VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDEN JUURILLA

Välinpitämättömyyteen on monia syitä, tavat, uskomukset, asenteet, käytänteet ja opitkin lopulta, kuten rotuoppi, mutta liian vähäiselle huomiolla on jäänyt tunteiden hoitamattomuus. Maailma on kehittynyt sanakielen varaan, ja sen uskotaan olevan totuuden ytimessä. Usein unohdetaan, että sanakieli on myös sisällöltään asenteiden ja pahojen tekojen tyyssija, sisältää valheita ja rakentaa syrjiviä menetelmiä.

Läheisten ihmisten kesken tunteiden vaikutus on erittäin voimakkaasti vaikuttava ja synnyttää välinpitämättömyyttä, niissä ajaudumme helposti heijastevaikutuksiin, eli heijastamme tunteet toiseen. Tunteet syntyvät aina itsestä, niitä ei synnytä toinen. Näyttää siltä, että tunteiden heijastuvuus on kulttuurinen ilmiö, filosofiat opettavat tarkkailemaan toisia, ja oma itse jää sivuun, se on tieteen paradigma. Tunteiden kohdalla juuri itseen paneutuminen on avainasemassa. Estääkseen heijastevaikutusta omien tunteiden tunnistaminen ja analysoiminen on tuiki tärkeää.

Toisen ihmisen kohtaaminen subjektina ja kunnioitettavana henkilönä on avainasia. Monesti sanotaan, kohtele toista kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Se näyttää olevan vaikeimpia asioita heijasteisiin tottuneelta henkilöltä. Osammeko silloin tuntea myötätuntoa toista kohtaan? Kun toinen on loukkaantunut, sanommeko hänelle, älä välitä, kun voisimme sanoa, sinulle on tehty väärin. Kun ilmaisemme asianosaiselle teon vääräksi, osoitamme teon vääräksi, emmekä mene kenenkään puolelle syyllistäen toista.

Tunteiden hoitamattomuus johtaa heijastumiseen. Kun kiellämme omat tunteet, mieli ottaa voimakkaan heijastumisen, kuuleminen epäonnistuu, tunne estää kuulemista, koska pelkäämme omia tunnereaktioita. Omien tunteiden kieltäminen ryhtyy torjuntaan mielessä, ja kuuleminen epäonnistuu ja usein havaitseminenkin. Tunteiden vastaanottamiseen täytyy oppia pienestä pitäen itsen kautta, etteivät ne aiheuta liian suurta jännitettä, jota ei sitten kestä ja mikä johtaa heijastamiseen.

Joku aika sitten luin tutkimuksen, että Suomen koulujen Pisa tutkimuksissa on selvä yhteys oppimisen suhteen lapsuuden leikkioikeuksiin. Leikki on arvostettua Suomessa. Se on erittäin hyvä polku oppia tunnistamaan omia tunteita ja käsittelemään niitä. Tutkimustuloksissa leikin oikeuksissa eläneet oppivat paremmin kuin sanakielipainotteisessa varhaislapsuudessa eläneet. Euroopassa suositaan jo neljän vuoden iässä kouluun menoa. Se näyttäisi kuitenkin heikentävän oppimista. Vaikka me suomalaiset emme vielä ole oppineet tunteiden käsittelyä, olemme hyvällä tiellä leikin kautta. Meillä ei vielä kuitenkaan ole riittävästi koulutusta varhaiskasvattajilla tunteiden kohtaamisen oppimisessa lapsuudesta alkaen. Näyttä siltä, että ruumiskeskeinen kulttuuri ottaa vallan Suomessakin koulutuksessa varhaiskasvattajien suhteen.

Olen vakuuttunut siitä, että tunteiden hoitamattomuus johtaa vaikeisiin heijastusongelmiin tunteiden suhteen. Toisaalta se on kulttuurin tuoma opetus, Jeesus kantaa syntimme, niin se oppi tuo myös tavan, jossa toinen on syyllinen meidän tunteisiin. Välinpitämättömyys kasvaa, kun istutamme toisen syyllisen rooliin. Välinpitämättömyys kasvaa kun emme havaitse toisessa enää tunnereaktioita, vaan uskomme sanan kautta asenteisiin, jossa toinen on arvoton. Tunneraeaktiot eivät enää vaikuta meissä, kun oppi opettaa jo valmiiksi sen, mitä toinen on.

Tunteiden hoitamattomuus ja syyllisyyden siirtäminen omista kokemuksista johtaa runsaisiin syntipukkien syntymisiin, vaikeisiin mielenterveys ongelmiin, jotka tulevat yhteiskunnalle erittäin kalliiksi erilaisina hoitomuotoina.

Raija