VALHEEN KANTAJAT

Kun psykiatri tai terapeutti kuuntelee yksilön todellisuutta, hänelle on tärkeää, että hän kunnioittaa potilaan todellisuutta, sitä jota hänen mielensä on luonut, vaikka se olisi valheellinen. Tästä suojelemisesta olen tullut hieman eri ajatukseen, onko sitten syyttömyyden suojelu valehtelijalle hyväksi. Syyttömänä syytetty joutuu kantamaan valhemielikuvaa ja se tuntuu olevan raskaampaa, kuin valhe hyvälle patologiselle valehtelijalle. Silti maailma on täynnä hyviä valehtelijoita alkaen Saksan natsiajoista. Näyttää sitä, että tämä valheen suojeleminen on niin raskasta kokijalleen, etteivät he kykene sitä tunnistamaan. He ovat olleet osallisena hirmuteoista, vaikka eivät varsinaisesti ole olleetkaan, ovat vain totelleet ja uskoneet valheeseen. Ja juuri tässä on kysymys luodusta valheesta, jonka auktoriteetti on luonut oman valtansa saavuttaakseen.

Monet kaunokirjalliset tuotteet ovat kollektiivisen mielen valheen kuvaamista. Kirjan juoni kannattelee kollektiivisen mielen valhetta ja maalailee maisemia, jossa valhe säilyy, kauniina ja/tai rumana. Onko se terapeuttista, sitä kysyisin? Sitäkin kysyisin, onko sittenkin niin, että valta-asema on se joka edellyttää valheen olemassaolon. Siten se sisältää hierarkkisen valtajärjestelmän. Monia valtioita on tällaisen hallinnon ylläpitäjinä. Osittain taiteen tehtävä on vapauttaa totuudesta luomalla helpottavia mielikuvia, mutta ei sen pidä viedä sitä. Saako sitten ihailu olla todellista, vai onko sen pakko mennä sadun kautta?

Valhemielen ylläpito estää ihmisiä kehittymästä. He ovat mielikuvien vankeja, sallitun totuuden mukaisia kulkijoita. Silloin suojellaan yhteisön mainetta, ja uhrataan yksilöitä. Se on yhteisövaltaa, jossa valhemielikuvan alla olevat ovat juuttuneet mieleensä. Tämä on erittäin raskasta heille, ja ainoa tie tästä on totuuden etsiminen. Vaikka sanotaan, että mieli on valheeseen altis, se on myös totuuteen altis. Totuus vapauttaa ihmisen mielen pakkopaidasta.

Puheissa näkee usein mielikuvapakon vankeja. He toistavat itseään. Kielellinen ilmaisu ei kehity, puhe takkuilee, ja ajatukset ovat epäloogisia. Loppujen lopuksi olen tullut siihen tulokseen, että on kuin Jumalan tarkoitus, etten ole oppinut Englannin kieltä, ja olen säilyttänyt Suomen kielen syvyyden. Ei, minulla ei ole laajaa sanavarastoa, joilla kuvailisi asioita, mutta se ei ole ollut elämäntarkoitukseni, tarkoitus onkin ollut löytää syvät ja yksinkertaiset tietoisuuden tasot. Jos olisin väkisin opetellut kielikanavien kautta aivoihin kielen äänimaailman, se olisi estänyt minua löytämästä eri mielen puolia, tunteitani ja minuuttani.

Silti olen sitä mieltä, että vain puheoikeudella saavuttaa ja löytää sen totuuden, jonka kinesteettinen muisti on tallentanut, jossa mieli hallitsee. Mielikuvan kielikuvaksi muuttaminen avautuu parhaiten puheen avulla. Valhe estää aina henkistä kehitystä ja erityisen raskasta se on kun kollektiivinen totuus pakottaa siihen. Uskonnolliset hirmuvaltiaat alistavat kansoja mielikuville, jossa on uskottava tuotettuun totuuteen, jonka valtiaat ovat luoneet. Tässäkin suhteessa olen kristityn kasvatuksen saanut, uskon yhä Jeesuksen oppiin, jossa minuus on tie, totuus ja elämä.

Raija