RAIJA-TÄTI ON NYT HYVIN, HYVIN VIHAINEN ÄITI/ISÄ SANAN POISTOYRITYKSESTÄ

 

Uuteen tasa-arvon, lastenoikeuksien ja ihmisoikeuslakiuudistukseen ehdotetaan äiti ja isä sanan poistoa. Tilalle ehdotetaan synnyttäjää ja tunnustajaa.

Miten nyt kuvitellaan, että nuo sanat olisivat ihmisoikeuksien kannalta neutraaleja, sitä on syytä pohtia? Ensinnäkin nuo uudet sanat ovat teonsanoja, jotka voivat vastuullisen käytön yhteydessä tuoda todellista vastuuta, mutta myös vastuuttomuutta ja rikollisuutta, ne voivat viedä lain kiertämiseen. Yksi elämän peruskysymyksistä on sanojen oikea käyttö, sillä sanat arvottuvat matkan varrella, niihin liittyy painolastia, ylevyyttäkin, niiden merkitykset ovat sisällöltään kulttuurisidonnaisia, niin kuin kehonkieletkin sen kertovat, toisessa kulttuurissa hymyily on pahasta, toisessa hyvästä, tilanteistakin ja paikasta riippuen, ihmisen asemasta ja arvosta. Tavat voivat olla hyvin tuhoavia, ja sanat ovat niiden pitelijöitä ihmisyyden kokonaisuuteen.

Äiti ja isä sanat ovat erittäin vahvasti sidoksissa mieleen. Ne voivat olla sitä sekä negatiivisesti että positiivisesti. Rakastaessaan vanhemmat auttavat mahdollisimman paljon lasta eteenpäin, jotkin jopa viisaasti koko ihmisyyttä ja sen moninaisuutta ymmärtäen. Jotkin vanhemmat voivat tehdä hallaa tietämättään lapsille, osaamattomuuttaan, järjettömyyttään, jopa ylimielisyyttään. Joskus joku opettaja sanoi, ettei mikään ole niin helppoa kuin tuhota lapsi. Emme voi kiertää mieltä ja olla vain sanamerkityksien kautta arvojen ja arvostusten muodostelmia. Kun kiellämme mielen ja tunteet, ne vahvistuvat yhä voimakkaimmiksi ihmisten valintojen taustalta tuhoten ihmisyyttä. Mieli ja tunteet ovat ihmisen inhimillisyyden ja rakastamisen peruselementtejä, ilman niitä olemme hirviöitä. Mielen ja tunteiden on mahdollista kehittyä sekä mielekkäiksi että inhimilliseksi, mutta myös hirviöiksi, riippuen kohtelusta.

Äiti ja isä ovat tietyllä tavalla sanoina neutraaleja, ne tulevat ehdolliseksi vasta tekojen laadusta ja ovat ihmisoikeutta itsemääräytymiseen, kun uudet sanat tunkeutuvat toiminnan merkityksessä valmiiksi sisälle ihmisen identiteettiin. Onko synnyttäjä ja tunnustaja irti sukupuolisuudesta, sitäkin kysyisin, koska se linkittyy tekoon. Jo nyt nykyisen lain puitteissa voi tunnustaa isyytensä ja äitiytensä.

Lakiteksti voi kuitenkin olla tietyllä tavalla irrallinen nk. maallisesta ja tieteellisestä kielestä ja ymmärryksestä, joten se kuvaa vain kohteen tapahtumayhteyttä, äitiä lapsensa synnyttäjänä, isää siittäjänä, mutta pesiytyessään ihmisten käyttökieleksi, se suuntaa myös identiteettimme kehitykseen ja voi kapeuttaa, jopa tuhota näkemyksiämme. Pitäisikö laki olla niin tarkka, että se sanoisi, synnyttäjä tarkoittaa fyysistä ja biologista syntymää, ettei se sekoittuisi esim. synnyttää mielen ja kielen, ja siten ohjaisi ikään kuin ihmisyyden synnyttäjäksi ja olisi valtaväline ja se voisi viedä yksilön oikeudet synnyttää itseyttä ja voisi jäädä mielen vallan alle, ja tunteisiin ehdollistuen. Jumala puhuttelijana turvaa itseyden syntymää ja yksilöllistä yksilön syntyä, näitä on joskus mahdoton erotella, miten ne vaikuttavat ihmisyyteen, mutta niiden ero on hyvä huomata ja eritellä vaikutteita.

Joku kertoi kiihtyneensä siitä, jos Isä meidän rukous muutetaan sanaksi, tunnustaja, joka olet taivaassa. Näin ei tietenkään voi mielivaltaisesti muutella sanoja, ja liittää eri merkityksiin asioiden konteksteista irrallaan. Piispa Eero Huovinen sanoi yhdessä haastattelussa, että kirkon pääsanoma on Jumala. Jumala meidän, joka olet taivaassa, tuntuu viisaalta ja päästää rukouksen irti sukupuolesta. Jokainen päivä järkytyn niistä uskonnollisista väitteitä, jossa joku ilmoittaa, mikä on Jumalan tarkoitus, joku sana, joku aika, joku ihminen, joku ilmiö. Minusta mikään tai kukaan ei voi tietää Jumalan tarkoitusta ja tulemista ihmisyyteen, se on aina persoonallinen.

Raija