Silloin
tällöin pitkäaikainen tuttavani pelottelee minua paholaisella. Aika ajoin
häneltä tulee tulikivenkatkuista viestiä paholaisen toimista tulevaisuudessa. Viimeisessä
tiedonannossa hän kertoi Suomen joutuvan niin koville Jumalan hylkäämisessä,
että meiltä loppuu ruoka ja jäämme naapurin vallan alle, eikä meillä ole enää
mitään vapautta. Olen hänen mielestään Jumalan hylkäämä, kun en ole oikealla
tavalla uskovainen, kuten hän.
Siedän ja
ymmärrän tämän ihmisen purkauksia, ilmestyksiä ja saarnoja. Tiedän, että hän on
joutunut alistumaan henkiseen väkivaltaan vuosikymmeniä ja pelko on hänen
ainainen kaverinsa perhehelvetissään. Toisaalta hän on myös hyvin vahva,
jolloin muut ovat joutuneet puolustamaan hänen hyökkäyksiään.
Hannu
Lauerma ei hymyilisi, kun tällainen tytöntyllerö uskaltaa sanoa mielipiteensä,
asiasta, jossa hänellä itsellään on kaiken viisauden avaimet käsissään. Hannu
on sitä mieltä, että pahuus on synnynnäistä, ja minä olen sitä mieltä, että se
on seurausta väkivallasta. Eräs kunnioittamani psykiatri sanoi, että maailman
kehitys tapahtuu epäilyn ja luulon kautta. Yhdyn hänen ajatuksiinsa. Pelko ja
väkivalta jatkuvat epäilynä ja luuloina ihmisen mielessä.
Miten tuo
paholainen tai saatana, perkele tai demoni sitten saa asuinsijan ihmisen
mielessä? Taustalla on syyllisyys, pakonomainen
omantunnon aiheuttama riivaus, jossa yksilö ahdistuu armottomasti omista
ajatuksistaan ja teoistaan, mitkä hän sitten projisoi toisiin tai itseensä. Tähän
ovat johtaneet ympäristöstä tullut syyttely ja häpäisy yksilöön, sekä yksilön oman ihanteen ja
realismin ristiriita. Syyttely ei aina
ole sanoin ilmaistua, siellä on taustalla myös sanaton kieli, jota viestimme
keholla, teot, jotka tehdään salaa tai näkyvästi, teot, jotka riistävät
toiselta ihmiseltä elämän oikeudet. Terveydeksi sanotaan sitä, että ihmisellä
on hyvä häpeä, ja se estää ihmiseltä pahoja tekoja. Liiallista on se, että
ihminen syyllistää itseään suurin piirtein joka asiasta, mikä estää elämää, toimintaa
ja osallistumista.
Omassa
kasvussani oli pitkään usko, toivo ja luottamus toisiin ihmisiin. Ikään kuin
lapsenomainen ihailu toiseen ihmiseen, se joka on lapsen mielessä alkuun,
ihastuminen. Maailma opetti, että ihminen on raadollinen, ja tekee pahaa. Se ei
kuitenkaan vienyt ihailua pois, vaan toi kärsimyksen kuvan näkyviin.
Pitkään
puolustuksen tilassa elämään joutunut oppii reagointitavan, jossa aivot
toimivat automaattisesti, persoonallisuus toimii tietyn kaavan mukaan,
asenteellisesti. Jatkuvat lyönnit ovat opettaneet sen, ettei hyvää ole, ja
epäluulo valloittaa mielen, se nousee ensimmäisenä mieleen.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti