YLIMIELISYYS

Ylemmyydentuntoinen, ylimielinen, ylivertainen, ylpeä jne. Suomen kielessä on lukemattomia variaatioita ja synonyymeja ehkä erilaisillekin asioille, mihin ne pohjautuvat, keneen ne kohdistuu, missä asiassa ne vaikuttaa, kuka niitä saa käyttää, miten niitä käytetään, milloin se sallitaan, missä sitä esiintyy. Ylpeys on kuolemansynti, Raamattu opettaa. Äitini opetus oli, ” sen verran täytyy olla ylpeä, että pitää rehellisyydestä kiinni”. Siitä olen pitänyt kiinni, mutta maailman palkka on kiittämättömyys.

Monesti kuulee sanottavan, unohda menneet, ja elä tulevaisuudessa. Sitten kuitenkin ollaan niin kiinni tavoissa, ettei ihmiselle ole mahdollista unohtaa ja antaa anteeksi, muistutetaan vanhoista tapahtumista käyttäytymällä epäillen. Menneisyyttä kuljetetaan tavoissa, syylliseksi leimattu saa olla jatkuvasti syyllinen uusissa asioissa ja tilanteissa. On kuin asenne olisi juurtunut ihmisten mieliin pysyvästi, moraalinen kompassi näyttää aina punaista jonkun ihmisen kohdalla, koska hänet luokitellaan rikolliseksi ja vilpilliseksi. Epäiltyä pidetään syyllisen roolissa. Minua on pidetty mielisairaan roolissa yhteisövallalla, tehden kaikkensa sen todistamisessa, että eläisin mielikuvitusmaailmassa. Ja sehän on juuri kokemus, jossa raiskauksen yhteydessä minua ei uskottu, kun pyysin apua, se tulkittiin mielikuvitukseksi. Näin saadaan minun mieleni jatkuvasti järkytykseen. Olen ilmaa, minun sanomalle ei ole merkitystä, ”meitä ei kiinnosta”, sanotaan.

Minut on kasvatettu nöyräksi. Mutta ilmeisesti minussa on jotain sellaista ylpeyttä ja sisäistä paloa, mikä näkyy kehossani, ja mikä luokitellaan ylpeydeksi. Enemmän näen ongelmaa kuitenkin vallan väärin käytössä, asemassa, joka yksilöille annetaan yhteisöissä. Epäluulo ja epäily ovat kuin paholainen, joka kulkee ihmisten mielissä, kun niihin on annettu aseita, usein johtamisella. Siksi en enää osaa pitää demokratiaa ihanteena, koska se on todistanut minulle enemmän pahan voimaa kuin hyvän. Vallan ylivoima asemaa korostaen ja valtaa annettuna toiseen nähden on aina vaarallista, koska sen fokus ei ole kunnioituksessa, vaan toiseen tunkeutumisessa. Ihminen on laumaeläin, kun hänet johdetaan pahaan, hän ei valitse oikeaa ja väärää, hän valitsee kumman puolelle menen.

Yhteisö on luokitellut minut ylimieliseksi näkemyksistäni, ja tehnyt kaikkensa todistaakseen minut mielikuvituksessa eläväksi, ettei totuus tulisi julki. Enkä ole terrorisoinut totuudella, olen puuttunut räikeisiin epäkohtiin, kuten lasten kaltoin kohteluun, mutta se on katsottu ylimielisyydeksi. Opiskeluni on katsottu ylimielisyydeksi, muisteluni, kirjoittamiseni, puhumiseni, kaikki mahdollinen tekeminen, jopa syöminen. Kun tätä on jatkunut 50 vuotta, eivätkö jo rangaistukset riittäisi. Minun puuttumiset lasten kaltoin kohteluun voi laskea yhden käden sormilla 35 vuoden ajalta.

Tällä mielikuvitus näkemyksellä on yritetty nujertaa itsetuntoani ja saatukin se aikaan, yhäkin minua rangaistaan, jos kerron mielipiteeni. Ei minua haittaisi, jos joku nauraa, tai kyseenalaistaa, tai kritisoi, minut on suljettu pois ryhmästä. Kertokaa minulle yksikin syy, miksi minun pitäisi tehdä Jumala yhteisöllisyydestä. Jeesuksen ristiin naulitseminen, mikä on autoritaarisen kulttuurin vuoksi tulkittu jumaluuden osoitukseksi enemmän kuin yhteisön turmeltumiseksi, unohtaa sen asian, mikä siinä mainitaan, he uhrasivat vilpittömän.

Ne kerrat kun olen jaksanut taistella tuota mielikuvitus syytöstä vastaan, olen saanut lopulta todistettua valheiksi. Mutta se ei ole koskaan poistanut epäilyä, vaan näyttää jopa siltä, että se on lisännyt taistelua, tuo nujerretaan, ja kun en ole nujertunut, on poistettu yhteisöstä. Ei puolustautuminen ole välttämättä hyve, siitä rangaistaan.

Raija