MIELENTERVEYSTYÖ KAIKKIALLE

Viime päivinä on tullut esille muutamia artikkeleita, mm. YLE:llä, että mielenterveystyö tulisi viedä kouluun. Ennen puhuttiin välittämisestä, nyt se on mielenterveystyötä. Mielenterveystyötä tulisi tehdä kaikkialla. Siitä tulisi tehdä tämän vuosisadan kehitystehtävä.

Rikoksen uhriksi jouduttuani mieleni murtui. En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että mielenterveystyö olisi kohdillaan. Sain lääkettä ensiapuun, se helpotti fyysistä oloa. Liikuntaa olen harrastanut aina. Mutta mielen hallitsemisen saavutin vasta kun kävin työnohjaaja koulutuksen ja sitten menin näyttelemään kesäteatteriin. Tuo näytteleminen oli ensiarvoisen tärkeää. Mielessä ja kielessä velloi pelot ja kauhut, ja niitä tuli koko ajan lisää, tunteet syöksyivät yli äyräiden, eikä niitä saanut hallintaan. Kun näyttelijä saa roolin ja harjoittelee toistaen repliikit, aivot oppivat työskentelemään hallitusti. Onnekseni sain vihaisen naisen roolin ensimmäiseen esitykseen, niin myös sisälläni riehunut viha pääsi ulos. Myös kirjan kirjoittamisella saavutin mielikuvien jäsentämistä, jossa mieli sai ensin tehdä suojaavan kuvan, uuden ahdistavan tilalle, ja näin pääsin irtaantumaan tuskasta.

Ammattiauttamisen ongelmaksi muodostui psykiatrien ja mielenterveyshoitajien kykenemättömyys hoitaa nimenomaan tunteita, jotka syöksivät tulta, ja sekoittivat ajatuksen juoksua niin, ettei siitä aina saanut selvää. Jos ammattiauttaja ei kykene kohtaamaan sitä ongelmaa, minkä potilas on kohdannut, vaan etsii vikaa persoonallisuudesta, ollaan pahasti hakoteillä. Minun tapauksessani raiskausta ei otettu käsittelyyn. Toin sitä esiin jonkin verran, mutta siihen ei tartuttu, ja siinä olisin juuri tarvinnut avun, asian jäsentämiseen ja syöksyvien tunteiden hallitsemiseen oppimisen, turvallisuuden, luottamuksen sekä tunnustamisen myötä, että minulle oli tehty väärin.

Mielenterveystyön ydinkysymys on, kuullaanko ihmistä. Jos kouluun viedään tukea mielenterveystyössä, näyttää pahalta siinä mielessä, että koulu on vertailujen ja kilpailujen temmellyskenttä. Tukea tarvitsevalle annetaan tukioppilas, joka on tarkkailija ja mallioppilas. Tällöin juuri asetetaan valta-asetelma, jossa toinen on toisen vartija. Ylipäätänsä pidän tätä lapselle mahdottomana tehtävänä. Myötäelämisen kyky on ratkaiseva, kuunteleminen ja kuuleminen, uskominen ja kunnioitus. Jos auttaja vain epäilee autettavaa, on luottamus menetetty, ja se lisää mielenterveyden murtumista.

Ennaltaehkäisyyn pitäisi päästä, oppia puhumisen taito, kuuntelemisen taito, ja kunnioittamisen taito. Ne ovat meillä suomalaisilla hukassa. Eikä niitä saada kehitettyä vain lukemalla, ne vaativat todellista harjoitusta.

Raija