ÄIDIKSI, JOKA OLET

Olen huolestunut siitä, ettei äitiyttä enää arvosteta eikä sitä suojella. Lapset tulisi viedä päiväkotiin jo vuoden ikäisinä, koska yhteiskunta tarvitsee äitejä tuotantoon. Vielä muutama vuosi sitten kokoomus piti äitiyttä niin tärkeänä, että äitien osaa arvostettiin, mutta nykyään on meno toinen. Sosiaalidemokraatit ovat ajaneet iät ajat äitejä töihin tasa-arvon nimissä. Näyttää siltä, että ainoastaan psykoanalyytikot puolustavat lasten oikeuksia.

Miksi sitten äitien on tärkeää olla lapsensa kanssa alkuvuodet? Koska siinä turvataan tunne-elämän kehitys, se mikä on meidän luovuuden ja uudistumisen kehto. Vain turvallisissa olosuhteissa, jakamattoman huomion ja yksilön tarpeiden kunnioittamisessa lapsi voi saavuttaa kyvyn tunteiden kokemiseen. Se tarkoittaa myös sitä, että äitien asema on kunnioitettua ja äideillä on aikaa nähdä ja kuulla lastaan. Suuret päiväkotiryhmät eivät mahdollista lapsen kuulemista. Kaikki äidit eivät myöskään koe äitiyttä tärkeänä, johon haluaisivat perehtyä ja heille tulisi suoda mahdollisuus viedä lapsi hoitoon.

Yhdeksän kuukautta äidit kuuntelevat lastaan kohdussa, hänen liikkeitä. Äidit herkistyvät lapsensa tunne-elämän kohtaamiseen. Muistan kuinka nuorimmainen lapseni oli erityisen vilkas liikkeiltään kohtuaikana. Sitä vilkkautta oli monen vaikea hyväksyä, mutta itse olin siihen valmistautunut pitkään, ja osasin nähdä hänet omana persoonanaan.

Alkaako kehitystä johtaa pelot, luottamus vai turvallisuus, on ratkaisevin tekijä kehityksen alkumetreillä? Kun nuo mantelitumakkeen tunnetekijät ovat lähtökuopissaan, niiden toiminnalliset edellytykset luodaan ohjauksessa, ja kohtaamisessa ja niiden vaikutukset ohjaavat valintoja elämässä loppumetreille saakka. Valvoin viime yönä pitkään, uni ei tullut ja väsymys sai aikaan pelkoa, jossa turvattomuus vei unet pelkojen loppukäsittelyyn, etuaivolohkolle unikuviin, rem unen tyyssijaan, kontrollialueelle. Näin unta, että jäin Venäjän puolelle keskelle merta autoineni, kun nostosilta aukeni kesken matkan. Olimme olleet marjamatkalla, keräämässä suomuuraimia vuoren rinteeltä, jotka oli sinne kasvatettu. (keinotekoisuus tuli siis uneen).

Suurissa ryhmissä ja liian nopeassa kiireellisessä oppimisen maailmassa lapsille ei jää aikaa omien tunteiden kuulemiseen ja tunnistamiseen, eikä muista havaitsemiseen, vaikka päiväkoti olisi kuinka hyvä. Ratkaisevaa on, kuinka ohjaus on yksilöllistä. Olen psykoanalyytikkojen kanssa samaa mieltä, ettei lasta tulisi viedä ryhmään alle kolme vuoden ikää. Jos lapsi on keskittynyt itsensä kontrolliin liiaksi ja toiminnallisuus aivoissa on etuaivolohkolla, sen ohjaava vaikutus on myös siellä pitkään. Tätä toiminnallisuutta vahvistetaan käytöksen ohjauksella mallikelpoiseksi. Lapsi ei opi kuuntelemaan sisintään, tunteitaan, vaan tunneviestit jäävät pimentoon. Yksilöllisen hyväksymisen ja kuulemisen sijaan yhteisöllinen normikäytös jää ohjaavaksi tekijäksi.

Raija