HAVAINTOJA KIIREESSÄ

Kaupan kassalla on uusittu korttipäätteet. Asiakkaat hermostuvat, kun maksaminen on hankalaa, kortilla ei onnistu, pitää hakea ensin ulkopuolelta automaatilta käteistä. Tämä on tätä päivää. Tiedon saanti on monien mutkien takana, on turha puhua helposta tiedonsaannista, on oltava vähintään tietokonenero. Nämä tietenkin ovat arkihavaintoja, ja niistä ei voi tehdä johtopäätöksiä.

Olen viime aikoina useamman kerran ostanut lähikaupasta päärynäjuomaa, joka on osunut kohdilleen minun makunystyröissä. Nyt kolme kertaa olen huomauttanut kassaneideille, että myyttepä te nyt halvalla tätä juomaa. Reaktio on ollut, ei mitään. Todellinen hinta on 2,49 ja nyt se tulee kassalle vain 0,49. Hinnoittelija on naputellut väärän hinnan.

Mutta kassaneidit eivät enää tee havaintoja asiakkaiden puheista ja palautteista sillä heillä on tiukkatahtinen työ, sivuille ei vilkuilla. Myös tutkimuksellisesti on todettu, että yksitoikkoinen työ pakkotahtisesti estää ihmisen havainnointia.

Havainnointia ei tietenkään voi nostaa arvoon arvaamattomaan. Moni vanhus joutuu kärsimään satunnaisesta kömmähdyksestä, ja muistimittausten yksipuolisuus vie dementiadiagnoosiin, ihmisellä, joka ei ole tottunut käyttämään lyhytaikaista muistia. Liian usein törmäsin päiväkodissa siihen, että hoitajat luokittelivat lapsen häiriköksi, jos hän suuttui kerrankin vuodessa. Asiat eivät ole niin yksikertaisia. Kauppareissusta jäi mieleen postipoika, joka juoksi laatikon kanssa, kaupoissa myyjät juoksevat, että kerkeävät purkaa tavarat hyllyihin. Kiire, kiire, kiire, se on tämän päivän sana, tehokkuus, jossa hukataan asioita havaintokentästä.

Raija