Kun
psykiatri tai terapeutti kuuntelee yksilön todellisuutta, hänelle on tärkeää,
että hän kunnioittaa potilaan todellisuutta, sitä jota hänen mielensä on
luonut, vaikka se olisi valheellinen. Tästä suojelemisesta olen tullut hieman
eri ajatukseen, onko sitten syyttömyyden suojelu valehtelijalle hyväksi.
Syyttömänä syytetty joutuu kantamaan valhemielikuvaa ja se tuntuu olevan raskaampaa,
kuin valhe hyvälle patologiselle valehtelijalle. Silti maailma on täynnä hyviä
valehtelijoita alkaen Saksan natsiajoista. Näyttää sitä, että tämä valheen
suojeleminen on niin raskasta kokijalleen, etteivät he kykene sitä
tunnistamaan. He ovat olleet osallisena hirmuteoista, vaikka eivät
varsinaisesti ole olleetkaan, ovat vain totelleet ja uskoneet valheeseen. Ja juuri
tässä on kysymys luodusta valheesta, jonka auktoriteetti on luonut oman valtansa
saavuttaakseen.
Monet
kaunokirjalliset tuotteet ovat kollektiivisen mielen valheen kuvaamista. Kirjan
juoni kannattelee kollektiivisen mielen valhetta ja maalailee maisemia, jossa
valhe säilyy, kauniina ja/tai rumana. Onko se terapeuttista, sitä kysyisin? Sitäkin
kysyisin, onko sittenkin niin, että valta-asema on se joka edellyttää valheen
olemassaolon. Siten se sisältää hierarkkisen valtajärjestelmän. Monia valtioita
on tällaisen hallinnon ylläpitäjinä. Osittain taiteen tehtävä on vapauttaa
totuudesta luomalla helpottavia mielikuvia, mutta ei sen pidä viedä sitä. Saako sitten ihailu olla todellista, vai onko sen pakko mennä sadun kautta?
Valhemielen
ylläpito estää ihmisiä kehittymästä. He ovat mielikuvien vankeja, sallitun
totuuden mukaisia kulkijoita. Silloin suojellaan yhteisön mainetta, ja uhrataan
yksilöitä. Se on yhteisövaltaa, jossa valhemielikuvan alla olevat ovat
juuttuneet mieleensä. Tämä on erittäin raskasta heille, ja ainoa tie tästä on
totuuden etsiminen. Vaikka sanotaan, että mieli on valheeseen altis, se on myös
totuuteen altis. Totuus vapauttaa ihmisen mielen pakkopaidasta.
Puheissa
näkee usein mielikuvapakon vankeja. He toistavat itseään. Kielellinen ilmaisu
ei kehity, puhe takkuilee, ja ajatukset ovat epäloogisia. Loppujen lopuksi olen
tullut siihen tulokseen, että on kuin Jumalan tarkoitus, etten ole oppinut
Englannin kieltä, ja olen säilyttänyt Suomen kielen syvyyden. Ei, minulla ei
ole laajaa sanavarastoa, joilla kuvailisi asioita, mutta se ei ole ollut elämäntarkoitukseni,
tarkoitus onkin ollut löytää syvät ja yksinkertaiset tietoisuuden tasot. Jos
olisin väkisin opetellut kielikanavien kautta aivoihin kielen äänimaailman, se
olisi estänyt minua löytämästä eri mielen puolia, tunteitani ja minuuttani.
Silti olen
sitä mieltä, että vain puheoikeudella saavuttaa ja löytää sen totuuden, jonka kinesteettinen
muisti on tallentanut, jossa mieli hallitsee. Mielikuvan kielikuvaksi muuttaminen
avautuu parhaiten puheen avulla. Valhe estää aina henkistä kehitystä ja
erityisen raskasta se on kun kollektiivinen totuus pakottaa siihen. Uskonnolliset
hirmuvaltiaat alistavat kansoja mielikuville, jossa on uskottava tuotettuun
totuuteen, jonka valtiaat ovat luoneet. Tässäkin suhteessa olen kristityn kasvatuksen
saanut, uskon yhä Jeesuksen oppiin, jossa minuus on tie, totuus ja elämä.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti