Syyllisyys
on ehkä vaikeimpia asioita, mitä ihminen joutuu elämässään kohtaamaan. En lähde
veikkaamaan sitä, onko syyllisyys synnynnäistä, uskon siihen, että kasvatuksella
ja opetuksella voidaan saada ihmiselle omatunto, ja se voi kehittyä sekä
inhimilliseksi, että ja/tai liian tuomitsevaksi. En usko, että biologismi
määrää ihmisen pyrkimykset vapaassa tilanteessa, se tekee sen väkivallan alla,
muutoin ihminen hamuaa henkistä tilaa, joka antaa tyydytyksen itseen.
Ongelmallisin tieteen virhe ihmisyyttä tutkittaessa on ollut se, että itsetutkiskelulle
ei ole annettu arvoa. Tuo luonnontieteelliseltä puolelta tullut ulkoinen havainnointi
on tuonut mittavat määrät yhteiskuntaan rasitteita. Toiset ihmiset ovat tulleet
toisilleen hallitsijoiksi ja valvojiksi, ja tuottaneet ongelmia enemmän kuin yhteiskunta
pystyy kestämään taloudellisesti ja kulttuurisesti, vaan se tuhoutuu. En pidä arvottomana
lääketieteen kehitystä, ehkä mielenkin teoriat ovat tuoneet kehitystä, ja ongelman
ydin on yhteiskunnallisessa vallankäytössä, uskonnot mukaan lukien. Nuo
hallitsemisen mallit tulevat luonnontieteen puolelta, apinakaudelta. Yksi tutkimattomimmista
alueista on kohtelusta tullut väkivallan seuraus, jossa voi olla seurauksena
hallitsemisen tarvetta.
Kasvatuksen
ja opetuksen tärkeimpiä ulottuvuuksia on eriyttäminen. Se, että ihminen oppii
erottamaan oppimisella mielen, kielen, tunteet ja kehon. Ellei ihminen opi
tätä, hän jää mielivaltaisen ihmisyytensä vangiksi. Mieli alkaa reagoida reaktiivisesti,
emme kuule, emme näe, mitä on tapahtumassa, vaan tulkitsemme ja arvotamme toisia
oman mielen mukaan, taistelemme vallasta, ja menetämme kunnioittamisen taidon.
Kaikkein viheliäimpiä asioita on se, että sanan merkitykset katoavat, puhumme
mielikuvien kautta.
Ihminen
tarvitsee mielen, mutta hänen ei tarvitse jäädä mielen vangiksi. Mieli on
aistimusten valtakuntaa, ja ihminen saa ja voi nauttia kehostaan. Kun ihminen
ei käsittele omaa syyllisyyttään, minkä kulttuurit vääjäämättä tuottavat, hän
jää mielikuviensa vangiksi, ja uusissa tilanteissa havaitsee vain oman mielikuvansa
kautta, eikä sitä mitä sanakieli ilmaisee toisen sanomana. Jos ihmistä kohdellaan
väkivaltaisesti, hänen psyykensä puolustautuu, ja mielikuvat ottavat vallan,
jopa hajottavat mielen ja siinä syntyvät kuvat. Olen elänyt psyyken puolustuksessa
vuosikymmeniä, mutta tiedän, että tästä vankilasta voi vapautua ja oppia kuulemaan
sitä mitä ihmiset puhuvat. Mutta se vaatii kunnioittamista ja väkivallattomuutta.
Jokaisella
meillä on mielikuvat, jotka ovat vaativia ja pakottavia, täytyy oppia
kuuntelemaan itseänsä niin, että erottaa ne havaitusta, eikä usko vain omaan
mieleen. Ihminen voi myös oppia asenteelliseksi, eli ongelma on ajattelun
tasolla. He ilmaisevat arvostamattomuutensa toiseen ihmiseen, ja paljastavat
sen ilmaistun asian sisällöllä, ”sinä elät mielikuvituksessa”, ”olet osaamaton”,
”olet ymmärtämätön” ”havaitset väärin” eivätkä kuule mitä toinen sanoo ja kun
he eivät ota tosissaan toisen kokemusta ja muistia, he mitätöivät toisen ihmisen.
Jos ihminen
ei käsittele omia mielikuviaan, tunteitaan ja mielen kokemuksiaan, hän heijastaa
ne toiseen. Tunteiden ongelmana ovat äärilaidat, ylevyys ja alentaminen. Kun
ihminen ei käsittele tunteitaan, hän nostaa itsensä ylevyyteen psyyken
puolustuksessa ja alentaa toisen ihmisen, joskus päinvastoin ja se voi myös kohdistua
itseen ja näkyy persoonallisuudessa. Taustalla voi olla esim. ydinperheen alistamissuhteet,
mies alistaa vaimoaan tai päinvastoin. Sosiaalisissa suhteissa yhteisön piirissä
kohtaa usein sitä, että aletaan mitata ihmisen kärsimystä ja ikään kuin
toisille sallitaan sitä ja toisille ei. Ja kärsimykset voivat kasvaa liian
suuriksi hänelle jota ei kuulla, ja hän tekee itsemurhan.
Mieltään
tutkimattomat ihmiset saattavat hurrata elämäiloa hedonistisesti, nauttiessaan
vain kehomielestään, unohtaen syvälliset tunteet ja miten ne vaikuttavat toisiin.
He eivät kanna vastuuta, ja ilmaisevatkin usein, etteivät tunne häpeää eikä
syyllisyyttä, vaikka kohtelevat toisia brutaalisti. Asian esiin tuovat leimataan
häiriköiksi, ja kun yhteiskunta arvostaa yli kaiken toisen arviointia toisesta,
se itse asiassa tuottaa ongelmia ja syrjäytymistä, mitkä lopulta muuttuvat persoonallisuuden
häiriöiksi, ja tuovat sosiaalisten taitojen negatiivisen kehityksen, mikä luo
vain valta-asemia ja luokkayhteiskuntaa.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti