TIEDOSTAMATTOMANA

Vasta aikuisena, kun sain opiskella ihmisyyden teorioita, ymmärsin kuinka minuuteni oli särkynyt ja kulkenut eri minuuden puolia olosuhteiden vaikutuksesta, kun aidolle ja todelliselle minuudelle ei ollut mahdollisuutta. Mutta minuuden viitekehitykset on kirjoitettu oman halun ja tahdon ilmentymiksi, eikä tiedostamattomassa olemisen ongelmiksi. Olen ollut aina ihminen, joka pyytää apua toiselta ihmiseltä, kysyy neuvoa ja yrittää ottaa asioista selvää. Niinpä olen kirjoittanut myös Suomen kansan mielenterveyden vastaavalle asiantuntijalle Hannu Lauermalle muutama vuosi sitten. Kuten jo aikaisemmin kerroin, kirjoitin kolme viikkoa ennen tiedostamattomaan joutumista aggressio tutkijalle, psykologian professori Kirsti Lagerspetzille peloistani 1979, kun itsen määräämisoikeus oli riistossa, vaillinaisesti ja hätäisesti muutamin sanoin. Lagerspetz vastasi 20 vuoden kuluttua, kun kyselin asiasta, miten se vaikutti, Lauerma ei koskaan.

Kun nuoruudessa itsen määrääminen riistettiin, sitä ei ymmärtänyt silloin, koska tietoista tahtoa ei vielä ollut kertynyt kokemukseen juuri lainkaan, sitä joutui toisten ohjaamaksi, kuin jatkona lapsuuden vanhempien kasvatukselle, ja totteli vain käskyjä. Toimin pedofiilin käskystä, silloisen vuokranantajan, ja altistuin raiskaukselle. Kun katson historiaani, se on erittäin loogisten tapahtumaketjujen seurausta. Kun tiedostamattomaan joutuu, lääkäri testaa potilaan ymmärryksen tilan. Minuun ei saatu yhteyttä enkä ymmärtänyt mitä puhuttiin, vaan puhuin omiani, täysin perunoita.

Kun 1978 tai 79 työnantaja uhkasi elämän menetyksellä ellen suostu heidän koulutukseensa, menetin itsen määräämisen. En ymmärtänyt pelätä silloin tarpeeksi, ja olin jälleen kauhun maastossa. Ja niin minä jouduin tiedostamattoman minuuden puolen vietäväksi kolmessa viikossa koulutuksen alkamisesta. Kun ihminen joutuu tiedostamattoman alle, hän ei tiedä mitä hän tekee. Sen voisitte muistaa aina, kun mielenterveysongelmainen kulkee kadulla ja puhuu itsekseen.

Niinpä minäkin olin lähtenyt tiedostamattoman voimasta tekemään tekoja joita olin oppinut elämässäni, kulkemaan keskellä yötä ja mennyt soittelemaan naapurien ovikelloja. Palatessani suljetulta mielisairaalasta löysin lapun parisänkyni päädystä, jonka olin piirtänyt vaipuessani tiedostamattomaan. Olin piirtänyt kolmion, jonka sisään olin kirjoittanut, ”satuhäät”. Silloinen poikaystäväni, ja myöhemmin mieheni ei huomioinut asiaa. En ollut opiskellut geometriaa eikä "Satuhäät" ohjelmaa vielä ollut olemassa.

Kun ajattelen, että nämä tapahtumat elämässäni ovat vain aiheuttaneet syrjintää ja hulluksi leimaamista, se on ollut raskas taakka minulle. Voin vain kysyä, missä on vastuu. Jokaisen ihmisen itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava. On jokaisen ihmisen oma asia, uskooko hän Jumalan ohjaukseen vai luonnon lakeihin, ja/vai psyyken toimintahäiriöihin. Sen ainakin tiedän nyt, että Suomen valtio ja kulttuuri eivät välitä siitä, miten ihmisen käy. Hänestä etsitään vaan vikoja millä todistetaan häntä kelvottomaksi yhteisöön, hänet voidaan sulkea pois ihmissuhteista, koska hän on luokiteltu syyntakeettomaksi. Kysynpä vaan, mitkä ovat Suomen ihmisoikeudet minun kohdallani?

Minulle nämä asiat eivät ole ylpeyden asia, en kerro näistä mielelläni, mutta pidän niin tärkeänä itsen määräytymistä, että taistelen sen oikeuden puolesta, se on ihmisoikeutta, se on yksilön oikeutta. En halua ottaa kantaa siihen, onko Jumala olemassa ja onko tämä Jumalan todistamista, se ei mielestäni ole kenenkään tehtävä, eikä sitä ole oikein tulkita, se on tapahtunut mikä on tapahtunut.

Kun olin vain pilkan ja ivan kohteena, minun oli itse etsittävä ratkaisuja ongelmaan. Kun elämääni tuli riittävä turvallisuus mieheni tukemana, aloitin mieleni tutkimisen, koska apua en saanut virallisesta terveydenhuollosta. Kirjasta tuli uskonnollinen, koska ne välineet olin saanut kotoa, turvautumisen Jeesukseen. Se on psyykkisen puolustuksen kuvaus, niin kuin mieli tekee asiat, luo ne kauniimmaksi, mutta todellisuus on toinen. Valitettavasti WSOY:lla silloin työskennellyt Virkkunen hylkäsi käsikirjoituksen, ja ilmaisi, että siinä on liikaa maneereja. Siellä on niitä teoissa, koska ihmisen mieli alkaa toimia juuri niin, kun menettää itsen määräytymisen, toistaa tapahtumia.

Raija