TIETOISUUDEN TUOLLE PUOLEN

 

Muistaakseni kirjassaan ”Hulluuden houkutus” filosofi Timo Airaksinen puhuu tahdon ja halun oikeudesta ihmisyydessä ja niiden ongelmista. Jostain syystä hän ei pohdi siinä sitä, mitä tapahtuu, jos niitä ei saa olla, mikä on sosiaalista todellisuutta, kun ei esim. puheoikeutta ole. Airaksinen on tunnustanut olevansa ateisti. Tänään kuuntelin Maija-Riitta Ollilan elämänkatsomusta ja hänen filosofiaansa Areenalta. Olen hänen kanssaan samaa mieltä monissa asioissa. Itselläkin epäilyni on kohdistunut psykologiassa kummallisuuksiin, kuten uskonnoissakin ja myös tieteessä, jossa järki ja totuus on viheltänyt kauas uskomuksiin ja todennettavissa olevien asioiden ulkopuolelle. Kaikki ei ole tutkittavissa ja tulkittavissa tunne-elämän ja sanojen kautta, ja sitä kautta mitätöitävissä ihmisen minuus ainoastaan heijastavaksi, ylimieliseksi ja/tai luopujaksi. Filosofisesti tiedon muodostuksessa arvokäsitteet ovat syntyjään abstrakteja, joita avaamisen kautta viedään konkretiaan.

Jos ihminen on liian tietoinen ja elää vain kielitietoisuuden varassa, ei oivalluksen lankoja kulje taiteiden ja filosofian kautta kysymykseksi tiedon muodostumiseen ja loogisuuteen, elämän tarkoituksessa ja merkityksessä tunteisiin, ja havaintoihin moninaisuudessa, eritasoisiin tarkasteluihin erilaisissa näkökulmissa, myötätuntoon ja ihmisyyden huomioimiseen sekä näkemiseen, että kuulemiseen, uuden syntymiseen, minuuden kurkotuksiin, kuten Ollila sanoo. Tämä on juuri sudenkuoppa, johon tiede on langennut ja keskiluokkaistuneiden arvojen ongelma, lukeminen ei kasvun kannalta ole niin ratkaisevaa kuin tutkiminen. Tarina on ollut viimeaikojen ylistetyimpiä yleisen tiedon eetoksessa, olen vastustanut tätä jo kauan, ja tästä myös Ollila puhuu, tietoa pitää ahmia, mutta nähdä sen vaarat. Pelkkä mielikuvitus ei riitä näkemään totuutta, ja ainoastaan kehoaistimuksia ruokkimalla ja yllyttämällä ajaudumme ajattelusta ulos, tunteet ovat vain reaktioita toisiin nähden vuorovaikutuksissa, eivätkä omat syvätunteet heijasteisena tule näkyviksi itselle, kateus, ahneus, viha, ylpeys, himo, laiskuus ja ylensyönti, ne seitsemän kuolemansyntiä.

Ihmiskuva, jossa halu ja tahto toimii, voi olla kielitietoisuuden ulottuvuuden lisäksi toimivaa, kuten mieli ja tunteet, ja taiteellisuuden kautta löytämään itsestään ja muista sellaista, mikä avaa näkemään täydellistyvää ihmisyyttä, mutta liikaa yhtä puolta toteuttaessaan ne sokeutuvat näkemään sitä mitä puuttuu ihmisyydestä, osista kokonaisuuteen rakentuen. Tunteet ovat tärkeä osa ihmisyydessä, joiden hoitaminen niin että ihminen tulee tietoiseksi niistä, on oleellista, että ihmisen tietoisuus voi kehittyä, itsehallinta. Tunteet syntyvät kokemuksesta, syvässä masennuksessa tunteita ei synny tai jos syntyy ne eivät tule tietoiseksi ja niitä ei saa käsittelyyn kauhun vuoksi, koska kauhu hajottaa ajatuksen mielen kautta. Siksi on tärkeää huomioida teot, joita yksilölle tehdään, mitä ihminen itse tai toiset tekevät. Jos tätä ei huomioida tunteiden hoito on turhaa, vain oireiden helpottamista, ei syiden selvittämistä. Valitettavasti näen tieteen tuoman ja uskontojen sävyttämän ihmiskuvan puutteellisena, jossa vain huomioidaan osia, ja hoidetaan ihmisoikeuksien puutteesta johtuvien oireiden häntää.

Kun Suomessa on viimeiset vuodet ajauduttu yhä enemmän siihen, että yliopistot, joissa tietoa tuotetaan, tulee vain tietynlaisten oppimisten ja tiettyjen oppien tuloksena, jää ulkopuolelle sellaista totuutta, mikä olisi hyvä tulla esiin. Rotuoppi on sellainen ihmiskuva, jossa ylimielisyydellä katsotaan ulkopäin ihmistä ja hänen kykyjään, ja mennään piiloon genetiikan taakse. Suomessa tätä on viljelty poliittisin keinoin 1900 luvun alusta, ja se on jäänyt vaikuttamaan myös nykypäivän persoonallisuusteorioihin. Kallomittaukset ovat siinä älykkyyden osatekijä. Tästä tuli hyvä kuvaus YLE 1, ohjelmassa ”Hyvissä aikeissa” Tätä oppia tukevat ja ajavat usein kansallismieliset. Ihminen voi tulla heikosti oppimattomaksi kurjien ympäristöolosuhteiden ja kaltoin kohtelun kautta, ja genetiikan taakse piiloutuminen on valheen suojelua. Rotueroja ei ihmisissä ole saatu tutkimuksissa esiin.

Tiedettä on ajettu myös elitistien vallan alle, rikkaiden opinahjoksi. Juuri tämä on vienyt esim. minäteoriat harhaan, kun kuvitellaan, että ihminen toimii aina halun ja tahdon alaisena ja valintoja suorittaen. Kun kirkkokin suojelee vallan väärinkäyttöä, ja asettaa ihmiset pakkotuoliin oppiensa varjolla, syrjityllä ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä, niin kävi Jeesukselle, hänet uhrattiin. Syyllisyys ja tuomitseminen yhteisön tasolla sai aikaan niin vahvan syyllisyyden tuomitsijoissa, että he ylensivät itsensä ja samalla Jeesuksen Jumalan pojaksi, ettei omaa syyllisyyttä tarvitsisi kohdata.

Itse en enää kumarra tieteitä, en taiteita, en oppeja enkä ihmisiä, ellei totuus ole niissä läsnä. Olen siis anarkisti, en kumarra valtaa enkä auktoriteetteja. En kuulu mihinkään puolueeseen, koska en voi kannattaa ideologioita, joissa palvellaan oppia itseisarvoisesti. Demokratia vie yhteisövaltaan, jossa yleisesti ihmisten välillä pintapuolinen ja viimeaikainen tieto on tiedonmuodostuksessa ja ohjaa päätöksiin ja tekoihin. Republikaani en voi olla, koska se perustuu liian paljon markkinatalouteen ja sen tukemiseen kuten liberaalienkin. Vasemmiston valta perustuu ihmisten valheiden tukemiseen, joukkovaltaan, jossa valta on annettu toisen arviointiin ja tulkintaan, sama kuin uskonnoissa.  Mihin siis tukeudun ajattelussani; tietoon ja ammattitaitoon jatkuvan kehityksen näkökulmasta? Ihmisillä on vaan kumma taipumus, mikä perustuu vallanhimoon, kumota toisten ajatuksia, sen sijaan, että he näkisivät ne oppimisen kautta, lisääntyvinä tietoina.

Monessa uskonnoissa esitetään ehtoja, jos et usko näin, et kuulu ryhmäämme. Näin he asettavat oppinsa Jumalaksi, eivätkä anna ihmisen tulla Jumalan lapseksi, tuntea ja ajatella itse.

 

Raija