HYVÄ JA PAHA AHDISTUS

Ahdistuksen alkuperä on syntymäpuristuksesta syntyneenä muistissa. Ahdistumme kun koemme uhkaava tai pelottavaa. Pikkuhiljaa muistoihin kertyy ahdistusainesta, joka syntyy sekä tulevan että menneen suhteesta kokemuksissa. Ahdistus on positiivinen ilmiö, kun se laittaa ihmisen oppimaan, esim. oma ihanne ja realismi ristiriidassa ja syntyvän ahdistuksen seurauksena ihminen alkaa ratkoa ongelmaa, käyttää luovaa kykyään ja tekee kompromisseja oman halun, tahdon ja tilanteen vaativan muutoksen alla.

Negatiivisessa liiallisessa ahdistuksessa ihmisen mieli voi tuhoutua, ajatukset hajoavat eikä ihminen saa yhteyttä itseensä. Ahdistuksen syyt voivat olla monenlaisia, nuoruudessa näppylä nenässä saa aivot pimenemään, mikä tahansa, kokemukset, ihanteen ja realismin ristiriita, vallan antama usko jne. niistä luopuminen ja niiden tavoittelu. Minulle kokemani ja näkemäni väkivalta jossain vaiheessa sai ahdistuksen sietämättömäksi. Kun joku kohteli työssä minua epäoikeudenmukaisesti, ahdistukseni hirtti minut kaulasta ja ajauduin raivoon. En vielä ahdistuksen pahimmassa vaiheessa uskaltanut suuttua epäoikeuden mukaisesta kohtelusta, sen sijaan läheiset saivat kestää purkauksiani. Näin oma ahdistukseni tuli pikkuhiljaa esiin, muististani nousi kuvat, mitkä olivat ahdistuksen taustalla.

Naispiirissä kuulen monenlaisia tarinoita. Tytär kokee äidin usein ahdistavana ja pelottavana ja ahdistuu, vaikka äiti on hänelle mitä inhimillisin. Perheneuvolassa etsitään vikaa äidistä, kuinka hän voisi muuttaa käytöstään, että tytär ei ahdistuisi. Isä, joka puhuu kuin Runeberg, puhuu kauniisti ja ihanteellisesti, miellyttäen psykologia. Taustalla on kuitenkin todellisuus, jossa isä ei hyväksy tytärtään, ja tytär on tästä ahdistunut, mutta siirtää ongelman äitiin, ammattikielessä transferenssi. Todellisuudessa tytär tunnetasolla kokee turvallisuutta niin paljon äitiin, että uskaltaa tuoda syytöksen häneen. Valitettavan usein ammattiosaamisessa ihmissuhteiden hoidossa ei nähdä näitä psykologisia ongelmia, ja syytetyn penkillä oleva joutuu tarkasteluun.

Käytännössä olemme yhä psykologisen osaamisen puitteissa uskomusten tasolla. Käytännön työssä päiväkodeissa koko urani aikana en nähnyt johtamista, jossa olisi ymmärretty ahdistuksen vaikutukset. En myöskään muissa työyhteisöissä. Ihmiset uskovat kevyesti mitä toiset kertovat ja heijastelevat omasta tunne-elämästään ja siirtävät sen uhriin, kuten on opetettu, vilpittömään osapuoleen tai ihmiseen jota ei arvosteta. Päiväkodeissa ei vaadittu johtajilta muuta kuin opettamiseen perehtynyttä koulutusta, ja tunne-elämä sekä sosiaaliset taidot jäivät paitsioon. Toivottavasti nykyään on enemmän johtamiskoulutusta lastentarhanopettajilla, sekä tunne-elämän kehityksen näkemystä.

Ahdistus voi olla lähtökohtana aggression syntymälle, josta saa voimaa taisteluun ja puolustukseen. Mikäli ihminen saa aggression seurauksena suuttua, ja ilmaista tunteitaan, ihminen voi useimmiten hyvin, elleivät aggressiot ota liikaa valtaa. Mikäli ihmiseltä suljetaan suu, ja hänen täytyy olla kiltti ja tottelevainen, tunteet kääntyvät sisäänpäin, joskus tuhoisasti.

Realismi on tarua ihmeellisempää. Yleistä tapaa kohtaa usein, minähän en sinua enää hyväksy lähelleni, koska sinun sanominen tai tekeminen aiheutti minulle ahdistuksen. Minä en suostu kohtaamaan omaa ahdistustani, se on sinun syy. Tämä on valitettavan usein ratkaisu yhteisöongelmissa. Uskomuksiin perustuva näkemys, jossa juostaan tarinoiden perässä, valitettavasti myös ammattilaiset. Oma asenne, minähän en muutu, minä en suostu kasvamaan ja oppimaan, on varsin yleistä, muut aiheuttavat ongelman. Kyllä muut voivat aiheuttaa ongelmia ja estää toista elämässä, mutta se on eri asia kuin ahdistus.

Oman liiallisen ahdistuksen selvittäminen ja tutkiminen vähentää psyyken kokemusten heijastamisen toisiin, ja sekoittamatta niitä toisen puheeseen. Se helpottaa vuorovaikutussuhteita, lisää ymmärrystä, kuulemme paremmin toista. Tarinoiden, puheiden ja asenteiden negatiivisten kierteiden katkaiseminen on tärkeä osa päästä irti tarkkailijan roolista ja kohdata ihminen todellisena omana itsenään. Valta, jota ihannoidaan sosiaalisissa suhteissa, toinen näkee paremmin kuin itse, vie usein vain uusiin tarinoihin. Itseä tutkimalla, omaa psyykeään ymmärtämällä pääsemme selkeään havaitsemiseen. Opimme kuulemaan todellisia tarinoita ihmisiltä.

Raija