lauantai 19. tammikuuta 2019

PAHAA PAKENEMASSA JA HYVÄÄ ETSIMÄSSÄ



Positivismi ei ole itsestään selvä asia. Tieteessä sillä viitataan useimmiten luonnontieteen kaikkivoipaisuuteen. Täällä arkielämässä ihmisten kesken se näyttäisi viittaavan hyviin käytöstapoihin ja positiivisiin palautteisiin, näkemisiin ja miellyttävyyteen. Ja onhan se näin, ei ihminen kestä eikä tule hyvinvoivaksi, jos hän saa päälleen koko ajan negatiivista kuormaa, ilkeyttä ja pahuutta toisten taholta. Tällöin positiivisuus antaa voimaa yksilölle itsensä toteuttamiseen.

Varhaisessa teini-iässä ihminen on erityisen altis sairastumaan skitsofreenisesti. Koska lapsen hyvä kasvu edellyttää vahvan hyvän näkemisen hänessä, niin pääsääntöisesti miellyttävät, kauniit ja positiiviset kuvat ovat valloittaneet hänen mielensä, kun häntä on tuettu. Nuoren on vaikea tällöin nähdä negatiivista ympäröivästä todellisuudesta tai itsestään, realistista kasvatustakin on olemassa, rehellisyyttä ja oikean todellisuuden näkemistä inhimillisin keinoin. Näissä kauniiden mieltymysten ja niiden runsaan viljelemisen mukana tulee harha, joka ei näe oikeaa todellisuutta. Tällöin se paha mikä on ihmisessä luonnostaan olemassa, siirretään toiseen ihmiseen, usein heikompaan, parempaan tai muuten hyväosaiseen. Kuten, jos perheessä vaimo on ala-arvoisessa asemassa, lapset oppivat siirtämään oman pahuutensa äitiin ja heille muodostuu vihasuhde. Eriarvoisuus on monen ihmissuhteen tuho.

Todellisuuden näkeminen niin itsessä kuin ympäristössä on kuitenkin niin oleellinen asia hyviin ihmissuhteisiin, että rehellisyyden saavuttaakseen siihen kannattaa panostaa. On opeteltava näkemään oman mielensä negatiivinen ja positiivinen puoli. Negatiiviselle puolelle ovat asettuneet asumaan negatiiviset tunteet, kuten kateus, ahneus, mustasukkaisuus, viha, katkeruus, himo, ylensyönti jne. Positiiviselle puolelle ylpeys, laiskuus…. no niin, jokainen etsiköön ne mistä löytää, mutta hyvä ne on löytää, ettei heijasta niitä toisiin. 

Varhaislapsuudessa minulla oli vain paljon ihailun tunteita vanhempiin sisariin, kun oli niin vähän mistä olla kateellinen, oli niin onnellinen pienestäkin mitä sai. Tietoisen kateuden koin vasta kolmenkymmenen vuoden iässä, kun sain elää tietoista elämää.

Raija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti