Tänä päivänä
saa lukea paljon siitä kuinka vaikeita ovat ihmisen rehellisyys ja
vilpittömyys. Mielemme valehtelee, aistimme himoitsevat ja kielemme kiertelee.
Tuntuu siltä kuin totuutta ei kannattaisi enää etsiä.
Vilpittömyys
on vahva näkemys ihmisyyden ytimessä. Synnymmekö viattomina, olemmeko rehellisiä,
vai valheetko kuljettaa meitä kohti hullumpaa ja järjettömämpää maailmaa, missä
mihinkään ei voi luottaa, mikään ei ole pysyvää, eikä mikään suojele meitä
pahuudelta. Jos ideologioihin on uskominen, minulle ainakin vilpittömyyden
lähtökohta ihmisyydessä on perustavanlaatuista ideologista valintaa, jonka
eteen on tehtävä työtä. Jos emme luota ihmisen vilpittömyyteen, menetämme
identiteettimme pysyvyyden, menetämme turvan ja luottamuksen itseemme ja
toisiin. Se on minuuden ja olemassaolon ratkaiseva tekijä merkitsevyyden
saavuttamiseksi ja tarkoituksen lähtökohdaksi tavoitteiden kautta ja eteenpäin
menon kantava voima. Se on elämän peruskysymys, jatkammeko, luovutammeko ja
kuljemme kohti vääjäämätöntä kuolemaa.
Kesäterassilla
Jari Sarasvuo sanoi. ”Ainoa
keino tutkia itseään on tutkia elämää eli toisia ihmisiä.” ”Tulokset tulee
toipumisesta, ja toipuminen alkaa paljastumisesta.”( toisen tutkiminen tuo usein
esiin vain itsen, minä) Hän sanoi, myös, ” että maailman kehitys on aina tullut
negaatioiden kautta”. En usko tuohon mielen johtamaan menoon hyvän tuojana,
koska siinä on valheeksi muuttava voima, mutta se on myös suoja, mikä on oltava.
Jos mielen annetaan johtaa, se on vallanhimon polku, ahneuden ja kateuden silta.
Mielen tehtävä ei ole johtaa, sen tehtävä on ihmisyyden suojaaminen terveydeksi.
Maailman psykologisointi
näyttää vaaralliselta, uskonnot kuljettavat kohti järjettömyyttä, kun ihmisyyttä
ei mahdollisteta muutoin kuin tieteen tulosten kautta, niissä näkyy ihmisen pahuus
ja toiminnan tulokset järjestelmien kautta, miten on ohjattu ihmistä. Kun kehon
aistimusten ja havaitsemisen annetaan himoita omien kokemusten kautta liikaa,
siitä tulee vain kehon kulutusjuhlaa, emme kasva, nautimme vain aistimuksista yli
tarpeen. On täysin mahdollista karsia pois mielen yliaistimukset ja tulla vapaaksi
ylihavainnoinnista. Minä en osannut sitä itse kehittää, mutta maailma pakotti
siihen minut antamatta ihmisoikeuksia. Se oli raskasta, mutta opetti paljon ihmisyydestä.
No, onhan niitä ollut aistinautintojen aikojakin.
Lapsen vilpittömyys
on olemassa, kasvatus ja opetus, toiminnat ja järjestelmät muokkaavat siitä
valheen tyyssijan.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti