KAVAHDA VALTAA

Ylivalta ja sen käyttö tuottaa runsaasti ongelmia ihmisten välille. Omia sanojaan ja tekojaan on syytä varoa, henkistä väkivaltaa. Ylivallasta luopuminen tuo vapauden ja ilon itselle. Jokainen saa sanoa mielipiteensä, ainakin ajatella ja tuntea omana itsenään, toteuttaa sananvapautta, kun muistaa, että se on oma näkemys, eikä kenelläkään ole oikeutta vaatia toisille oman näkemyksen mukaista näkemystä. Ei ole oikeutta tunkeutua toisen ihon alle, määrittelemään, opettamaan, hylkäämään, rankaisemaan, häpäisemään jne. vain sen vuoksi, että on toista mieltä asiasta.

Valheiden levittäminen on pahuutta.

Eräs tohtoriopettajani sanoi kerran, ettei hän suostu antamaan toisesta ihmisestä lausuntoa, koska ei koskaan voi tietää miten väärä se voi olla. Opiskeluissani opettelimme kolme päivää arviointia arvostelun sijaan. Luottamus on jo niin vaativa asia oppia, että sotilastehtäviin koulutetaan ainoastaan sitä kahdeksan kuukautta Nasan koulutuksissa.

Tunnen muutaman henkilön, jotka sanovat, etteivät he tunne häpeää eikä syyllisyyttä, ”en tee koskaan väärin” olen kuullut heidän sanovan. Hellstenin sanoin he ovat hirviöitä. Olen analysoinut, että häpeää tuntematta he ovat vallan väärinkäyttäjiä, heijastavat omat tunteensa toiseen ja siirtävät häpeän toisten kannettavaksi. Heistä on tullut häpäisijöitä. Häpeä on tunne, kuten ahdistuskin, mikä tarttuu, ehkä silloin yksilöllä on taipumus samaistua toiseen häpäisijään. Ei ole viisasta antaa käyttäytymisen tunnepohjaisesti rehottaa vallattomasti, vaan puuttua niihin tekoihin, mitkä vaurioittavat ihmistä ja ihmisyyttä, pitää selkeästi esille tavoitteita ja toimintoja, mitkä tuottavat hyvinvointia periaatteita unohtamatta. Myös ajatukset ovat tekoja, käytännössä toiminta tekee vaurioita, toiminnan ja vaikuttamisen estäminen vielä pahemmin. Psykologiassa usein väistetään ihmisten vastuuta teoistaan, ja selitetään kaikki kohteen heikolla itsetunnolla ja tällä tavalla annetaan pahan tekijälle oikeus, vastuu siirretään kohteeseen.

Vallan väärin käyttäjiin ei ole helppoa vaikuttaa, he eivät kuule eivätkä näe itseään. He vaativat tosia olemaan samanlaisia kuin he itse. He keräävät ympärilleen kannustajajoukot, jotka lähtevät mukaan kelkkaan, yhteinen syyllinen on heidän taakkaansa kantaja. Kun kysyin yhteisöhäpäisemisessä, miksi menette häpäisijän puolelle, vastaus oli, ei mennä, sinä tulit meidän tontille. Se oli minun virheeni, puutuin lapseen kohdistuneeseen väkivaltaan. Ryhmään kuulumisella ei kuitenkaan voi saada omaa tonttia, jos on aliarvostettu. Syrjitty leimataan omaan nurkkaan häpeämään. Hänen ajatuksensa kumotaan, havaintonsa mitätöidään ja suljetaan ryhmästä ulkopuolelle. Olen ollut monissa ryhmissä, toteuttanut ryhmän toimintaa, sitä mitä on sovittu, leiponut, kutonut, runoillut jne. En ole tuonut omia erilaisia ajatuksiani julki, survonut niitä toisten ajatuksiin, mutta olen hyökännyt takaisin, kun minua on alettu halveksia, en häkelly pienistä asioista, suutuin vasta sitten kun oli alettu nimitellä vajaaälyiseksi ja skitsofreenikoksi. Tällöin juuri ryhmäenemmistö on siirtynyt puolustamaan häpäisyä. Me olemme puolueettomia, valitsemme oikean ja väärän, he sanoivat. Sinua ei vain kuunnella, ymmärrät asiat väärin.

Häpäisijöihin liittyjät joutuvat riippuvuussuhteeseen, päähäpäisijällä on valtaa taloudellisesti, rooli hierarkiassa korkeammalla, pelko johdetulla, tiedon valtaa luoda mielikuvia, joissa oma etu tulee näkyviin, ei uhrin.

Ihmisellä pitää olla valtaa omaan itseen nähden, opetti valtaa tutkinut opettajani joskus koulutuksessa, ymmärtää se, että on vastuussa itsestään, kuten mainiosti Maija-Riitta Ollila kuvasi, pitää jalkansa pöydän alla ja vertasi sitä Tapio Rautavaaran lauluun, ”Itse tuoppini jäljet mää tunnen.”

Joukkovallan ihannointi on yksi pääsyy, miksi uhraamista esiintyy. Se on esim. työpaikoilla johtamismenetelmä, mille voi tulla tukea terveydenhuoltojärjestelmästä. Tervettä häpeää ei osata erottaa häpäisemisestä. Häpäiseminen on menetelmä, ja vallan väärin käyttöä, eikä liity ihmisen ominaisuuksiin, tunteita ei voi estää, mutta voi valita, miten valtaa käyttää ja häpäisee toista. Katsotaan, että on pienempi paha uhrata yksi henkilö, kuin koko yhteisön ottaa vastuuta ja kantaa syyllisyyttä. Se on vallan väärinkäyttöä, vallan antamista ja ottamista väärin perustein. Kaikissa yhteisöissä olen kohdannut yhden yhteisen ongelman, vihamielikuvien levittämisen, mitä johtaa ylivaltaan pyrkijä, ja muita ongelmia, jotka ovat liittyneet esim. kilpailuun, jossa yhteisön henkinen eetos, täydellisyyteen pyrkiminen ovat johtaneet loppuun palamisiin, tapojen valta, järjettömyys ja ammattitaidon puute.

Työyhteisössä, missä työskentelin koko elämäni eri pisteissä, oli päällikkönä kommunistiaatetta noudattava henkilö. Hän määräsi, kuinka minuun oli suhtauduttava, ja siinä ei mitkään yleiset normit ja korkeamman tahon vaatimukset auttaneet häneen. Työntekijät ovat kovin tottelevaisia, ja heille syntyi siitä niin paljon häpeää, etteivät he enää kyenneet kohtaamaan minua, tai sitten jäivät yleisen syyttäjän rooliin. Vaikka kommunismi on häivytetty yleisessä mediassa, sen jäljet elää vahvana käytännöissä ja se tulee esiin myös uskontojen varjolla. Anteeksipyyntö/anto puheet ovat turhia, elleivät ihmiset luovu kontrolloimasta toisia ja käyttävät häpäisyvaltaa, asettavat itsensä toisen yläpuolelle ja jatkavat halveksuntaa, ellei johtajat lopeta ohjeistamasta toimimaan halveksuen ja kontrolloiden, ellei viralliset menetelmät kehity, ja ihmiset luovu heille kuulumattomasta vallasta. Kaiken taustalla on se, että tarinan avulla pidetään kontrollia, jossa ei kerrota koko totuutta, ja uhri maksaa viulut. Miltä sinusta tuntuisi, jos sinulta ei koskaan kysyttäisi mitään, vaan muut päättäisivät kaikesta huomioimatta sinua?

Raija