REVENANT

Tuo elokuva nostaa väkevyydessään, voimallisuudessaan, ja symboliikassaan niin vahvasti esiin elämän suuret kysymykset kuin kunnioitus, kosto ja taistelu, että se pitää otteessaan varmasti monta päivää ja jää kyllä mieleen. Kävin katsomassa sen eilen.

Mihin rajaan ihmisen valta ulottuu, ja missä on sanottava, kuten päähenkilö Leonardo DeCaprio, sanoo lopussa ”kosto kuuluu Jumalalle”. Alusta loppuun taistelu on henkiinjäämisestä niin tiiviisti ja tunnelmallisesti ettei siinä ehdi kyllästyä. Sopivasti luonnon armoilla ja luontoa vastaan, jylisevä musiikki kuljettaa tunnelman yhä tiivistyvään kohtaukseen.

Kieltämättä minulle tuli mieleen turkkamainen raadollisuus, mutta kohtauksia ei revitelty silmille, ei räiskitty ja pullisteltu, se oli hitaasti lähestyvää kuolonkorinaa alusta alkaen. Kun elämä on eloonjäämiskamppailua karuissa ja raadollisissa oloissa luonnon armoilla, mahtipontisuus tulee läsnäolevaksi väkisin, voimalliset vaikutukset. Jokseenkin koen, että oma lapsuuteni on ollut paljolti sellaista, mitä en luonnollisesti lapsena ymmärtänyt.

Ihmisen eloonjäämiskamppailu on syntymisen ja kuolemisen kamppailua, kenelle se sallitaan ja kenelle ei, mikä kuolee ja mikä ei, vain kehoko on lopulta se, jonka tarpeita kuullaan. Kuka saa siihen kajota ja kuka ei? Jatkuvuus omasta elämästä lapsen kautta on kuin viimeinen oljenkorsi oikeuksista, jota kuolemattomuudessa haetaan. Sen on jatkuttava, se ei voi kuolla ja kaikki mikä sitä uhkaa on tapettava. Ihmisen pysäyttää tuossa koston, vihan, kunnian ja taistelun tiimellyksessä ainoastaan tieto korkeammasta, jonka käteen hän viimein luovuttaa oikeudet.

Olen elämässäni tuhannet ja tuhannet kerrat luovuttanut taisteluissa huomatessani ettei tieto ole riittävää. Vain tieto voi pelastaa meidät raadollisuuden poluilta ymmärtämään oikeuksiamme, ei ihmisen verinen itseys, joka huutaa omaa kärsimystään, omia menetyksiään, omia oikeuksiaan tulla kuulluksi ja nähdyksi. 

Vapautuminen inhimillisyyteen tiedon avulla löytää kunnioituksen polut, jotka vievät vapauteen, minkä sivilisaation kehitys voi tuottaa palvellen pois väkivallasta. Tämän jälkeen tarve itsensä toteuttamisesta voi tuoda elämiseen nautinnon, minkä palkinto on ilo. Ilo on itsestä syntyvää, ja voi kuolla liian rajuissa taistoissa. Jos ilo on viivytelty vain omien päämäärien tuottamiseen, voiko se enää aidosti olla sen luonnonmukaista syntymää.

No, joo, tulipas nyt mahtipontista tekstiä.

Raija