Alistamisesta
ja alistumisesta on monta teoriaa, ja varmaan yhtä monta näkemystä, kuin on kokijaa.
Olen vakaasti sitä mieltä, että alistuminen vahvistetaan vallan väärinkäytöllä
ja kasvatuksella sekä opetuksella. Sillä taataan nk. yhteiskunnallista
vakautta, mikä ei sitten kuitenkaan ole käytännössä toteutunut, pikemminkin se
on lisännyt alistamista, kun hierarkkiset käytänteet ovat ikään kuin toimivan
yhteiskunnan merkki. Siksi kai vastustan liiallista valtion valtaa ja olen
osittain liberaalin markkinatalouden kannattaja, etteivät instituutiot saisi
liikaa valtaa.
Alistumisella
on syvälle ulottuvat juuret. Avuttomat vastasyntyneet vaistoavat elämisen
ehdoksi riippuvuuden ruokkijoistaan. Niiden kokemuksessa on vahva vaisto
kuoleman ja elämän voimasta. Kuolemanvoima repii hädän pystyyn ja elämänvoimaa
hamutessaan ne turvautuvat riipivästi ruokkijoihinsa. Tämä fyysinen ulottuvuus
on vahva vaikuttaja ihmisyydessä, mikäli ruokimme vain fyysisiä olemuspuoliamme.
Kulttuuri
voi tarjota selviytymiskeinoja. Tutkimukset kertovat, että lastenkodeissa, joissa
oli virikkeitä vähän ja heikko hoiva, lapset nääntyivät fyysisten tarpeiden
ilmaisemiseen aina taantuen refleksiivisten reaktioiden alle. Kun lapsille tarjottiin
hyvää hoivaa ja virikkeitä, he palautuivat normaalille tasolle kehityksessään.
Ihminen tarvitse henkisen puolen itseensä, ja se on kulttuurin tehtävä.
Omassa
elämässäni olen kokenut vahvana kunnioituksen ja rehellisyyden vaikutuksen
itsekunnioitukseen ja itsearvostukseen. Se on tullut varhaislapsuudesta, jossa
erityisesti äitini syvä kunnioitus persoonallisuuttani kohtaan vahvisti minua.
Kun jouduin kunnioittamattomuuden ilmapiiriin, minusta tuli myrtsi ja ahdistunut
henkilö, jota muut kavahtivat ja erkanivat loitolle. Joskus Kari Salminen kirjoitti
hyvän artikkelin Aamulehdessä, kuinka tarpeellisia ovat nämä erilaiset mielen
ahdistukset yhteisön rehellisyyden pelastamiseksi. Kyseenalaistan niiden
oikeutukset silloin kun mennään alistamiseen ja uhraamiseen. Kunnioittamisesta
ja leikin oikeudesta tuli minulle vahva näkemys ja tien viitoittaja, jonka puolesta
taistelin vuosikausia päiväkodeissa.
Mihin on
syytä ”alistua”? On syytä alistua järkeviin tekoihin, jotka tuottavat hyvää
ihmisyydelle, elämälle ja luonnolle. Vaikka voimme nihilistisesti ajatella,
mitä se on, ja tuottaako hyvä, kuitenkin on valittava kohtuuden polut. Itse
olen aika lailla ihanteiden puolesta taistelija. Kun päivähoidon hallinto oli
asettanut tavoitteet leikin puolesta, minä taistelin niiden puolesta.
Kaikkein
vaikein asia on itselleni ollut yhteisön valheet, kyllä yksilönkin. Kun olen
ollut ahdistunut valheista, se on tehnyt minusta rasittavan ihmisen kohdata.
Onko kysymyksessä uhrautuminen, alistuminen tai alistaminen, jossa periaatteet
olisi pitänyt myydä, ja ihmisoikeudet heittää roskiin? Kun olin kokenut
lapsuudessa vahvan kunnioituksen, suojakseni tuli ylpeys, mikä nostatti minua
ylös ahdistuksesta, ja toi tietysti uhmakkaat ilmeet. Ei itsetunto ole riittävä
suoja ihmiselle, jos mieltä murjotaan koko ajan alas, oman kunnian se
säilyttää.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti