KÄRSIMYKSEN IHANNOINTI

Jaan karkeasti kärsimyksen synnyttäjät synnynnäisiin ja synnytettyihin. Kärsimys katsotaan jotenkin henkisen kasvun tärkeäksi tekijäksi, ikään kuin jalostamaan ihmistä, Jumalalta annetuksi ja myös kirkkaimman kruunun saamiseksi. Minusta nämä on suurimmaksi osaksi vastuun pakoilua, ja omien virheiden ja syntien pakoilua, emme ota vastuuta teoistamme, kun teemme pahaa toisillemme.

Tuotamme kärsimystä kanssaihmisille kontrolloimalla, arvioimalla, syyllistämällä ja lopulta aivan vainoamalla. Yksi syy tähän on ihmisten liiallinen yksilöllistäminen, viat haetaan vaikka väkisin persoonallisuudesta, vaikka kysymys on jostain muusta. Joku on sanonut, että tämä on oikeistolaista politiikkaa. On sekä yksilöllistä moraalin voimaa, että yhteisöllistä moraalin voimaa, jonka vahvin piirre on tuomitseminen.

Kysymys on myös pitkälti luulojen ja mielipiteiden faktaksi muuttamisesta. Kun yksilöt pääosin näkevät toisessa itseään ja vain harvat ovat selkeästi havaitsevia, luulo saa voimansa ja sijansa näkemysten synnyssä. Kristinuskossa tämä toisen tarkkailu on erittäin vahva premissi, ei kylläkään Jeesuksen opettamana, vaan kunkin ajan kulttuurin syöttämänä.

Ihmisiä vaivaa moraalissa ylenpalttinen negatiivisten tunnereaktioiden arvostaminen ylitse totuuden. Ikään kuin henkisen kasvun siemen olisi tarkkailussa ja arvioinnissa, kun se ei ole kasvatuksen ydin. Kasvatuksen ydin on ihanteet joihin yksilöä ohjataan. Enkä tarkoita tällä ollenkaan sitä ettei rikoksiin pidä puuttua. Tarkoitan tällä sitä, että erittäin suuri osa syytöksistä perustuu luuloihin, ei tositapahtumiin. Ihmisen moraalissa opetuksen tavoitteena on kasvattaa yksilöön yliminä, jolla ihminen itse kontrolloi tekojaan, ja pysyy kaidalla tiellä.

Kun yksilö sitten pyrkii ihanteisiin ja toimii oikein, hänen ongelmakseen usein tulee yhteisö, joka tarkkailee liikaa. Yhteisön jäsenten luulot ja negatiiviset tunteet johtavat näkemyksiin, jossa tiedon perusta on luulossa, ei todellisessa havaitsemisessa. Pitääkö sitten antaa arvoa ihmisten arvioinneille? Jokseenkin sen vaikutusta voi vähentää reagoimatta siihen, mutta se on aikamoista välinpitämättömyyttä jos ei reagoi ollenkaan niihin.

Tunteiden yliarvostaminen on osa tätä ongelmaa. Negatiivisten tunteiden vaikutukset siirtyvät taakaksi yksilöille. Yhteisö kerää voimansa asenteista, jossa tuomitseminen on voimanlähde.

Raija