torstai 19. heinäkuuta 2018

EPÄILY VERSUS EPÄLUULO




Epäily on tervettä tiettyyn rajaan saakka, mutta jos se muuttuu epäluuloksi, sillä on jo vakavampia seurauksia. On tervettä katsoa pintaa syvemmälle, kurkistaa naamioiden taakse ja asettaa näkemyksiä kriittisen suurennuslasin alle. Asiat eivät useinkaan ole sitä, miltä ne näyttävät. Tuossa uidessa pohdin, kuinka vaikea ongelma meille suomalaisille on puhumattomuus. Niin, kyllä mediatodellisuus tuputtaa keskusteluilmapiirin olemassaoloa, mutta toisaalta sitten ryöpyttää sosiaalisen media ongelmista. Se lienee tervettä epäilyä, ettei mielikuvilla pelaaminen saa valtaa. Mutta on hyvä muistaa, että keskustelut somessa luovat myös demokratiaa.

Epäluulon mielikuva on niin vahva ihmisille, että vaikka totuus kävelisi kuinka monta kertaa vastaan, he silti vuosikausia puhuvat totuutena omaa epäluulon mielikuvaansa. Tuntuu, ettei mikään muuta tuota suorastaan vainoavaa mielen tuotetta. Eräs nainen piti veljeään hyvin vähäpätöisenä, mitätöi, nauroi ja pilkkasi veljeä mennen tullen. Kun veli sitten yhtenä päivänä ilmoitti löytäneensä vaimon ja meni kihloihin hänen kanssaan, sisar ei uskonut asiaa moneen vuoteen, vaikka veli kävi kylässä ja sisko näki vaimoehdokkaan. Silti sisar kertoi tuttavilleen, liekö tuota vaimoa ollenkaan. Hän ei edes uskonut omiin havaintoihinsa, vaan tuo epäluulon mieli piti hänen totuuttaan yllä. Olisiko ollut taustalla se, että sisar halusi omistaa veljensä.

Eräs perhe eli täydellistä helvettiä isän julmuuden ja kaksoiselämän vuoksi. Lapset kärsivät suunnattomasti ja vaimo eli psyyken puolustuksen varassa, uskoen siihen unelmaan, jonka hän oli luonut avioliiton solmiessaan. Vaikka vaimo tiesi miehellään olevan rakastajatar alusta alkaen liitossa, saattoi vaimo kertoa vuosikymmenten jälkeen, ettei se ole totta. Totta oli vain hänen unelmansa onnellisesta avioliitosta. Tämä on kai sitä, että eletään onnellismuurin takana. Lasten kärsimys oli hirvittävä, ja jokainen heistä tahollaan käveli helvetin miinaan tuskissaan, epätoivossaan ja kauhuissaan, joita perheen kauhut aiheutti. He ajautuivat epätoivon tekoihin, sillä mitään turvaa ei ollut olemassa, johon olisi voinut luottaa, oli valittava kauhusta sattumia.

Epäluulon ehkäisemiseen tarvitaan turvallisuutta ja luottamusta, pysyvyyttä ja hyväksyntää, myös tapoja, normeja, ja lakeja, jotka suojaavat ihmisyyttä, mutta ei alistavana elementteinä, ei eriarvostavina ja merkittyinä joihinkin pakkorooleihin, sisäisen henkisen olemuksen tai ulkoisen profiilin muodossa.

Raija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti