TYÖKULTTUURISTA

Tapasin joku aika sitten bulgarialaisen jalkojen hoitajan. Käyn kampaajalla musliminaisen luona. Toinen heistä pyörittää pientä yritystä. Keskustelimme suomalaisten ja ulkomaalaisten tekemän työn eroista. Mutu tuntumalta yrittäjä arvioi, että suomalaiset ovat työssään vähemmän sitoutuneita ja tekevät työtänsä huonommin kuin ulkomaalaiset. Jokseenkin olen tullut samaan näkemykseen kuin yrittäjä. Meillä vallitsee työelämässä vastakkainasettelua ja valtataistelua, mikä tulee historiallisesti tehdasaikojen toiminnasta. Tavat ovat sitkeitä. Yhäkin päiväkodeissa vaaditaan lapsia nukkumaan seitsemältä herätyksen vuoksi ilman väsymystä, koska tehtaat aukenivat siihen aikaan, sen sijaan että aikaa olisi modernisoitu ja joitakin ryhmiä voisi olla kahdeksalta tai yhdeksältä herääjiä.

Olen tehnyt työurani naisvaltaisissa työpaikoissa ja vain nuorena olin työssä, jossa oli miehiä. Joskus 80 -luvun paikkeilla joku mies yritti työhön päiväkotiin. Olin surullinen kiusaamisesta, jota mieheen kohdistettiin ja uskon, että se oli osasyy sille, ettei miehet hakeudu nk. naisten töihin. Onko naisilla enemmän kiusaajaluonnetta, kateuden kautta syntynyttä, alistamisesta ja arvottomuudesta kehittynyttä? Onko miehillä enemmän väkivaltaa kilpailun ja sankaritarinoiden vuoksi, voittoon on pyrittävä hinnalla millä hyvänsä? Surullista, että maskuliinisia miehiä huudetaan vielä pelastamaan maailmaa Ukkolan kolumneissa. Ihmiskuvaa tulisi monipuolistaa.

Kutsun naisia joskus epätoivon tyttäriksi. Se tarkoittaa sitä, että yhteiskunnissa ja yhteisöissä alistetut ja ala-arvoiseen asemaan saatetut oppivat selviytymisessä ja pärjäämisessä kyseenalaisia keinoja vallan saamiseksi, ylivalta näyttää tuovan saman ongelman. Ilkeydet ovat useimmiten salaa tehtyjä, ei niinkään julkisia, sillä julkiseksi tuleminen tuottaa häpeää, ja he menettävät kasvonsa. Heikkojen alistajat pyrkivät valtaan, koska valta on heiltä ryövätty, valta olla oma itsensä, on oltava liikaa ammattiroolissa yhteiskunnan arvojen puitteissa. Ihminen tarvitsee valtaa osaamiseen ja olemiseen, ei alistamiseen ja sen on oltava kehitykselle ja muutokselle altista.

Työpaikoilla on vallan mahdollisuus ammatin puitteissa. Meillä on pitkät perinteet ammattiliittojen vaikutuksesta, ammattireviirit ovat kuin linnakkeita, joissa taistellaan viimeiseen mieheen, linnoittaudutaan poteroihin ja taistellaan ”vihollisia” vastaan. Varpaille ei ole astumista. Ammatit tarvitsevat suojaa, se on työn toimivuuden kannalta merkittävää, joskus kuitenkin ammattivalta tuhoaa. Kun OAJ taisteli ainoastaan lastentarhanopettajille opettamisen oikeuden päiväkodeissa, ja sen painopiste oli oppimisessa, sosiaaliset taidot ja tunne-elämä jäivät paitsioon, niiden arvo ei noussut oikeudeksi vallassa olevien työntekijöiden professioon. Ja tulokset näkyvät nykypäivän lasten ongelmissa, mielenterveysongelmat vaivaavat, kiusaaminen on jokapäiväistä, ja väkivaltakin on lisääntynyt, mikäli on uskominen uutisointiin.

Itselleni itseilmaisu oli erittäin tärkeää, kun aloitin työurani. Olin menettänyt sen ja intoa täynnä, saadessani sanoa ajatuksiani. Mutta peilautuneena toisiin se ärsytti enemmän, sillä monet työkavereista olivat oppineet itseilmaisun eri tavoin kuin minä, se oli lokeroitunutta ja hierarkkisen aseman mukaan sallittua, kaupunkikulttuurin ilmentymää. Minut nk. laitettiin ruotuun, hierarkkista valtaa suojeltiin ja olin oppinut varhaislapsuudessa vapaan ja kunnioittavan itseilmaisun, maalaistalon luonnonlapsi, meillä oli kaikkien lupa puhua ja uskalsin sanoa mielipiteeni myös johtajille, olivatpa he kuinka korkeassa asemassa olevia hyvänsä. Hierarkkiset asetelmat ovat pääosin vuorovaikutuksen esteitä. En ollut pilkunviilaaja ja puuttunut pieniin asioihin, mutta kun arvot lytättiin ja periaatteet olivat tarpeettomia, eikä pelisääntöjä ollut, revin pelihousuni. Hierarkkisissa valta-asetelmissa rajataan usein myös asioita, mitkä voisi tulla esiin vapaassa oikeudessa ilmaisuun, näkökulmien lisäyksenä, toki se voi tuoda rakenteellisesti hahmottamista ja hallintaa.

Olemassaolo ei ole itsestään selvää, itseilmaisuoikeutta ei ole kaikille, sen työelämä opetti minulle, puhumisen oikeus vietiin ja puhuttiin selän takana. Poteroihin asettuneet ihmiset pitävät yllä hierarkkista valta-asetelmaa, lokeroitunutta hyökkäämiskulttuuria, jossa toinen on lähtökohtaisesti vihollinen, potero on sotilaallinen termi.

Raija