Olen
huolestunut siitä, ettei äitiyttä enää arvosteta eikä sitä suojella. Lapset tulisi
viedä päiväkotiin jo vuoden ikäisinä, koska yhteiskunta tarvitsee äitejä tuotantoon.
Vielä muutama vuosi sitten kokoomus piti äitiyttä niin tärkeänä, että äitien
osaa arvostettiin, mutta nykyään on meno toinen. Sosiaalidemokraatit ovat ajaneet
iät ajat äitejä töihin tasa-arvon nimissä. Näyttää siltä, että ainoastaan
psykoanalyytikot puolustavat lasten oikeuksia.
Miksi sitten
äitien on tärkeää olla lapsensa kanssa alkuvuodet? Koska siinä turvataan
tunne-elämän kehitys, se mikä on meidän luovuuden ja uudistumisen kehto. Vain
turvallisissa olosuhteissa, jakamattoman huomion ja yksilön tarpeiden kunnioittamisessa
lapsi voi saavuttaa kyvyn tunteiden kokemiseen. Se tarkoittaa myös sitä, että
äitien asema on kunnioitettua ja äideillä on aikaa nähdä ja kuulla lastaan.
Suuret päiväkotiryhmät eivät mahdollista lapsen kuulemista. Kaikki äidit eivät
myöskään koe äitiyttä tärkeänä, johon haluaisivat perehtyä ja heille tulisi
suoda mahdollisuus viedä lapsi hoitoon.
Yhdeksän
kuukautta äidit kuuntelevat lastaan kohdussa, hänen liikkeitä. Äidit
herkistyvät lapsensa tunne-elämän kohtaamiseen. Muistan kuinka nuorimmainen
lapseni oli erityisen vilkas liikkeiltään kohtuaikana. Sitä vilkkautta oli
monen vaikea hyväksyä, mutta itse olin siihen valmistautunut pitkään, ja osasin
nähdä hänet omana persoonanaan.
Alkaako
kehitystä johtaa pelot, luottamus vai turvallisuus, on ratkaisevin tekijä
kehityksen alkumetreillä? Kun nuo mantelitumakkeen tunnetekijät ovat
lähtökuopissaan, niiden toiminnalliset edellytykset luodaan ohjauksessa, ja
kohtaamisessa ja niiden vaikutukset ohjaavat valintoja elämässä loppumetreille
saakka. Valvoin viime yönä pitkään, uni ei tullut ja väsymys sai aikaan pelkoa,
jossa turvattomuus vei unet pelkojen loppukäsittelyyn, etuaivolohkolle unikuviin,
rem unen tyyssijaan, kontrollialueelle. Näin unta, että jäin Venäjän puolelle
keskelle merta autoineni, kun nostosilta aukeni kesken matkan. Olimme olleet
marjamatkalla, keräämässä suomuuraimia vuoren rinteeltä, jotka oli sinne kasvatettu.
(keinotekoisuus tuli siis uneen).
Suurissa
ryhmissä ja liian nopeassa kiireellisessä oppimisen maailmassa lapsille ei jää
aikaa omien tunteiden kuulemiseen ja tunnistamiseen, eikä muista havaitsemiseen,
vaikka päiväkoti olisi kuinka hyvä. Ratkaisevaa on, kuinka ohjaus on yksilöllistä.
Olen psykoanalyytikkojen kanssa samaa mieltä, ettei lasta tulisi viedä ryhmään
alle kolme vuoden ikää. Jos lapsi on keskittynyt itsensä kontrolliin liiaksi ja
toiminnallisuus aivoissa on etuaivolohkolla, sen ohjaava vaikutus on myös siellä
pitkään. Tätä toiminnallisuutta vahvistetaan käytöksen ohjauksella mallikelpoiseksi.
Lapsi ei opi kuuntelemaan sisintään, tunteitaan, vaan tunneviestit jäävät
pimentoon. Yksilöllisen hyväksymisen ja kuulemisen sijaan yhteisöllinen
normikäytös jää ohjaavaksi tekijäksi.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti