sunnuntai 16. elokuuta 2020

KAUNEUS KATSELIJAN SILMISSÄ

 


Elämä on pääsääntöisesti arkista aherrusta, ja helmiä löytää harvemmin, mutta niitä löytää ja ainakin huomaa ne jälkeenpäin arvokkaaksi. Eräs korkeimman tason mielen asiantuntija yliopistosta opetti, että kasvatus on merkittävin ongelmien tuottaja käyttäytymiseemme. Hän myös sanoi, että 97 % ihmisistä on skitsofreenisia. Toinen merkittävä ohjaajani oli persoonallisuuden tutkija. Hän löysi ihmisiä tutkiessaan ongelman, mikä minusta pitää paikkansa, vastakkaisuusilmiö. Ihminen näkee vastakkaisena toisen sanoman, näkemisen ja kuulemisen, ahkerasta etsitään laiskuutta.

Näihin on jokseenkin pakko uskoa, ja miksei uskoisi. Nämä todistuvat jatkuvasti elämässä, kun muistaa tehdä havaintoja ja osaa olla tarkkaavainen, eikä usko jokaiseen tarinaan. Esim. Pohjois-Korean presidentti Kim Jung Il, joka on diktaattori, hänessä ilmenee äärimmäistä itsekkyyttä, vain hän osaa ajatella, ajatteluoikeudet on vain hänellä, ja järjestelmä tukee diktatuuria, levittäen sitä ihmisiin tapana ja mallina, hierarkkisena hallintamenetelmänä. Tässä moni miettii, saahan sitä ajatella, vaikka ei tuo julki sitä tai vuorovaikutukseen. Olen eri mieltä. Pakkorooli ja ihmisoikeuksien puute vie kyvyn ajatteluun, jopa tunteisiin ja se voi tapahtua täällä kenelle tahansa, ei tarvitse olla presidentti.

Muistisääntöihin kuuluu, että muistamme harvoin nähtyä, ja se pysyy hyvin muistissa, jatkuvasti tapahtuva katoaa, joskus voi kadota kaikki muistista tai vain osa toimii, kuten dementoituneilla ei pelaa lyhytaikainen muisti. Kun harvoin joku sanoo jotakin, se muistetaan erittäin hyvin, itselläni, jolta puhe oli kiellettyä, ja joskus harvoin, kun sitten lausuin sanani, siitä nousi kova vastustus. Julman joukkovallan alla rangaistusten vuoksi pysyin hiljaisena.

Vuorovaikutukseen tuo ongelmia toisen kokemuksen ja sanomisen peilautuminen toisesta toiseen, ja silloin menee sekaisin sekä tunteet että puhe, syntyy todellisuudesta uusia totuuksia ja tulkintaa. On parempi oppia kuuntelemaan ja kehittyä oman itsen ilmaisussa selkeyteen. Sinällään pelkkä kuuleminen ei auta, jos sille ei anneta mitään merkitystä, eikä arvosteta, mitä toinen puhuu. Ihminen on koko ajan muutoksessa, luo uutta ja kehittyy, mutta on myös ihmisiä, jotka juuttuvat paikoilleen ja se on surullista. Minä en pidä siitä, että totuudesta aletaan riitelemään, siinä vain yritetään tehdä toisen kokema totuus toiseksi, se on valtataistelua. Totuuteen mahtuu paljon erilaisia näkökulmia, ja ihmisyydessä on monia puolia.

Miksi ihmisten täytyy kulkea tiedon perässä, mikä on kaukana totuudesta? Meillä on ihmiskuva, joka elää vahvana lääketieteestä tulleena, kirkon perinteestä kulkeneena ja siirtynyt sieltä kasvatustieteeseen ja elää vahvana ihmisten keskuudessa. Psykologisesta tiedosta on kehittynyt persoonallisuuteen tuijottaminen, ja ihmisoikeudet ovat jääneet pimentoon. Tämä on joukkovallan tuomaa harhaa viisauden lähteenä, jossa häiriön aiheuttajaksi ymmärretään yksilön ongelmat, eikä teot, joita yksilölle tehdään. Enemmistöä suojellaan syyllisyydeltä ja häpeältä, eikä heidän tekojaan saa kritisoida, uhri kantaa taakan, ja valhe sekä luodut tarinat suojelee joukkoa. Lasten oikeuksien palauttaminen leikkiin saattaisi estää näitä ja puolittaa mielenterveys- ja oppimisongelmat. Sanakielen yliarvostus vie enemmän uskomiseen kuin ajatteluun, jossa tunne-elämän syrjäyttäminen vahvistaa niiden voiman hallitsemattomaksi, ja vuorovaikutukseen tulee vaikeita ongelmia, valtaan pyrkimistä sanakielen kautta. Näiden metodien muuttaminen ja korjaaminen puolittaisi terveydenhuollon menot. Kansan eetos vallitseviin oppeihin on vaikea muuttaa, ja vallankin kun siitä ei kerrota kansalle.

Myytit ja tarinat elävät vahvana ihmisten keskuudessa. Jokainen, joka kärsii mielenterveyden ongelmista toteutumattomien ja puuttuvien ihmisoikeuksien vuoksi, on oikeutettu saamaan apua, mutta asian voisi korjata ennaltaehkäisevästi oppeja ja oikeuksia muuttamalla, ammattioikeuksien väärinkäytöltä. Onko Suomi vain loppujen lopuksi sosialismin luvattu linnake, koevaltio?

Tunnepuolen hoitamattomuutta korjataan työnohjauksena, opetellaan ottamaan haltuun syöksyvät mielikuvat ja tunteet, jotka ovat opetusmetodien vuoksi jätetty syrjään koulutuksissamme. Työpaikoille on tuotu hierarkkisia johtamismenetelmiä niin lääketieteen kuin armeijankin puolelta, koska niitä on pidetty älyn ilmentyminä. Tuo äly on ollut harhaa, jossa on tuotu enemmän ongelmia ihmisille, kuin todellista hyvinvointia, matematiikka loogisena ei selitä kaikkia ulottuvuuksia ja niiden muutoksia, joskin se on tarpeellista oppina. Ainoastaan sanakielen kautta oppiminen jättää tunne-elämän syrjään ja se alkaa oireilla, sanakieli tuo enemmän uskomista. Oppimispsykologiaan tarvitaan panostusta, ja laajempaa näkökulmaa kuin persoonallisuus. Puheoikeuden ja osallisuuden puuttuminen tuottaa oppimisvaikeuksia ja häiriöitä tunne-elämään, kuten kaltoin kohtelukin väkivaltana. Mutta näihin ei uskota joukkovaltaa demokratiana tai diktatuuria ihannoivissa systeemeissä, niistä ei katsota tulevan ongelmia. Puheoikeuden puuttuminen vie lopulta myös kuulon.

Tiede toi luonnontieteiden kautta toisesta havaitsemisen ongelman objektiivisuuden takaamiseksi ja tällöin vietiin yksilöltä ihmisoikeudet. Kun ei voi havaita eikä havainnoida, siinä se kyky myös katoaa käyttämättömänä, alkaa uskominen ja totteleminen.

Muistattehan myytin, jossa Narkissos katsoo itseään veden pinnasta, ja muuttuu kukaksi alkuperäisen myytin mukaan, mutta myöhemmin siitä on tullut narsismista diagnosointia. Tämäkin on perustunut hyvä/paha akseliin näkemiseen ihmisyydessä, vikojen etsimiseen hyvän löytämisen sijaan, negatiivisia tunteita tutkitaan enemmän. Kun ihmistä kaltoin kohdellaan ja tehdään väkivaltaa, mieli todella mustuu ja alkaa heijastaa rumaa ja ilkeyttä itsestään toiseen, mutta ei aina, joskus ilmenee rohkeutta ja vahvuutta ihmisessä, ja hän pitää kiinni ihanteistaan kunnioituksena toista kohtaan. Kuulemisen, kunnioittamisen ja arvostuksen tiellä nämä toisesta pahan etsimisen ongelmat vähenevät merkittävästi. Narkissos on siis sokea, eikä näe itseään, itseen liiallisesti rakastuminen ja riippuvaiseksi kehittyneet tunteet sokaisevat hänet, ja Ekho joka riivaa häntä rakkausvaatimuksellaan, tuhoaa vilpittömän rakkauden. Tämä Ekho on myös tulkittu sielun eli tunteiden negatiivisuuden ilmentymäksi, ja niin viaton lapsi on unohdettu, lapsi, jolla on kyky ihailuun, ja ihailusta tulee ehdollistuma, epäterve riippuvuus hallitseviin ihmisiin, järjestelmiin ja asioihin.

Tunne-elämää voidaan huijata arvoilla ja tehdä ihmistä riippuvaiseksi tunteista ehdollistamalla ne eriarvoisuuden kautta, eväten hänen ihmisoikeutensa ja ihmisarvonsa. Kun ihminen ei saa hyväksyntää ja rakkautta, eikä hänen tarpeitaan tyydytetä kehitystason mukaan, juuri tunne-elämässä saattaa syntyä häiriöitä riippuvuutena, saadakseen rakkautta ihminen sokaistuu. Myyttinä Oidipus tappaa vanhempansa, kun ei saa tarvitsemaansa rakkautta ja hyväksyntää, mikä sitten yksilöidään persoonallisuuden kautta mustasukkaisuudeksi ja jälleen yksilölliseksi häiriöksi, kun asiaa voisi tarkastella laiminlyönnin kautta lapsen tarpeista. Oidipus ei tunnista vanhempiaan ja surmaa heidät tiedostamattaan, hänestä on tullut sokea. Ohjaamalla oppimisen tielle ja leikkiin, tunteita suojelee vapaus ratkaisukeskeisesti, ja lapsi välttyy tunne-elämän häiriöiltä ja ehdollistumatta omaan tunnejännitteeseen, jossa jännite luo luovuuden, ei valinnanvapaus.

Raija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti