KIELIRIITA

Finlandia voittaja Juha Hurme tölväisi Sampo Terhoa tuohon niin piikikkääseen psyyken funktioon, että naurussa oli pidättelemistä. Joskus vaan tuntuu, että kun HERRAT päästelevät päästään mitä kummallisimpia asioita, niin niitä media kumartaa kyseenalaistamatta. Pidin Hurmeen hieman vauhdikkaasta tyylistä, ja mielikuvituksen leikistä. Ei ne arvot niin totisia tarvitse olla, ettei voi leikitellä. Mutta puolustan myös Terhon näkemystä.

Mutta tuo kielipakotus on kyllä vanhaa perinnettä, jossa on ajauduttu ojasta allikkoon. Kieli ei koskaan syvene persoonallisuudessa niin syvälle, että ihminen ymmärtäisi ihmisyyden syvimpiä uomia, jos se on pakolla syötetty. Sanakieli on kiertävä ilmiö, joka etsii koko elämän ajan majaansa ihmisyydessä, jos sitä ei ole lukittu datoihin. Viimeksi Ann-Maj Erikson töräytti Ykkösaamussa, että kieltä on opittava ja annettava lapselle, ilman että lapsi saa sitä valita. Tämä on todellisuudessa sanakielen aliarvioimista. Esim. Ranskassa oma kieli on ehdoton lähtökohta yliopistoja myöten.

Tunne-elämästä vapautuminen johtavana tekijänä persoonassa on tärkeimpiä kasvatuksen ja opetuksen rakenteita. Jos sanakieltä on liian varhain ja liikaa, se estää kieltä syventymästä sielun kokemuksiin. Epäilen vahvasti, että Juha Hurmeen vapautuminen Ruotsin kielen prosessissa olikin myötäelämisen syntymistä, kun hän hoivasi vanhuksia. Tällöin juuri tunteet tulevat ohjautuneena ja tiedostettuna ihmisen käsittelyyn, eikä se ole kielen oppimisen ulottuvuus. Kieli on väline ymmärtää ja selittää kokemusta.

Suomi ei ole ymmärtänyt ihmisyyden kehityksen virstanpylväitä, kun se väkisin tyrkyttää sanakieltä. Juuri hyvä tunne-elämän hoitaminen ja huomioiminen vapauttaa mielen niin, että sanakieli pääsee kukoistukseensa. Jos tunne-elämää ei hoideta, mieli ehdollistuu.

Raija