PAKKOROOLIN MUISTI

Katselen tällä hetkellä elämäni eri kausia muistin valossa. Jokaisella ajalla on oma muistitapansa, tilanteet vaikuttavat ja oma kunto. Liiallisessa rasituksessa saattaa muisti rakoilla kuten kiireessäkin. En ole vakuuttunut liikunnan kaikkivoipaan voimaan, vaikka se virkistääkin mieltä.

Jaottelen muistia toteavaan, luovaan ja kuvailevaan. Rakastuneena minulla oli hyvin kuvaileva tyyli. Kirjoitin tuolloin ensimmäisen kirjani. Teksti on hyvin kuvailevaa ilotulitusta kokemuksista ulkoiseen maailmaan. Muistan selkeästi, kuinka pakkoroolista vapautuessani aloin aistimaan maailmaa ensin fyysisesti ja siitä kymmenisen vuotta jälkeen alkoi kieleni laulaa kuvaillen ja herkistyen oleviin asioihin.

Kuvailevaan muistiin liittyy vahvasti luovuus, mikä on hyvin syvästi vapauden tilassa. Mielikuvat syntyvät ja niitä käsittelee sanakielen sopukoihin sopivaksi, leikkii kuvilla etuaivolohkolla. Tällöin sanakielellinen ilmaisu on usein rehevää ja uusia muotoja saava, eikä kuten toteavassa roolissa, toistavaa. Kun toteava muisti toistaa sanoja, kuvaileva muisti luo oman merkityksellisen kielensä, joka on elävä ja sisältää ilmaisua moninaisesti, omalla persoonallisella tavalla. Näistä osittain voi arvioida ihmisen roolin vaikutusta, onko siinä vapaa ja/vai pakotetusti toistava ja missä asioissa ja tilanteissa. Mutta sitä ei voi ottaa täysin kirjaimellisesti, rutiineja on ja ne vahvistavat ihmistä, mutta katsoessa kokonaisuutta, voi nähdä ja löytää kehityskäyriä.

Nyt minulla on meneillään toteava kausi. Se on kuin jäänne pakkoroolista. Totean vain sen mitä on. Se on osittain raskasta ja surullista, mutta en kaipaa myöskään ylipursuavaa kuvailevaa kieltä. Nyt on hyvä erottaa vertauskuvallinen ja kuvaileva.  Kuvaileva synnyttää kuvaa ja kokemusta, vertaileva on taas asiaa käännettynä ilmaiseva.

Pakkoroolissani olen hyvin hiljainen ja lyhyesti itseäni ilmaiseva. Ikään kuin se syvä alistaminen ja hiljaiseksi sulkeminen kulkee toistona mukana. Kun ei saa puhua mitään, ympäristö alistaa tahtonsa alle vahvoilla rangaistuksilla. Ja tämä kaikki niin ylimielisen arvioinnin vuoksi, kun ahdistukseni on piirtynyt ääneen kivun ja särkymisen tärinäksi. Kun ympäristö kuvittelee, että tämä korjataan hiljentämällä. Se on sitä kansan viisautta.

Rakkaus ja vapaus ovat hyvä yhdistelmä. Sopivasti ripotellen ja välillä tasaisesti talssien muisti pysyy kondiksessa. Mutta pakkoroolissa muisti katoaa nopeasti eikä tallennu pitkäaikaiseen muistiin. Siellä ei ole oma tahto mukana. Se leikkii vain etuaivolohkolla pysyäkseen mukana ihmisten menossa ja toimii refleksiivisesti.  Oman muistini katoamista aloin tarkastella rakkausavioliitossani, kun mies ihmetteli, miksen minä muista asioita. Alkoipa siitä muistin selkeyttäminen. Lopputyökin tuli tehtyä opistossa muistista.

Raija