Uuteen tasa-arvon, lastenoikeuksien ja ihmisoikeuslakiuudistukseen ehdotetaan äiti ja isä sanan poistoa. Tilalle ehdotetaan synnyttäjää ja tunnustajaa.
Miten nyt
kuvitellaan, että nuo sanat olisivat ihmisoikeuksien kannalta neutraaleja, sitä
on syytä pohtia? Ensinnäkin nuo uudet sanat ovat teonsanoja, jotka voivat
vastuullisen käytön yhteydessä tuoda todellista vastuuta, mutta myös vastuuttomuutta
ja rikollisuutta, ne voivat viedä lain kiertämiseen. Yksi elämän peruskysymyksistä
on sanojen oikea käyttö, sillä sanat arvottuvat matkan varrella, niihin liittyy
painolastia, ylevyyttäkin, niiden merkitykset ovat sisällöltään kulttuurisidonnaisia,
niin kuin kehonkieletkin sen kertovat, toisessa kulttuurissa hymyily on pahasta,
toisessa hyvästä, tilanteistakin ja paikasta riippuen, ihmisen asemasta ja
arvosta. Tavat voivat olla hyvin tuhoavia, ja sanat ovat niiden pitelijöitä
ihmisyyden kokonaisuuteen.
Äiti ja isä sanat
ovat erittäin vahvasti sidoksissa mieleen. Ne voivat olla sitä sekä
negatiivisesti että positiivisesti. Rakastaessaan vanhemmat auttavat mahdollisimman
paljon lasta eteenpäin, jotkin jopa viisaasti koko ihmisyyttä ja sen
moninaisuutta ymmärtäen. Jotkin vanhemmat voivat tehdä hallaa tietämättään
lapsille, osaamattomuuttaan, järjettömyyttään, jopa ylimielisyyttään. Joskus
joku opettaja sanoi, ettei mikään ole niin helppoa kuin tuhota lapsi. Emme voi
kiertää mieltä ja olla vain sanamerkityksien kautta arvojen ja arvostusten muodostelmia.
Kun kiellämme mielen ja tunteet, ne vahvistuvat yhä voimakkaimmiksi ihmisten
valintojen taustalta tuhoten ihmisyyttä. Mieli ja tunteet ovat ihmisen inhimillisyyden
ja rakastamisen peruselementtejä, ilman niitä olemme hirviöitä. Mielen ja
tunteiden on mahdollista kehittyä sekä mielekkäiksi että inhimilliseksi, mutta
myös hirviöiksi, riippuen kohtelusta.
Äiti ja isä
ovat tietyllä tavalla sanoina neutraaleja, ne tulevat ehdolliseksi vasta tekojen laadusta
ja ovat ihmisoikeutta itsemääräytymiseen, kun uudet sanat tunkeutuvat toiminnan
merkityksessä valmiiksi sisälle ihmisen identiteettiin. Onko synnyttäjä ja
tunnustaja irti sukupuolisuudesta, sitäkin kysyisin, koska se linkittyy tekoon.
Jo nyt nykyisen lain puitteissa voi tunnustaa isyytensä ja äitiytensä.
Lakiteksti
voi kuitenkin olla tietyllä tavalla irrallinen nk. maallisesta ja
tieteellisestä kielestä ja ymmärryksestä, joten se kuvaa vain kohteen
tapahtumayhteyttä, äitiä lapsensa synnyttäjänä, isää siittäjänä, mutta
pesiytyessään ihmisten käyttökieleksi, se suuntaa myös identiteettimme
kehitykseen ja voi kapeuttaa, jopa tuhota näkemyksiämme. Pitäisikö laki olla
niin tarkka, että se sanoisi, synnyttäjä tarkoittaa fyysistä ja biologista
syntymää, ettei se sekoittuisi esim. synnyttää mielen ja kielen, ja siten
ohjaisi ikään kuin ihmisyyden synnyttäjäksi ja olisi valtaväline ja se voisi
viedä yksilön oikeudet synnyttää itseyttä ja voisi jäädä mielen vallan alle, ja
tunteisiin ehdollistuen. Jumala puhuttelijana turvaa itseyden syntymää ja
yksilöllistä yksilön syntyä, näitä on joskus mahdoton erotella, miten ne
vaikuttavat ihmisyyteen, mutta niiden ero on hyvä huomata ja eritellä
vaikutteita.
Joku kertoi
kiihtyneensä siitä, jos Isä meidän rukous muutetaan sanaksi, tunnustaja, joka
olet taivaassa. Näin ei tietenkään voi mielivaltaisesti muutella sanoja, ja liittää
eri merkityksiin asioiden konteksteista irrallaan. Piispa Eero Huovinen sanoi
yhdessä haastattelussa, että kirkon pääsanoma on Jumala. Jumala meidän, joka
olet taivaassa, tuntuu viisaalta ja päästää rukouksen irti sukupuolesta.
Jokainen päivä järkytyn niistä uskonnollisista väitteitä, jossa joku ilmoittaa,
mikä on Jumalan tarkoitus, joku sana, joku aika, joku ihminen, joku ilmiö.
Minusta mikään tai kukaan ei voi tietää Jumalan tarkoitusta ja tulemista ihmisyyteen,
se on aina persoonallinen.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti