ANNELIONNELLINEN

Eilisessä Aamulehdessä filosofi Timo Airaksinen lyttää onnellisuuden harhaksi. Olen lukenut Timon kirjoja useita, ja minulla on viha-rakkaussuhde hänen ajatuksiinsa. Hän osaa ärsyttää, mikä onkin filosofin tärkeimpiä tehtäviä, kyseenalaistaminen. Onnellisuus voikin olla niin yksilöllinen, että siitä on vaikea vetää yhteneväistä johtopäätöstä. Timo haluaa kuitenkin, että jos onni on tunne, oppisimme puhumaan ilosta tai surusta, tunteista tunteina.

Arvot ja hyveet on se johtolanka, jonka kautta elämää voi kutsua hyväksi elämäksi, sanoo Timo, ja tuo mukaan klassiset hyveet rohkeus, lujaluonteisuus, oikeudenmukaisuus, kohtuus ja viisaus. Ja eiköhän näitäkin voi käyttää sekä hyvässä, että pahassa, jos tarkkoja ollaan.

Positiivisuus ja onnellisuus on kuin ajan henkeä, mitä sallitaan näkyväksi ja mitä piiloon. Epämiellyttävät asiat koetaan rasittaviksi, kärsimys ja totuudesta puhuminen, mieluummin kaunistellaan ja uskotaan hyvään, vaikka tiilispää sinkoutuisi päähän.Vammaiset siirretään omiin lokeroihin. Eilisessä kokoontumisessa miesryhmä mollasi auttamisen kaiken maailman asioiden haalimisesta itselleen, verraten sitä jopa Tarja Haloseen. Asenne naisten hoivaviettien ongelmallisuuteen ei ollut kaukana. Mutta moottoriteitä ja autolla pääsemistä joka paikkaan, sekä teiden kunnossapitoa oman polkunsa jatkeeksi pidettiin tärkeimpänä, maksoi mitä maksoi.

Mitä sitten tehdä tuolla ärsyttävälle totuuden puhujalle, joka haluaa nähdä sen mitä on? Miten voisin vain hyväksyä sen, että autot on tärkeimpiä. Hyväksynhän minä, odotan vaan, että minutkin hyväksytään, hoivatarpeineni. Hyväksyn totuudenpuhujat ja kauniita maalaavat, sillä heitä tarvitaan kaikkia, ne täydentävät toisiaan, kauneutta tuovat ja korjausta vaativat. Hyväksyntä on ihan hyvä sana, erilaisuus on rikkautta. Aina ei jaksa kuulla totuutta, mutta ei se toisen syy ole. Silloin voi löytää ne omat tunteet ja niiden vaikutuksen.

Raija