Me melkein
kaikki tiedetään, kuinka asioiden pitäisi olla, hyvät käytöstavat toista
kohtaan, kuunteleminen, kohtaaminen aidosti, luottaminen, uskominen ja
arvostaminen, ihanteita löytyy roppakaupalla. Mutta silti me kuljemme toistemme
ohi. Ihanteita on luotu kautta aikojen, mutta tuo ihmisen nurja puoli vain
tahtoo pitää pintansa.
Ajattelun
aikana ja tunnekokemuksen läsnä ollessa, me voimme olla täysin eri maailmoissa
toisiimme nähden, eivät kuvat eivätkä sanat kerro sitä, emme tavoita toista.
Itselläni olen huomannut viimeisinä vuosina, ettei musiikki enää tavoita minua,
ei synny tunne-elämyksiä, herkistyn kyllä, mutta ne eivät luo sellaista
tunnesyvyyttä, mikä puhuttelisi minua. Ja minä tiedän, ja suon mielelläni toisille
ne tunteet ja voiman, jota musiikki voi antaa. Ehkä pitkä aika elämässäni ilman
tunteita on vienyt minut enemmän sanojen maailmaan, ja niitä rakastan.
Läsnäolossa
ei ehkä aina synny ymmärrystä toisen kokemukseen. Mutta sitä ei välttämättä
tarvitse syntyä tunnetasolla, sillä kunnioittamisen arvostuksessa kuunteleminen
riittää, usko ja luottamus siihen mitä toinen kertoo, sokea ei tarvitse olla.
Mutta liian usein olen todennut, että kuuntelijat, jotka eivät usko toisen
kertomaa, luovat vain oman version kuulemastaan ja käyttävät valtaa väärin.
Sitten mennään toiselle tasolle, ratkaisijan rooliin, opettajan hommiin,
yritetään auttaa ystävä pois hädästä, luomalla toiselle toimintamalli,
ihanteellisempaa olisi antaa kertojan ratkaista itse. Tämä edellinen ei estä
konkreettista auttamista, se on ihmisoikeus.
Vaikka minä
muodossa kertomuksia usein pilkataan, se on kuitenkin ainoa tie kertoa, löytää
ja tavoittaa omat tunnekokemukset, sillä toisen tunteita emme voi kokea, ja
niiden tulee antaa tulla rauhassa, niin että yksilö voi kokea ne itse, miltä ne
tuntuvat. Liian suuressa rasituksessa tunteet transferoituvat, siirtyvät toiseen
tiedostamatta, ajattelemattomuudessa siirretään syyllisyyden kautta toiseen. Kysely
auttaa usein jäsentämään ja sanoittamaan kokijan tutkimusta omiin tunteisiin.
Jokaiselle ihmisellä on oikeus säilyttää oma todellisuutensa, se on
mielenterveyden perusta. Voimme kokea empatiaa, ja tavoittaa toisen kokemuksen
merkitystä, siihen täytyy pyrkiä.
Meillä on
taipumus alkaa analysoimaan ja psykologisoimaan toista ihmistä, hänen
luonnettaan, persoonallisuuttaan, elintapojaan, koulutustaustaa, älykkyyttä.
Tuntuu siltä, että kaikkea psykologisoidaan, luin luonnekuvauksia eri
sivustoilta, jotka olivat niin psykologisoituja, että tyrmistyin. Sosiologian
professori Antti Eskola on sanonut, ”ihmisen luonne on elämänkokemukset”. Jos kunnioittaa
ihmistä, silloin ei lähde arvostelemaan hänen elämäänsä, josta kokemukset ovat
tulleet ja vallankin vääntämään niitä persoonallisuuden piirteiksi, jotka
minulle tarkoittavat enemmän vallassa olijoiden ihmiskuvia, ei osattoman ja
oikeudettoman ihmisen.
Oppimisessa
vuorovaikutus on merkittävin vaikuttaja, toisten näkemysten kuuleminen ja
näkeminen, mennään mukaan niihin näkemyksiin tiedon lisäämisessä ja opitaan niiden
kautta. Tasavertaisessa ihmisten kohtaamisessa ja kohtelussa ei valtaa anneta
toisen yli, sillä se estää kuulemisen, vie tarkkailijan rooliin, jossa jakaminen
ja yhdistäminen katoaa. Oppijan rooli on aika hyvä mielekkään nöyryyden
oppimisessa.
Suomi on
tällä hetkellä valheiden ja ylimielisyyden tilassa politiikan kiemuroissa.
Pitkän linjan näkemykseni on, että kansaa on nöyryytetty hätätilaan talouden
kautta, jolloin aggressiot nousevat pintaan ja alkaa syrjinnän mekanismit nousta
ylös, eloonjäämiskamppailu tekee ihmisestä suden.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti