Ylivalta ja
sen käyttö tuottaa runsaasti ongelmia ihmisten välille. Omia sanojaan ja
tekojaan on syytä varoa, henkistä väkivaltaa. Ylivallasta luopuminen tuo
vapauden ja ilon itselle. Jokainen saa sanoa mielipiteensä, ainakin ajatella ja
tuntea omana itsenään, toteuttaa sananvapautta, kun muistaa, että se on oma
näkemys, eikä kenelläkään ole oikeutta vaatia toisille oman näkemyksen mukaista
näkemystä. Ei ole oikeutta tunkeutua toisen ihon alle, määrittelemään,
opettamaan, hylkäämään, rankaisemaan, häpäisemään jne. vain sen vuoksi, että on
toista mieltä asiasta.
Valheiden
levittäminen on pahuutta.
Eräs tohtoriopettajani
sanoi kerran, ettei hän suostu antamaan toisesta ihmisestä lausuntoa, koska ei
koskaan voi tietää miten väärä se voi olla. Opiskeluissani opettelimme kolme
päivää arviointia arvostelun sijaan. Luottamus on jo niin vaativa asia oppia,
että sotilastehtäviin koulutetaan ainoastaan sitä kahdeksan kuukautta Nasan
koulutuksissa.
Tunnen
muutaman henkilön, jotka sanovat, etteivät he tunne häpeää eikä syyllisyyttä,
”en tee koskaan väärin” olen kuullut heidän sanovan. Hellstenin sanoin he ovat
hirviöitä. Olen analysoinut, että häpeää tuntematta he ovat vallan
väärinkäyttäjiä, heijastavat omat tunteensa toiseen ja siirtävät häpeän toisten
kannettavaksi. Heistä on tullut häpäisijöitä. Häpeä on tunne, kuten
ahdistuskin, mikä tarttuu, ehkä silloin yksilöllä on taipumus samaistua toiseen
häpäisijään. Ei ole viisasta antaa käyttäytymisen tunnepohjaisesti rehottaa
vallattomasti, vaan puuttua niihin tekoihin, mitkä vaurioittavat ihmistä ja
ihmisyyttä, pitää selkeästi esille tavoitteita ja toimintoja, mitkä tuottavat
hyvinvointia periaatteita unohtamatta. Myös ajatukset ovat tekoja, käytännössä
toiminta tekee vaurioita, toiminnan ja vaikuttamisen estäminen vielä pahemmin.
Psykologiassa usein väistetään ihmisten vastuuta teoistaan, ja selitetään
kaikki kohteen heikolla itsetunnolla ja tällä tavalla annetaan pahan tekijälle
oikeus, vastuu siirretään kohteeseen.
Vallan
väärin käyttäjiin ei ole helppoa vaikuttaa, he eivät kuule eivätkä näe itseään.
He vaativat tosia olemaan samanlaisia kuin he itse. He keräävät ympärilleen
kannustajajoukot, jotka lähtevät mukaan kelkkaan, yhteinen syyllinen on heidän
taakkaansa kantaja. Kun kysyin yhteisöhäpäisemisessä, miksi menette häpäisijän
puolelle, vastaus oli, ei mennä, sinä tulit meidän tontille. Se oli minun
virheeni, puutuin lapseen kohdistuneeseen väkivaltaan. Ryhmään kuulumisella ei
kuitenkaan voi saada omaa tonttia, jos on aliarvostettu. Syrjitty leimataan
omaan nurkkaan häpeämään. Hänen ajatuksensa kumotaan, havaintonsa mitätöidään
ja suljetaan ryhmästä ulkopuolelle. Olen ollut monissa ryhmissä, toteuttanut
ryhmän toimintaa, sitä mitä on sovittu, leiponut, kutonut, runoillut jne. En
ole tuonut omia erilaisia ajatuksiani julki, survonut niitä toisten ajatuksiin,
mutta olen hyökännyt takaisin, kun minua on alettu halveksia, en häkelly pienistä
asioista, suutuin vasta sitten kun oli alettu nimitellä vajaaälyiseksi ja
skitsofreenikoksi. Tällöin juuri ryhmäenemmistö on siirtynyt puolustamaan
häpäisyä. Me olemme puolueettomia, valitsemme oikean ja väärän, he sanoivat. Sinua
ei vain kuunnella, ymmärrät asiat väärin.
Häpäisijöihin
liittyjät joutuvat riippuvuussuhteeseen, päähäpäisijällä on valtaa
taloudellisesti, rooli hierarkiassa korkeammalla, pelko johdetulla, tiedon
valtaa luoda mielikuvia, joissa oma etu tulee näkyviin, ei uhrin.
Ihmisellä
pitää olla valtaa omaan itseen nähden, opetti valtaa tutkinut opettajani joskus
koulutuksessa, ymmärtää se, että on vastuussa itsestään, kuten mainiosti
Maija-Riitta Ollila kuvasi, pitää jalkansa pöydän alla ja vertasi sitä Tapio
Rautavaaran lauluun, ”Itse tuoppini jäljet mää tunnen.”
Joukkovallan
ihannointi on yksi pääsyy, miksi uhraamista esiintyy. Se on esim. työpaikoilla
johtamismenetelmä, mille voi tulla tukea terveydenhuoltojärjestelmästä. Tervettä
häpeää ei osata erottaa häpäisemisestä. Häpäiseminen on menetelmä, ja vallan
väärin käyttöä, eikä liity ihmisen ominaisuuksiin, tunteita ei voi estää, mutta
voi valita, miten valtaa käyttää ja häpäisee toista. Katsotaan, että on
pienempi paha uhrata yksi henkilö, kuin koko yhteisön ottaa vastuuta ja kantaa
syyllisyyttä. Se on vallan väärinkäyttöä, vallan antamista ja ottamista väärin
perustein. Kaikissa yhteisöissä olen kohdannut yhden yhteisen ongelman, vihamielikuvien
levittämisen, mitä johtaa ylivaltaan pyrkijä, ja muita ongelmia, jotka ovat
liittyneet esim. kilpailuun, jossa yhteisön henkinen eetos, täydellisyyteen
pyrkiminen ovat johtaneet loppuun palamisiin, tapojen valta, järjettömyys ja
ammattitaidon puute.
Työyhteisössä,
missä työskentelin koko elämäni eri pisteissä, oli päällikkönä
kommunistiaatetta noudattava henkilö. Hän määräsi, kuinka minuun oli
suhtauduttava, ja siinä ei mitkään yleiset normit ja korkeamman tahon
vaatimukset auttaneet häneen. Työntekijät ovat kovin tottelevaisia, ja heille
syntyi siitä niin paljon häpeää, etteivät he enää kyenneet kohtaamaan minua,
tai sitten jäivät yleisen syyttäjän rooliin. Vaikka kommunismi on häivytetty
yleisessä mediassa, sen jäljet elää vahvana käytännöissä ja se tulee esiin myös
uskontojen varjolla. Anteeksipyyntö/anto puheet ovat turhia, elleivät ihmiset
luovu kontrolloimasta toisia ja käyttävät häpäisyvaltaa, asettavat itsensä
toisen yläpuolelle ja jatkavat halveksuntaa, ellei johtajat lopeta
ohjeistamasta toimimaan halveksuen ja kontrolloiden, ellei viralliset menetelmät
kehity, ja ihmiset luovu heille kuulumattomasta vallasta. Kaiken taustalla on
se, että tarinan avulla pidetään kontrollia, jossa ei kerrota koko totuutta, ja
uhri maksaa viulut. Miltä sinusta tuntuisi, jos sinulta ei koskaan kysyttäisi
mitään, vaan muut päättäisivät kaikesta huomioimatta sinua?
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti