PALJASTUMISEN RAADOLLISUUS

Paljastuminen on ihmiselle vaikeimpia asioita syyllisyyden rinnalla. Pääsiäinen on aika, jolloin puhutaan tuon kärsimyksen avautumisesta ihmisen elämässä. Jeesus kärsi ristillä, kärsimys päättyi ja alkoi elämä, rakkaus voitti. Totuus tuli esiin, hän liittyi Jumalan pojaksi, syntyi elämänvoima ja uusi alkoi.

Psykologian tutkija Johar jakaa ihmisen minuuden neljään osaan, itselle sekä muille näkyvä ja salattu. Näemme siis totuuden hyvin vaikeiden vaiheiden kautta. Puhumme kuinka olemme rehellisiä, mutta todellisuudessa näemme totuuden hyvin vaillinaisesti, ja se on askeleita erilaisten vaiheiden kautta, ja sittenkin ihmisyyden totuudesta osa on aina piilossa. Meitä suojaa sekä turmelee roolit, joita yhteisö antaa, mitä otamme, ja mitkä ovat virallisia nimettyjä, mitkä ovat minuuden eri puolissa vaikeasti hahmotettavissa. Puhuuko ihminen opittua, puolustautuuko hän psyykestään, onko hän roolinsa vanki, onko hän pakotettu tiettyyn totuuteen, yhteisesti hyväksyttyyn, vai vaelteleeko hän tiedostamatta asioiden yhteyksiä. Kun kuuntelee ihmisiä, usein huomaa, että sanakielellinen moninaisuus puuttuu, persoonallisuus ei tule esiin ja luovan puolen käyttö, kun on jäänyt vankilaan roolin alle.

Kuinka sitten selvitellä riitoja, kuinka sovitella, kuinka tutkia, kuinka paljastaa totuus? Tapahtumaa kannattaa lähestyä kuin sipulin kuorimista, aina tulee näkyviin uusia näkemyksiä, ja uusia todellisuuksia. Sisältä pitäisi löytyä asian ydin, totuuden hahmotus, inhimilliset tekijät ja periaatteiden etsiminen, sovitut arvot ja oikeudet, joita pelisäännöillä toteutetaan. Asiat, mitkä jäävät vain mielikuvituksen varaan, synnyttävät epätietoisuutta, mikä ahdistaa ihmistä, ihmisen identiteetti rakentuu pysyvyydestä, luottamuksesta ja turvasta siihen, että asioilla on loogisuutta ja merkityksellisyyttä. Tunteet sitovat yhteen, rakentavat inhimillisyyttä ihmisten välille, rakkautta ja välittämistä. Jos ajaudumme vain mielikuvien maailmaan, eivät myöskään tunteet aitoina pääse esiin, syntyy epätietoisuus, mikä synnyttää pelkoa menetyksestä, hylkäämisestä ja pettämisestä, perusasiat mielen murtumiseen.

Kun sipulia kuorii, ensiksi tulevat esiin julkisesti esitetyt asiat, ne joilla uskotaan olevan hyväksyntä, ja kun asia onkin toisin kuin julkisesti esitetään, ihminen joutuu häpeään paljastuessaan, tahattomien tapahtumien seurauksena. Sitten ovat julkiset häpäisyt, jotka ovat enemmän vallan väärin käyttöä kuin totuuden etsimistä. Pääsääntöisesti, erimielisyydet joita olen elämässäni kohdannut, ovat olleet ratkaisuiltaan tuomitsemista. Tuomion antajat tuomitsevat syylliseksi kuvitellun ihmisen, haluavat unohtaa sen jälkeen asian, ja siitä ei saa puhua. Jos uhri puhuu, hänelle ilmoitetaan, se on sinun ongelmasi, meitä se ei enää kiusaa. Ei kiusaa niin, kun syyllisyys on siirretty toisen kannettavaksi.

Kun konflikti syntyy, ensimmäinen näkyvä kerros on julkinen, jossa odotetaan hyväksyntää, olenko minä yhteisön jäsen, etten joudu heidän hylkäämäkseen, mainetta suojellaan viimeiseen pisaraan asti. 

Seuraavaksi tulee psyykkinen taso, ihminen suojautuu, kieltää asian, tarkistaa todisteet, kuka tietää, kuinka selviydyn niin, että tarina on pitävä ja uskottava. Sitten aletaan rakentaa mielikuvista mahdollista kokonaisuutta. Jos ne eivät sovi arvomaailmaan, niistä valitaan itselle sopivat, miellyttäviltä ihanteiden mukaiset, arvostamattoman ihmisen kertomukset hylätään. Vasta viimeisenä, jos juuri koskaan tulevat ihmisen todelliset teot ja motiivit, josta on pyritty karsimaan pois se mitä on tehty väärin. Erittäin harva ihminen pystyy anteeksiantoon ja tunnustamaan rikoksensa. Ihminen pakenee totuutta tarinoiden avulla, ja siihen on moni keinoja aina tekemisestä kirjallisuuteen. Joskus on hyvä karata epätodellisuuteen, sillä totuus on myös raskasta. Helpoimmaksi kohdata elämän karikot olen todennut, että tekee mahdollisimman paljon oikein ja rehellisesti, eikä pyri valtaan hallitsemaan muita.

Paljastuminen ei ole elämän mukavimpia asioita. Se kuitenkin helpottaa ja vapauttaa ihmistä, kun on kohdannut syyllisyytensä ja saa elää totuudessa. Ihminen vapautuu mielikuviensa vankilasta, psyyke ei tuota ahdistusta ja mieli rauhoittuu. Jos syyllisyys siirretään toisten kannettavaksi, ihminen ahdistuu yhä enemmän, ja kokee kauhua. Toisen uhraaminen omien tekojen vuoksi, tekee olon yhä tukalammaksi. Juuri näin on toimittu yhteisöissä, joissa olen elänyt, ja kaikilla on paha olla, syytetyt suljetaan pois yhteisyydestä ja annetaan hänen kärsiä, mutta ei huomata, että yhtä suuri kärsimys on syntynyt itselle. Ja jälleen juostaan pakomatkalle valheiden karuselliin. Tällöin kerätään itselle tukijoita, omiin valheisiin ja kerrotaan tarinaa ympäristöön, jolloin puhutaan mielikuvajohtamisesta.

Raija