Nuoruuden
hurmassa intoilin äidilleni psykologian viisauksista. Äitini sanoi, ”ai, sinä
käytät vielä sitä vanhaa tietoa”. Ymmärrän hyvin hänen näkemyksensä,
psykologisella vallalla oli merkittävä vaikutus hänen elämäänsä, ja totuuden
muuttamisessa toiseksi kuin se oli. Psykologisoiminen on nykypäivän ongelma
lääkäreillä, psykologeilla jos tavan tallaajillakin. Ihmistä tutkitaan kuin
irrallisena todellisuudesta, psykologisesti ilman yhteyttä ympäröivään
todellisuuteen ja tekoihin mitä häneen kohdistetaan. Ymmärrän satunnaisen
tarinoihin tukeutumisen mielen nostamisessa, mutta en totuuden vesittämistä.
Psykologisoiminen on kuin jakamista hyväksi ja pahaksi, vanhaa raamatullista
liturgiaa, sokea ei tarvitse olla. Käyttäytymistä päätellään vain
persoonallisuuden kautta, suuttua ei saa, jos puukolla isketään tai henkisesti
kidutetaan, se on persoonallisuushäiriö ja näkyy hoidon antamisessa. En väitä,
että näin on aina, hyvääkin on. Valta toiseen nähden on kuin Jumala, mitä ei
kyseenalaisteta, uhrit stigmatisoidaan. Myös tieteen näkemyksissä eettisesti
nähdään ongelmia liiallisen ammattivallan käyttämisessä, terapian antaminen ei aina
auta, sanoo tutkimukset.
Viime
päivinä on puhuttu paljon Husun tapauksesta mediassa. Kävimme keskustelua
eräässä ryhmässä. Peräänkuulutin häpeän merkitystä ihmisen kasvussa oppia
oikean ja väärän eroa ja kuinka sen voima vallan väärinkäyttönä ja rooleihin
ajautumisina on erityisen vaikeaa, koska häpeä on tunne, jossa se herkästi siirretään
toisen kannettavaksi. Häpeä on kuitenkin ihmistä tervehdyttävä tunne ja kutsuu
meitä oikealle tielle. Liiallisena se on vaurioittavaa.
Kun asioita
psykologisoidaan vain persoonallisuuden tasolle, totuus usein unohtuu. Lopussa
erään ammattilaisen näkemys persoonallisuuteen vaikeuksia synnyttävänä
tekijänä. Kun kaltoin kohtelussa tuijotetaan vain persoonallisuuteen, ihminen
irtoaa yhteydestä kohteluun ja tapahtumiin elämässä. Persoonallisuususkovaiset
näkevät ainoastaan ongelmia käyttäytymisessä ja todistavat tätä vimmalla
ympäristön ihmisten avulla, mediassa, tieteessä, puhumattakaan uskonnoista.
Itse olen kokenut julman tunkeutumisen elämääni kaltoin kohtelussa. Seurauksena
ei ollut persoonallisuushäiriö tunne-elämästä tulleena, mitä sitäkin yritettiin
todistaa, kun epätoivossani kirjoitin ylentäviä runoja. Sen sijaan minun
mieleni hajosi jatkuvasti, en saanut puhettani esiin, kirjoitukseni olivat
epäloogisia, käyttäytymiseni pelokasta ja hätääntynyttä, välillä vetäytymistä,
joskus aggressiivista huutoa. Julmuus tapahtui nuoruudessa, enkä saanut apua,
vaikka pyysin, sain selvitä yksin. Persoonallisuudestani nousi esiin ylös
pyrkimystä, oman arvon nostamista ja se näkyi myös pukeutumisessa, pukeuduin
kuin kuninkaalliset, ja julma syrjintä johti myös siihen, että minulle tuli
erittäin vaikea esiintymispelko.
Tässä
seuraavassa alla olevassa ammattinäkemyksessä huomaa sen, ettei siinä huomioida
sitä, että asiat eivät liity aina persoonallisuuteen, yhteisö voi kieltää,
torjua ja estää yksilöä kokemasta ja näkemästä asiaa, kuulematta häntä, ja
valta aiheuttaa ongelmia. Tämä ei tarkoita sitä, että persoonallisia ongelmia
ei olisi, mutta ne ei aina ole niitä. Kohdallani toimittiin juuri näin, esim.
työpaikalla en päässyt puhumaan ja puolustamaan itseäni, vaan minun kokemukset
ja näkemykset luotiin selkäni takana kuulematta minua. Se oli sosiaalista
todellisuutta ja valtataistelua, mitä ei useinkaan huomioida psykologiassa ja
lääketieteessä, jos taiteessakin sitä esiintyy. Tuntuu siltä, että nuo ammattivallan
edustajat tulevat paremmista piireistä, ei aina. Surullista seurata esim. Jörn
Donnerin tapausta.
Elämä on
kulkemista minuuden tietoisen ja tiedostamattoman ohjauksessa, ei ole
turhauttavampaa kuin kulkea toimintojen ketjuissa ilman oikeutta vaikuttaa
elämän menoon ja uskoa kohtalonomaisesti, kaikki järjestyy tyylillä.
Raija
Torjutun häpeän
taakka, onko sellaista? Kun ei ole ollut keinoja eikä rohkeutta kohdata häpeää
ja sen aiheuttamaa ahdistusta, se torjutaan ja kielletään. Tästä voi olla
seurauksena tietynlainen alitajuinen tiedostamaton torjuntamekanismi koettaessa
häpeää ja ahdistusta eri tilanteissa elämän varrella. Tällaisen torjunnan alue
on laaja.
Torjunta ja kieltäminen ilmenee valehtelemisena, vetoamisena olosuhteisiin, syyttämällä ja syyllistämällä muita ihmisiä, teoretisointina ja "psykologisointina" jne. Tällaisen mekanismin voi havaita yksilön koko persoonallisuuden pysyvänä piirteenä.
Tällainen henkilö ei kykene rehelliseen itsetukiskeluun. Hän puolustelee omaa huonoa käyttäytymistään tai epäonnistumistaan hakemalla syytä ulkopuolelta, toisista ihmisistä ja olosuhteista. Hän kompensoi itsepetoksen aiheuttamaa alemmuuden ja huonommuuden tunnettaan nostamalla esille muiden ihmisten vikoja, epäonnistumisia ja huonoa käytöstä. Ja saa siitä kieroa tyydytystä.
Torjunta ja kieltäminen ilmenee valehtelemisena, vetoamisena olosuhteisiin, syyttämällä ja syyllistämällä muita ihmisiä, teoretisointina ja "psykologisointina" jne. Tällaisen mekanismin voi havaita yksilön koko persoonallisuuden pysyvänä piirteenä.
Tällainen henkilö ei kykene rehelliseen itsetukiskeluun. Hän puolustelee omaa huonoa käyttäytymistään tai epäonnistumistaan hakemalla syytä ulkopuolelta, toisista ihmisistä ja olosuhteista. Hän kompensoi itsepetoksen aiheuttamaa alemmuuden ja huonommuuden tunnettaan nostamalla esille muiden ihmisten vikoja, epäonnistumisia ja huonoa käytöstä. Ja saa siitä kieroa tyydytystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti