KATOAAKO UNELMAT JA TOIVO, MIKSI?

Joku teki kyselyn twitterissä, toteutuiko unelma-ammattisi. Vastauksista huomasin, että suurimmalla osalla ei. En ole siis yksin. On tuhat syytä, miksi unelmat voivat kadota, ja pitää uskaltaa kysyä, mihin ne katoavat, mikä meidän teitämme johtaa, yhteiskunta, politiikka, ideologiat, ihmiset, köyhyys, huono tuuri, sattumat, Jumala jne.

Elämäni on täynnä unelmien katoamista. Nuorena menetin terveyttäni ruuan puutteen vuoksi, perusopinnot eivät mahdollistuneet köyhyyden ja koulun puuttumisen vuoksi. Ensirakkauteni menetin itseeni kohdistuneen rikoksen vuoksi. Asioita sain korjattua vanhempana, löysin rakkauden, mutta se murtui pahojen traumojen vuoksi, joita oli molemmilla, voimat loppui. Sain opiskella yhteiskunnan korjaavien toimien vuoksi vanhempana, mutta en unelma ammattiini. Menetin ihmisoikeudet, koska puhuin ja kirjoitin asioista. Menetin puhekykyni, koska minut alistettiin hiljaisuuteen. Mitä minulta vielä voidaan viedä? Minun menetyksissä yhteinen tekijä on ollut yhteiskunnan ja ihmisten käyttämä valta. Syvintä, mitä minussa on ollut, on oppimisen halu, mutta puheen estämisen vuoksi menetin sen, ääneni ei enää synny. Ei voi sanoa, että olisin saanut ihmisarvon. Yhteiskunnan ja ihmisten valta on saanut Jumalan oikeudet. Vallan väärin käyttö yhteiskunnissa uskontojen ja politiikan kautta vie ihmisyyttä kohti yksilön tuhoamista. Minua ei voi syyttää yrittämättömyydestä, olen siinä erittäin hyvä.

 Vierailin dementoituneen ystäväni luona. Kerroin hänelle seuraavan viikon retkistä, mihin menemme yhdessä, hänen ystävien tai minun kanssa. Puolen tunnin kuluttua hän kertoi, etteivät he ole tulleet hakemaan häntä näihin retkiin, ja hän on niin surullinen. Hän oli mennyt omaan menneisyyteen ja suruunsa, ja elänyt jo tulevan tapahtuman, se oli mennyttä.

Lapsi voi menettää omat unelmansa, koska hän ei voi unelmoida, ympäristö päättää mitä kehitetään, leikki, joka olisi unelmien syntysija, katoaa, koska hänet viedään muihin kehittämisen asioihin, suru vie pois ja syö unelman kuin dementoituneella, se katoaa menneisyyteen, siihen yhteiskunnan takomaan eetokseen, jossa ihmisellä ei saa olla unelmia, ihminen on kehitettävä työtä varten. Vuorovaikutuksen voima jää nk. luonteen ja temperamentin alle, vuorovaikutusmieli ei kehity, jossa yksilö yksilöityisi, ja synnyttäisi oma tahtoa ja halua omien mielikuvien kautta ilosta, toisten kohtaamisen kanssa ja kautta, kielen ja ihailun kautta. Luonnontieteellinen ihmiskuva estää yksilöä syntymästä ja luomasta unelmia. Masennus, suru ja ahdistus tuskan voimana eivät ole olleet minulle luovuuden ydintä, minkä unelmat tarvitsevat, ne tuovat muistikuvien siirtelyä, uusia ja unelmia synnyttävä luovuus tulee vapaudessa. Vanha Aatami, tuo ruumiin voima, on sitkas ja se voi elää ihmisyydessä pitkään.

Pääosin me siis kehitymme dementoituvaksi, koska aivoja ei käytetä monipuolisesti mieli ja tunteet huomioiden, yksilöksi kehittäen. Nuo muistisairaudet taitavat olla sittenkin yhteiskunnallinen tauti.

Raija