AMMATTIVALLAN ONGELMIA

Nuoruuden hurmassa intoilin äidilleni psykologian viisauksista. Äitini sanoi, ”ai, sinä käytät vielä sitä vanhaa tietoa”. Ymmärrän hyvin hänen näkemyksensä, psykologisella vallalla oli merkittävä vaikutus hänen elämäänsä, ja totuuden muuttamisessa toiseksi kuin se oli. Psykologisoiminen on nykypäivän ongelma lääkäreillä, psykologeilla jos tavan tallaajillakin. Ihmistä tutkitaan kuin irrallisena todellisuudesta, psykologisesti ilman yhteyttä ympäröivään todellisuuteen ja tekoihin mitä häneen kohdistetaan. Ymmärrän satunnaisen tarinoihin tukeutumisen mielen nostamisessa, mutta en totuuden vesittämistä. Psykologisoiminen on kuin jakamista hyväksi ja pahaksi, vanhaa raamatullista liturgiaa, sokea ei tarvitse olla. Käyttäytymistä päätellään vain persoonallisuuden kautta, suuttua ei saa, jos puukolla isketään tai henkisesti kidutetaan, se on persoonallisuushäiriö ja näkyy hoidon antamisessa. En väitä, että näin on aina, hyvääkin on. Valta toiseen nähden on kuin Jumala, mitä ei kyseenalaisteta, uhrit stigmatisoidaan. Myös tieteen näkemyksissä eettisesti nähdään ongelmia liiallisen ammattivallan käyttämisessä, terapian antaminen ei aina auta, sanoo tutkimukset.

Viime päivinä on puhuttu paljon Husun tapauksesta mediassa. Kävimme keskustelua eräässä ryhmässä. Peräänkuulutin häpeän merkitystä ihmisen kasvussa oppia oikean ja väärän eroa ja kuinka sen voima vallan väärinkäyttönä ja rooleihin ajautumisina on erityisen vaikeaa, koska häpeä on tunne, jossa se herkästi siirretään toisen kannettavaksi. Häpeä on kuitenkin ihmistä tervehdyttävä tunne ja kutsuu meitä oikealle tielle. Liiallisena se on vaurioittavaa.

Kun asioita psykologisoidaan vain persoonallisuuden tasolle, totuus usein unohtuu. Lopussa erään ammattilaisen näkemys persoonallisuuteen vaikeuksia synnyttävänä tekijänä. Kun kaltoin kohtelussa tuijotetaan vain persoonallisuuteen, ihminen irtoaa yhteydestä kohteluun ja tapahtumiin elämässä. Persoonallisuususkovaiset näkevät ainoastaan ongelmia käyttäytymisessä ja todistavat tätä vimmalla ympäristön ihmisten avulla, mediassa, tieteessä, puhumattakaan uskonnoista. Itse olen kokenut julman tunkeutumisen elämääni kaltoin kohtelussa. Seurauksena ei ollut persoonallisuushäiriö tunne-elämästä tulleena, mitä sitäkin yritettiin todistaa, kun epätoivossani kirjoitin ylentäviä runoja. Sen sijaan minun mieleni hajosi jatkuvasti, en saanut puhettani esiin, kirjoitukseni olivat epäloogisia, käyttäytymiseni pelokasta ja hätääntynyttä, välillä vetäytymistä, joskus aggressiivista huutoa. Julmuus tapahtui nuoruudessa, enkä saanut apua, vaikka pyysin, sain selvitä yksin. Persoonallisuudestani nousi esiin ylös pyrkimystä, oman arvon nostamista ja se näkyi myös pukeutumisessa, pukeuduin kuin kuninkaalliset, ja julma syrjintä johti myös siihen, että minulle tuli erittäin vaikea esiintymispelko.

Tässä seuraavassa alla olevassa ammattinäkemyksessä huomaa sen, ettei siinä huomioida sitä, että asiat eivät liity aina persoonallisuuteen, yhteisö voi kieltää, torjua ja estää yksilöä kokemasta ja näkemästä asiaa, kuulematta häntä, ja valta aiheuttaa ongelmia. Tämä ei tarkoita sitä, että persoonallisia ongelmia ei olisi, mutta ne ei aina ole niitä. Kohdallani toimittiin juuri näin, esim. työpaikalla en päässyt puhumaan ja puolustamaan itseäni, vaan minun kokemukset ja näkemykset luotiin selkäni takana kuulematta minua. Se oli sosiaalista todellisuutta ja valtataistelua, mitä ei useinkaan huomioida psykologiassa ja lääketieteessä, jos taiteessakin sitä esiintyy. Tuntuu siltä, että nuo ammattivallan edustajat tulevat paremmista piireistä, ei aina. Surullista seurata esim. Jörn Donnerin tapausta.

Elämä on kulkemista minuuden tietoisen ja tiedostamattoman ohjauksessa, ei ole turhauttavampaa kuin kulkea toimintojen ketjuissa ilman oikeutta vaikuttaa elämän menoon ja uskoa kohtalonomaisesti, kaikki järjestyy tyylillä.

Raija

Torjutun häpeän taakka, onko sellaista? Kun ei ole ollut keinoja eikä rohkeutta kohdata häpeää ja sen aiheuttamaa ahdistusta, se torjutaan ja kielletään. Tästä voi olla seurauksena tietynlainen alitajuinen tiedostamaton torjuntamekanismi koettaessa häpeää ja ahdistusta eri tilanteissa elämän varrella. Tällaisen torjunnan alue on laaja.
Torjunta ja kieltäminen ilmenee valehtelemisena, vetoamisena olosuhteisiin, syyttämällä ja syyllistämällä muita ihmisiä, teoretisointina ja "psykologisointina" jne. Tällaisen mekanismin voi havaita yksilön koko persoonallisuuden pysyvänä piirteenä.
Tällainen henkilö ei kykene rehelliseen itsetukiskeluun. Hän puolustelee omaa huonoa käyttäytymistään tai epäonnistumistaan hakemalla syytä ulkopuolelta, toisista ihmisistä ja olosuhteista. Hän kompensoi itsepetoksen aiheuttamaa alemmuuden ja huonommuuden tunnettaan nostamalla esille muiden ihmisten vikoja, epäonnistumisia ja huonoa käytöstä. Ja saa siitä kieroa tyydytystä.