämä
kaikki niin ylimielisen arvioinnin vuoksi, kun ahdistukseni on piirtynyt ääneen
kivun ja särkymisen tärinäksi. Kun ympäristö kuvittelee, että tämä korjataan
hiljentämällä. Se on sitä kansan viisautta.
Rakkaus ja
vapaus ovat hyvä yhdistelmä. Sopivasti ripotellen ja välillä tasaisesti
talssien muisti pysyy kondiksessa. Mutta pakkoroolissa muisti katoaa nopeasti
eikä tallennu pitkäaikaiseen muistiin. Siellä ei ole oma tahto mukana. Se
leikkii vain etuaivolohkolla pysyäkseen mukana ihmisten menossa ja toimii
refleksiivisesti. Oman muistini
katoamista aloin tarkastella rakkausavioliitossani, kun mies ihmetteli, miksen
minä muista asioita. Alkoipa siitä muistin selkeyttäminen. Lopputyökin tuli
tehtyä opistossa muistista.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti