Ylemmyydentuntoinen,
ylimielinen, ylivertainen, ylpeä jne. Suomen kielessä on lukemattomia variaatioita
ja synonyymeja ehkä erilaisillekin asioille, mihin ne pohjautuvat, keneen ne
kohdistuu, missä asiassa ne vaikuttaa, kuka niitä saa käyttää, miten niitä
käytetään, milloin se sallitaan, missä sitä esiintyy. Ylpeys on kuolemansynti,
Raamattu opettaa. Äitini opetus oli, ” sen verran täytyy olla ylpeä, että pitää
rehellisyydestä kiinni”. Siitä olen pitänyt kiinni, mutta maailman palkka on
kiittämättömyys.
Monesti
kuulee sanottavan, unohda menneet, ja elä tulevaisuudessa. Sitten kuitenkin
ollaan niin kiinni tavoissa, ettei ihmiselle ole mahdollista unohtaa ja antaa
anteeksi, muistutetaan vanhoista tapahtumista käyttäytymällä epäillen.
Menneisyyttä kuljetetaan tavoissa, syylliseksi leimattu saa olla jatkuvasti
syyllinen uusissa asioissa ja tilanteissa. On kuin asenne olisi juurtunut
ihmisten mieliin pysyvästi, moraalinen kompassi näyttää aina punaista jonkun
ihmisen kohdalla, koska hänet luokitellaan rikolliseksi ja vilpilliseksi.
Epäiltyä pidetään syyllisen roolissa. Minua on pidetty mielisairaan roolissa yhteisövallalla,
tehden kaikkensa sen todistamisessa, että eläisin mielikuvitusmaailmassa. Ja sehän
on juuri kokemus, jossa raiskauksen yhteydessä minua ei uskottu, kun pyysin
apua, se tulkittiin mielikuvitukseksi. Näin saadaan minun mieleni jatkuvasti
järkytykseen. Olen ilmaa, minun sanomalle ei ole merkitystä, ”meitä ei
kiinnosta”, sanotaan.
Minut on
kasvatettu nöyräksi. Mutta ilmeisesti minussa on jotain sellaista ylpeyttä ja
sisäistä paloa, mikä näkyy kehossani, ja mikä luokitellaan ylpeydeksi. Enemmän
näen ongelmaa kuitenkin vallan väärin käytössä, asemassa, joka yksilöille
annetaan yhteisöissä. Epäluulo ja epäily ovat kuin paholainen, joka kulkee
ihmisten mielissä, kun niihin on annettu aseita, usein johtamisella. Siksi en
enää osaa pitää demokratiaa ihanteena, koska se on todistanut minulle enemmän
pahan voimaa kuin hyvän. Vallan ylivoima asemaa korostaen ja valtaa annettuna toiseen
nähden on aina vaarallista, koska sen fokus ei ole kunnioituksessa, vaan toiseen
tunkeutumisessa. Ihminen on laumaeläin, kun hänet johdetaan pahaan, hän ei
valitse oikeaa ja väärää, hän valitsee kumman puolelle menen.
Yhteisö on
luokitellut minut ylimieliseksi näkemyksistäni, ja tehnyt kaikkensa
todistaakseen minut mielikuvituksessa eläväksi, ettei totuus tulisi julki. Enkä
ole terrorisoinut totuudella, olen puuttunut räikeisiin epäkohtiin, kuten
lasten kaltoin kohteluun, mutta se on katsottu ylimielisyydeksi. Opiskeluni on
katsottu ylimielisyydeksi, muisteluni, kirjoittamiseni, puhumiseni, kaikki
mahdollinen tekeminen, jopa syöminen. Kun tätä on jatkunut 50 vuotta, eivätkö
jo rangaistukset riittäisi. Minun puuttumiset lasten kaltoin kohteluun voi laskea
yhden käden sormilla 35 vuoden ajalta.
Tällä mielikuvitus
näkemyksellä on yritetty nujertaa itsetuntoani ja saatukin se aikaan, yhäkin minua
rangaistaan, jos kerron mielipiteeni. Ei minua haittaisi, jos joku nauraa, tai
kyseenalaistaa, tai kritisoi, minut on suljettu pois ryhmästä. Kertokaa minulle
yksikin syy, miksi minun pitäisi tehdä Jumala yhteisöllisyydestä. Jeesuksen
ristiin naulitseminen, mikä on autoritaarisen kulttuurin vuoksi tulkittu
jumaluuden osoitukseksi enemmän kuin yhteisön turmeltumiseksi, unohtaa sen
asian, mikä siinä mainitaan, he uhrasivat vilpittömän.
Ne kerrat
kun olen jaksanut taistella tuota mielikuvitus syytöstä vastaan, olen saanut
lopulta todistettua valheiksi. Mutta se ei ole koskaan poistanut epäilyä, vaan
näyttää jopa siltä, että se on lisännyt taistelua, tuo nujerretaan, ja kun en
ole nujertunut, on poistettu yhteisöstä. Ei puolustautuminen ole välttämättä
hyve, siitä rangaistaan.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti