Epäily on
tervettä tiettyyn rajaan saakka, mutta jos se muuttuu epäluuloksi, sillä on jo
vakavampia seurauksia. On tervettä katsoa pintaa syvemmälle, kurkistaa naamioiden
taakse ja asettaa näkemyksiä kriittisen suurennuslasin alle. Asiat eivät
useinkaan ole sitä, miltä ne näyttävät. Tuossa uidessa pohdin, kuinka vaikea
ongelma meille suomalaisille on puhumattomuus. Niin, kyllä mediatodellisuus
tuputtaa keskusteluilmapiirin olemassaoloa, mutta toisaalta sitten ryöpyttää
sosiaalisen media ongelmista. Se lienee tervettä epäilyä, ettei mielikuvilla
pelaaminen saa valtaa. Mutta on hyvä muistaa, että keskustelut somessa luovat myös
demokratiaa.
Epäluulon
mielikuva on niin vahva ihmisille, että vaikka totuus kävelisi kuinka monta
kertaa vastaan, he silti vuosikausia puhuvat totuutena omaa epäluulon
mielikuvaansa. Tuntuu, ettei mikään muuta tuota suorastaan vainoavaa mielen
tuotetta. Eräs nainen piti veljeään hyvin vähäpätöisenä, mitätöi, nauroi ja
pilkkasi veljeä mennen tullen. Kun veli sitten yhtenä päivänä ilmoitti
löytäneensä vaimon ja meni kihloihin hänen kanssaan, sisar ei uskonut asiaa
moneen vuoteen, vaikka veli kävi kylässä ja sisko näki vaimoehdokkaan. Silti
sisar kertoi tuttavilleen, liekö tuota vaimoa ollenkaan. Hän ei edes uskonut
omiin havaintoihinsa, vaan tuo epäluulon mieli piti hänen totuuttaan yllä. Olisiko
ollut taustalla se, että sisar halusi omistaa veljensä.
Eräs perhe
eli täydellistä helvettiä isän julmuuden ja kaksoiselämän vuoksi. Lapset
kärsivät suunnattomasti ja vaimo eli psyyken puolustuksen varassa, uskoen
siihen unelmaan, jonka hän oli luonut avioliiton solmiessaan. Vaikka vaimo
tiesi miehellään olevan rakastajatar alusta alkaen liitossa, saattoi vaimo
kertoa vuosikymmenten jälkeen, ettei se ole totta. Totta oli vain hänen
unelmansa onnellisesta avioliitosta. Tämä on kai sitä, että eletään
onnellismuurin takana. Lasten kärsimys oli hirvittävä, ja jokainen heistä
tahollaan käveli helvetin miinaan tuskissaan, epätoivossaan ja kauhuissaan,
joita perheen kauhut aiheutti. He ajautuivat epätoivon tekoihin, sillä mitään
turvaa ei ollut olemassa, johon olisi voinut luottaa, oli valittava kauhusta
sattumia.
Epäluulon
ehkäisemiseen tarvitaan turvallisuutta ja luottamusta, pysyvyyttä ja
hyväksyntää, myös tapoja, normeja, ja lakeja, jotka suojaavat ihmisyyttä, mutta
ei alistavana elementteinä, ei eriarvostavina ja merkittyinä joihinkin
pakkorooleihin, sisäisen henkisen olemuksen tai ulkoisen profiilin muodossa.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti